Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunta hyväksyi sosiaalihuollon laittomasti maassa oleville – PS: Vaarallinen päätös taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta

20.12.2017 |11:44

Eduskunta on tänään äänestänyt perussuomalaisten esityksestä, jossa he ehdottivat, ettei laittomasti maassa olevien sosiaalihuollon kustannuksia korvata kunnille. Vain perussuomalaiset kannattivat esitystä.

– Jos kunta on niin holtiton, että se tarjoaa laittomasti – eli rikollisesti – maassa olevalle sosiaalihuollon palveluita, ei kai valtion pidä niitä maksaa? eduskuntaryhmä ihmettelee.

– Nyt fakta on kuitenkin se, että kaikki puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta hyväksyvät, että kunnat tarjoavat ylimääräisiä palveluita tuhansille maassa oleskeleville laittomille siirtolaisille. Meidän arvomaailmamme on erilainen.

Vastaa sadan sairaanhoitajan palkkaa

Vuoden 2018 talousarvioon oli esitetty yli viisi miljoonaa euroa kunnille laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluihin.

– Summa on euro per suomalainen. Se ei valtiontaloudessa ole paljon, mutta voidaan verrata, että sillä palkkaisi vaikka sata sairaanhoitajaa huolehtimaan esimerkiksi vanhuksistamme.

Selvä viesti kunnille

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää tätä signaalina kunnille, että palveluita voi laajentaa koskemaan laittomasti oleskelevia.

– Tämä on vaarallinen tie taloudellisesti, mutta myös turvallisuutta ajatellen, ryhmä huomauttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Viraalivideo Minnesotan somalien päivähoitobisneksistä on saanut yli 110 miljoonaa katsojaa – valtamedia vaikenee

29.12.2025 |18:14
3.
Suomen uutiset logo

Veronmaksajilta miljoonia somali- ja monikulttuuriyhdistyksille STEA:n kautta – rahojen käyttö pitkälti salattu, julkisuus puuttuu

31.12.2025 |16:01
9.
Suomen uutiset logo

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija lietsoo somessa vallankumousta ja vaatii kapitalistien hävittämistä

02.01.2026 |09:30
10.
Suomen uutiset logo

Ennen näkemätöntä väkivaltaa Alankomaissa uudenvuoden aattona – poliiseja ammuttiin raketeilla ja kirkkokin poltettiin maan tasalle

03.01.2026 |11:16

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää