
LEHTIKUVA
Trumpin voiton todennäköisyys kasvaa ääntenlaskennan edetessä
Pohjoismainen valtamedia on klo 5.50 vaikean paikan edessä Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskennan edetessä. Vaalien alla uumoiltiin supertasaista kisaa, joka päättyisi hiuksenhienosti Kamala Harrisin oikeutettuun voittoon.
Toisin näyttäisi käyvän.
Ruotsissa valtamedia odottaa tosin yhä ”jännittyneenä vaa’ankieliosavaltioiden tuloksia”, mutta Suomessa todetaan jo Donald Trumpin päässeen ”niskan päälle vaa’ankielissä”.
Laatumedia New York Timesin vaaliennuste kertoo selkokielisesti sen, missä ollaan tällä hetkellä menossa: Trumpin voiton todennäköisyys on jo 87 prosenttia. Trump saisi ennusteen mukaan 298 valitsijamiestä ja Kamala Harris 240.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
New York Timesin ennuste: Trump voittamassa vaalit
Selitykset alkavat Donald Trumpin ja republikaanien marssiessa kohti vaalivoittoa
Kannattajat poistuvat vaitonaisina Kamala Harrisin vaalivalvojaisista – ehdokas itse vaikenee
Miko Bergbom uskoo Trumpin toistavan Euroopalle aikaisemman viestinsä: ”Ottakaa enemmän vastuuta itsestänne”
Donald Trumpille jättipotti – myös senaatti ja edustajainhuone menossa republikaaneille
Perussuomalaiset USA:n vaalituloksesta: Suomi tulee tekemään hyvää yhteistyötä liittolaismaamme valitun johdon kanssa
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

New York Timesin ennuste: Trump voittamassa vaalit
Tilanne Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on klo 4.59 kääntymässä republikaanien Donald J. Trumpin eduksi.

Donald Trump sai viimehetken tukijan yllättävältä taholta: Supersuosittu Joe Rogan käänsi poliittisen kelkkansa ja asettui ex-presidentin taakse
Yhdysvaltain presidentinvaalit saivat huiman käänteen, kun supersuosittu mediavaikuttaja Joe Rogan ilmoitti tukevansa Donald Trumpin uudelleenvalintaa. Roganin päätös on merkittävä, sillä aiemmin hänet on tunnettu vasemmistolaisen Bernie Sandersin tukijana.

Trumpin suosio kasvaa ja demokraattien epätoivo syvenee – on aika kaivaa taas esiin Hitler-kortti
Trumpin suosio on kasvussa ja demokraateilta alkavat asia-argumentit loppua, joten on tullut jälleen aika kaivaa esiin Hitler-kortti. Kamala Harris haukkuu vastaehdokastaan fasistiksi, joka on pakko pysäyttää, ja Suomen media liittyy kuoroon. Donald Trumpia fasistiksi ja Hitleriksi leimaavat ihmiset eivät ehkä tajua, että jatkuva vihapuhe saattaa yllyttää epätasapainoisia henkilöitä yrittämään jälleen kerran Trumpin salamurhaamista.

Trumpin mäkkärikeikka oli loistava kampanjatempaus – some räjähti
Donald Trump räjäytti sosiaalisen median menemällä mäkkäriin töihin. Some täyttyi hauskoista videoista ja kuvamuokkauksista, ja parin päivän ajan kaikki puhuivat vain Trumpin mäkkärikeikasta. Kukaan ei huomannut, että hänen vastaehdokkaansa vietti sunnuntaina syntymäpäivää Stevie Wonderin säestyksellä. Kamala Harris on jäänyt Trumpista pahasti jälkeen, mitä kampanjoinnin iloon ja hauskuuteen tulee.

Kamala Harris ei ottanut Foxin haastattelussa vastuuta yhdestäkään poliittisesta päätöksestään – kaikki paha johtuu Trumpista
Kamala Harris osoitti rohkeutta menemällä vastapuolen TV-kanavan haastatteluun. Hänen pääviestinsä Fox-kanavaa katsoville republikaaneille oli aggressiivinen Trumpin haukkuminen ja syyllistäminen. Itsestään ja omista poliittista tavoitteistaan hän puhui huomattavasti vähemmän. Harrisin maailmassa kaikki mahdollinen hänen ja Bidenin valtakaudella tapahtunut paha tuntuu johtuvan siitä, että Donald Trump on olemassa.

Tasaiset gallupit ennustavat Trumpin voittoa – jos vaalit ovat rehelliset
Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat ovat gallupeissa suunnilleen tasoissa. Tämä on huono uutinen Kamala Harrisin kannalta, sillä jos nykyinen suunta jatkuu, Trump voittaa vaalit. Käytännössä vaalien lopputulos ratkeaa seitsemässä vaa'ankieliosavaltiossa hyvinkin pienillä eroilla. Siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että vaalit olisivat rehelliset ainakin näissä osavaltioissa.
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













