
SDP:n pitkäaikainen ministeri häpäisee Charlie Kirkiä, puhuu salamurhasta täyttä puppua
Pitkäaikainen ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja sättii salamurhan uhriksi joutunutta Charlie Kirkiä vertaamalla tätä natsiin.

Republikaanivaikuttaja Charlie Kirk sai valtiomiestason hautajaiset. Sunnuntaiseen muistotilaisuuteen oli saapunut satoja tuhansia ihmisiä joka puolelta maata. Puhumassa oli presidentin ja varapresidentin lisäksi useita ministereitä ja muita republikaanipuolueen päättäjiä.
Salamurhatun Charlie Kirkin muistotilaisuus järjestettiin sunnuntaina NFL-joukkue Arizona Cardinalsin kotistadionina tunnetulla State Farm -stadionilla, jonne mahtuu enimmillään 70 000 ihmistä. Lisätilana oli käytössä viereinen Desert Diamond Arena.
Alun perin muistotilaisuuteen odotettiin noin sataatuhatta vierasta, jotka olisivat juuri ja juuri mahtuneet näihin kahteen rakennukseen. Väkeä alkoi kuitenkin tulla paikalle jo varhain sunnuntaiaamuna, ja stadion tuli täyteen hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Poliisin arvion mukaan muistotilaisuuteen pyrkimässä oli jopa 200 000 ihmistä.
Turvatoimet olivat äärimmäisen tiukat jo pelkästään sen takia, että paikalla olivat sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump että varapresidentti J. D. Vance. Heidän lisäkseen tilaisuudessa puhui Kirkin leski Erika Kirk ja laaja joukko republikaanipuolueen vaikuttajia.
Voisi sanoa, että Charlie Kirk sai valtiomiestason hautajaiset. Puhujalista kertoo siitä, miten suuri vaikutus Kirkin työllä on ollut Donald Trumpin ja republikaanien kannatuksen nousulle varsinkin nuorten parissa.
Muistotilaisuuden puhujalistalla olivat Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Susie Wiles, ulkoministeri Marco Rubio, terveysministeri Robert F. Kennedy Jr, puolustusministeri Pete Hegseth, tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard, Valkoisen talon apulaishenkilöstöpäällikkö Stephen Miller, presidentin poika Donald Trump Jr ja televisiojuontaja Tucker Carlson.
Charlie Kirk, 31, oli vakaumuksellinen kristitty ja kahden pienen lapsen isä, joka perusti Turning Point USA -järjestöön levittääkseen konservatiivisia ajatuksia yliopistoihin. Hänen leskensä Erika, 31, on valittu jatkamaan järjestön toimintaa.
Kirk uskoi keskustelun voimaan. ”Kun keskustelu loppuu, väkivalta alkaa”, hän sanoi.
Eläissään Kirk kiersi yliopistojen kampuksilla ja yleisötapahtumissa tarjoutuen väittelemään poliittisista kysymyksistä kenen tahansa halukkaan kanssa. Hänen tunnuslauseensa oli ”Todista minun mielipiteeni vääräksi (Prove me wrong)”. Kirk salamurhattiin 10.9. hänen ollessaan puhumassa Utah Valleyn yliopistolla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Pitkäaikainen ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja sättii salamurhan uhriksi joutunutta Charlie Kirkiä vertaamalla tätä natsiin.

Mediaväitteiden mukaan Charlie Kirkin murhasta epäilty mies asui parisuhteessa transseksuaalin kanssa. Monet transaktivistit vihasivat Kirkiä, koska kokivat hänen puheensa "transfobisiksi". Todellisuudessa Kirk toivoi vain, että sukupuolidysforioista kärsivät ihmiset oppisivat elämään sovussa oman kehonsa ja syntymäsukupuolensa kanssa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ja monet muut perussuomalaiset kommentoivat yhdysvaltalaisen konservatiivivaikuttajan Charlie Kirkin väkivaltaista kuolemaa sosiaalisen median kanavillaan. Järkyttävä tapaus on huomioitu laajasti maailmalla, ja myös Valkoinen talo esittää surunvalittelut Kirkin perheelle.

Konservatiivisen nuorisojärjestö Turning Point USA:n perustaja Charlie Kirk, 31, on kuollut.

TV-juontajan ohjelma hyllytettiin hänen levitettyään valheellista väitettä Charlie Kirkin murhaan liittyen. Nyt vasemmistolaiset yrittävät luoda hänestä jonkinlaista "sananvapauden marttyyria", kun sananvastuu osui omaan nilkkaan. Jotkut vasemmistopoliitikot ovat levittäneet samanlaisia valheita Suomessakin.
Viikon suosituimmat

Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen ihmettelee, miksi ne, jotka haluavat elää šaria-lain sääntöjen mukaisesti, tulevat länsimaihin sitä vaatimaan. Seppäsen mukaan islamin oikeusperinne eli šaria sotii monilta osin Suomen perustuslakia, demokratiaa ja sukupuolten yhdenvertaisuutta vastaan. Seppänen muistuttaa uskonnonvapauden tarkoittavan oikeutta harjoittaa omaa uskontoa, ei lupaa rakentaa maahan Suomen lain syrjäyttävää rinnakkaista oikeusjärjestelmää.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää