
LEHTIKUVA
Halla-aho tylyttää liberaalia wokemediaa – “Trumpin voitto on työväenluokan kapina”
Puhemies Jussi Halla-aho naulasi keskiviikkona someen omat teesinsä syistä, jotka avittivat Donald Trumpin Yhdysvaltain 47. presidentiksi. Trump voitti vaalit siitä huolimatta, että liberaalit ja media nimittelivät Trumpia toistuvasti "pelleksi, huijariksi, fasistiksi, rikolliseksi, epäpäteväksi ja ties miksi”.
Jussi Halla-ahon teesit käsittävät 12 kohtaa, joista ensimmäisessä hän onnittee Donald Trumpia ja tulevaa varapresidentti JD Vancea Amerikan Yhdysvalloissa, “maailman vanhimmassa yhtäjaksoisessa demokratiassa”.
Halla-aho muistuttaa heti perään median Trumpiin kohdistuneista alentavista solvauksista.
– Ja silti hän voitti vaalit. Mitä se kertoo vastustajasta ja heidän agendastaan, Halla-aho kysyy.
Liberaalit eivät opi
Halla-aho tulkitsee, että Trumpin voitto on ”pohjimmiltaan työväenluokan kapina woke-politiikkaa, hallitsematonta maahanmuuttoa ja muita yhteiskuntaa jakavia ”edistyksellisiä” pyrkimyksiä vastaan”.
Nämä ovat ne syyt, miksi “kymmenet miljoonat tavalliset ja kunnolliset amerikkalaiset” äänestivät Donald Trumpia.
Liberaalit eivät todennäköisesti opi Trumpin antamasta läksytyksestä tälläkään kertaa mitään.
– Näin ollen kymmenet miljoonat ihmiset jatkavat vaihtoehdon äänestämistä, ja vaihtoehto tulee yhä uudelleen ja potkii heitä ahteriin.
Win-win-ratkaisu
Halla-aho uskoo, että paras tapa pitää amerikkalaisten mielenkiinto yllä Euroopan asioihin on se, että “itse osoitamme kiinnostusta ja osallistumme enemmän sekä Naton kollektiiviseen pelotteeseen, että puolustustarvikkeiden tarjoamiseen Ukrainalle”.
– Suomi jatkaa parhaansa tekemistä ja rohkaisee eurooppalaisia kumppaneitamme toimimaan samoin. Pitkän rajan ja vaikean historian Venäjän kanssa omaavana me ymmärrämme, mikä on vaakalaudalla.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Selitykset alkavat Donald Trumpin ja republikaanien marssiessa kohti vaalivoittoa
Trumpin voiton todennäköisyys kasvaa ääntenlaskennan edetessä
Kannattajat poistuvat vaitonaisina Kamala Harrisin vaalivalvojaisista – ehdokas itse vaikenee
Miko Bergbom uskoo Trumpin toistavan Euroopalle aikaisemman viestinsä: ”Ottakaa enemmän vastuuta itsestänne”
Donald Trumpille jättipotti – myös senaatti ja edustajainhuone menossa republikaaneille
Perussuomalaiset USA:n vaalituloksesta: Suomi tulee tekemään hyvää yhteistyötä liittolaismaamme valitun johdon kanssa
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kollektiivinen pelote woke-politiikka työväenluokan kapina JD Vance perinteinen media hallitsematon maahanmuutto Liberaalit Eduskunnan puhemies Donald Trump Ukraina Venäjä nato Jussi Halla-aho media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Donald Trumpille jättipotti – myös senaatti ja edustajainhuone menossa republikaaneille
Donald Trump on Yhdysvaltain seuraava presidentti. Voitto varmistui, kun Trump sai tai on saamassa taakseen kaikki vaa’ankieliosavaltiot.

Miko Bergbom uskoo Trumpin toistavan Euroopalle aikaisemman viestinsä: ”Ottakaa enemmän vastuuta itsestänne”
Fox News julisti Donald Trumpin presidentinvaalien voittajaksi ja somessa jo kauhistellaan, mitä Trumpin toinen valtakausi tuo tullessaan. Kansanedustaja Miko Bergbom toppuuttelee kauhukuvia.

Selitykset alkavat Donald Trumpin ja republikaanien marssiessa kohti vaalivoittoa
Trump voitti itselleen Pohjois-Carolinan vaa’ankieliosavaltion ja on menossa voittoon myös Georgiassa. Harrisin oljenkorsi on voittaa Pennsylvaniassa, Michiganissa Wisconsinissa, mutta Trump on niskan päällä niissäkin.

Perussuomalaiset USA:n vaalituloksesta: Suomi tulee tekemään hyvää yhteistyötä liittolaismaamme valitun johdon kanssa
Perussuomalaiset vaikuttajat onnittelevat Yhdysvaltain vastavalittua presidenttiä Donald Trumpia viestipalvelu X:ssä.

Media jatkaa Trumpin demonisointia toisen salamurhayrityksen jälkeenkin – Trump: ”En luovuta ikinä!”
Donald Trump on joutunut jo toisen salamurhayrityksen kohteeksi parin kuukauden sisällä. Tapaus on herättänyt keskustelua siitä, ovatko Trumpin turvatoimet riittävällä tasolla. Media ja vastapuoli ovat toistuvista murhayrityksistä huolimatta jatkaneet Trumpin demonisointia.

Medialla kummallisia kommentteja Donald Trumpin salamurhayrityksestä – CNN uutisoi aluksi ”kaatumisesta”, Suomen media tarttui ”republikaanien kannattajaan”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












