
LEHTIKUVA
Donald Trumpille jättipotti – myös senaatti ja edustajainhuone menossa republikaaneille
Donald Trump on Yhdysvaltain seuraava presidentti. Voitto varmistui, kun Trump sai tai on saamassa taakseen kaikki vaa’ankieliosavaltiot.
Donald Trump oli puoli kymmeneltä Suomen aikaa saanut lähes varmasti kokoon jo 275 valitsijamiestä, kun voittoon heitä tarvitaan 270. Ennusteen mukaan vaalien lopputulos tulee olemaan Trumpille 312 valitsijamiestä ja Kamala Harrisille 226.
Trumpin vaalivoitto ei ollut murskaava, mutta se oli selvä. Georgiassa ja Pohjois-Carolinassa Trump voitti parin prosenttiyksikön marginaalilla, mikä ei jälkiviisaiden mukaan heitä kovin paljon ennusteista.
Trumpille ”voimallinen mandaatti”
Floridan Palm Beachin vaalivalvojaisissa puhunut Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald J. Trump sanoi vaalituloksen antaneen hänelle ”voimallisen mandaatin” ja ”suuren tunteen rakkaudesta”.
– Teemme tästä maasta paremman, kuin se koskaan on ollut, maltillisesti puhunut Trump lupasi.
Tuleva varapresidentti JD Vance puolestaan totesi valtakunnan ”todistaneen suurinta valtaan paluuta Amerikan Yhdysvaltain historiassa”.
Republikaanit ovat jo varmistaneet enemmistön senaatissa. Tilanne edustajainhuoneen osalta on tiukempi. Puoli kymmenen tienoissa republikaaneilla oli 189 paikkaa, kun enemmistöön tarvitaan 218.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
New York Timesin ennuste: Trump voittamassa vaalit
Selitykset alkavat Donald Trumpin ja republikaanien marssiessa kohti vaalivoittoa
Trumpin voiton todennäköisyys kasvaa ääntenlaskennan edetessä
Kannattajat poistuvat vaitonaisina Kamala Harrisin vaalivalvojaisista – ehdokas itse vaikenee
Miko Bergbom uskoo Trumpin toistavan Euroopalle aikaisemman viestinsä: ”Ottakaa enemmän vastuuta itsestänne”
Perussuomalaiset USA:n vaalituloksesta: Suomi tulee tekemään hyvää yhteistyötä liittolaismaamme valitun johdon kanssa
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Miko Bergbom uskoo Trumpin toistavan Euroopalle aikaisemman viestinsä: ”Ottakaa enemmän vastuuta itsestänne”
Fox News julisti Donald Trumpin presidentinvaalien voittajaksi ja somessa jo kauhistellaan, mitä Trumpin toinen valtakausi tuo tullessaan. Kansanedustaja Miko Bergbom toppuuttelee kauhukuvia.

Kannattajat poistuvat vaitonaisina Kamala Harrisin vaalivalvojaisista – ehdokas itse vaikenee
Donald Trump on Yhdysvaltain seuraava presidentti jo 95 prosentin todennäköisyydellä. Kamala Harris ei suostu kommentoimaan tilannetta, ja väki on jo poistumassa hänen vaalivalvojaisistaan.

Selitykset alkavat Donald Trumpin ja republikaanien marssiessa kohti vaalivoittoa
Trump voitti itselleen Pohjois-Carolinan vaa’ankieliosavaltion ja on menossa voittoon myös Georgiassa. Harrisin oljenkorsi on voittaa Pennsylvaniassa, Michiganissa Wisconsinissa, mutta Trump on niskan päällä niissäkin.

Donald Trump sai viimehetken tukijan yllättävältä taholta: Supersuosittu Joe Rogan käänsi poliittisen kelkkansa ja asettui ex-presidentin taakse
Yhdysvaltain presidentinvaalit saivat huiman käänteen, kun supersuosittu mediavaikuttaja Joe Rogan ilmoitti tukevansa Donald Trumpin uudelleenvalintaa. Roganin päätös on merkittävä, sillä aiemmin hänet on tunnettu vasemmistolaisen Bernie Sandersin tukijana.

Maailman rikkaimmasta miehestä tuli Donald Trumpin vaalikampanjan äänitorvi: “Woke on uudelleen brändättyä kommunismia”
Elon Musk on ihmiskunnan kiistämätön innovaattori sekä talousnero. Ihmeaikuisen uskomattomat ansiot saavat sadat miljoonat ihmiset kuuntelemaan tarkalla korvalla tämän maailman rikkaimman ihmisen ajatuksia. Ne voivat vielä ratkaista Yhdysvaltain seuraavan presidentin nimen.

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia
Demokraattien presidenttiehdokkaaksi maanantaina alkavassa puoluekokouksessa nimitettävästä Kamala Harrisista puhutaan yleensä hänen ihonvärinsä ja sukupuolensa kautta: hän olisi ensimmäinen musta nainen Yhdysvaltain presidenttinä. Sen sijaan hänen poliittiset näkemyksensä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Harris julkaisi äskettäin talouspoliittisen ohjelmansa, jota Trump on verrannut kommunismiin.
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.















