

LEHTIKUVA
DEI-kouluttaja Sara Salmani teki rikosilmoituksen iranilaisista mielenosoittajista Oulun yliopistolla – syytteitä ei nostettu
Suomen Uutiset kertoi helmikuussa 2023, kuinka opiskelijat ihmettelivät, miten yliopisto voi kutsua DEI-kouluttajakseen henkilön, jonka veli toimii Iranin suurlähetystön rahoittaman moskeijan imaamina ja isä on toiminut IRGC-joukkojen palveluksessa 1980-luvulla. IRGC on listattu terroristijärjestöksi esimerkiksi Ruotsissa, Kanadassa ja USA:ssa. IRGC-joukot toimivat suoraan korkeimman johtajan Ali Khamenein alaisuudessa.
Iranilaiset opiskelijat järjestivät aiheesta mielenilmauksen 14.2.2023 Oulun yliopistolla. Oulun yliopiston tilaisuudessa asiantuntijana toiminut DEI-kouluttaja Sara Salmani teki rikosilmoituksen mielenosoittajista.
Kunnianloukkaussyyte jäi kuitenkin nostamatta, sillä syyttäjä katsoi, ettei asiassa ole todennäköisiä syitä rikoksesta epäiltyjen syyllisyyden tueksi.
Suomen Uutiset on nähnyt päätökset syyttämättä jättämisistä. Suomen Uutiset on haastatellut kolmea iranilaista, joista Salmani oli tehnyt rikosilmoituksen.
Suomen Uutisten haastattelemat iranilaiset mielenosoittajat sanovat, että he eivät ole ainoita mielenosoittajia, joista Salmani on tehnyt rikosilmoituksen. Suomen Uutiset ei ole tavoittanut muita mahdollisia asianosaisia.
Salmanin asiakkaina suuria yrityksiä ja etujärjestöjä
Salmani on pitänyt esimerkiksi MTV:lle koulutuksia monimuotoisuudesta. Viimeisimmästä koulutuksesta kertoi MTV:n LinkedIn-päivitys.
Wikipedia-sivu kertoo, että Salmani on johtanut DEI-koulutuksia lukuisille eri yrityksille ja organisaatioille. Hänen asiakkaidensa joukossa ovat olleet Elinkeinoelämän keskusliitto, Coca-Cola, Posti, Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö ja Fazer.
Isän perustama moskeija otsikoissa
Mielenosoittajat pitivät mielenosoituksessa esillä DEI-kouluttajan perheen suhteita Iranin islamistiseen hallintoon. He peräsivät mielenosoituksessa myös kouluttajalta vastausta kysymykseen, tukeeko hän Iranin naisten ihmisoikeusliikettä #womanlifefreedom ja tuomitseeko hän Iranin islamistisen hallinnon tekemät mielenosoittajien sadat teloitukset.
DEI-kouluttajan isän perustaman Helsingin Resalat-moskeijan toiminta on ollut viime aikoina runsaan julkisuuden kohteena. Kansainvälinen uutiskynnys ylittyi vuosi sitten kesällä, kun Resalat-moskeijan vieraileva imaami hyökkäsi hallintoa vastustavan iranilaisnaisen kimppuun Helsingin Itäkeskuksessa. BBC julkaisi aiheesta 26.8.2023 uutisen, jossa se kertoo, että hyökkääjä on iranilainen Behrouz Hosseinpour. Hän toimi tuolloin Resalat-keskuksessa vierailevana imaamina.
BBC julkaisi helmikuussa myös uutisdokumentin, joka kertoo Resalatista ja Iranin islamistisen hallinnon yhteydestä. Dokumentissa on haastateltu nykyistä Iranin hallinnon pakolaista, entistä Suomen Iranin diplomaattia Hossein Alizadehia.
– Kun toimin Helsingin suurlähetystössä diplomaattina, oli yksi tehtävistäni olla yhteydessä Mellunmäen moskeijaan ja vastata heidän tarpeisiinsa, hän sanoo BBC:n toimittaja Parham Ghobadin haastattelussa.
Imaami-veli haki vuosi sitten lähestymiskieltoa mielenosoittajille
Vuosi sitten Suomen Uutiset kirjoitti, kuinka Salmanin veli, Resalat-moskeijan imaami Abbas Bahmanpour ja hänen perheenjäsenensä hakivat laajaa lähestymiskieltoa neljälle iranilaiselle mielenosoittajille, mutta Helsingin käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen 27.9.2023. Bahmanpour ja hänen perheensä saivat tuolloin oikeudenkäyntiä varten valtion oikeusapua.
Suomen Uutiset pyysi kommenttia Sara Salmanilta häntä edustavan viestintätoimiston kautta. Emme saaneet vastausta.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sara Salmani Hossein Alizadeh Behrouz Hosseinpour Parham Ghobadi IRGC Resalat-keskus monimuotoisuuskoulutus mielenosoitukset terroristijärjestöt Ali Khamenei Iran Abbas Bahmanpour
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kurdiliiton hallituksen jäsen joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Vantaan Myyrmäessä

Saksa ratsasi kymmeniä Iranin tukemia Islam-keskuksia juutalaisvihan levittämisen ja Hizbollah-yhteyksien vuoksi

Ilmapiiri kiristyy, helsinkiläinen kovan linjan moskeija kutsuu jäseniään Israelia vastustavaan mielenosoitukseen

Helsinkiläisimaami haki lähestymiskieltoa Iranin hallintoa vastustaville mielenosoittajille — hakemus hylättiin, pääosa imaamin oikeuskuluista valtion maksettavaksi
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









