
Mari Rantanen: Helsingin puolueista on tullut yhden asian puolueita – ne keskittyvät vain maahanmuuton edistämiseen
Helsinkiläiset veronmaksajat tukevat avokätisesti järjestöjä. Avustuksista yhä suurempi osa kuluu maahanmuuttajien palveluihin, kirjoittaa Perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen Uuden Suomen blogillaan.
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta jakoi kokouksessaan 12. joulukuuta pitkän keskustelun ja poliittisten kompromissien jälkeen vuoden 2018 järjestöavustuksia.
– Helsinki lisäsi järjestöavustusta Helsingin diakonissalaitokselle ensi vuodelle 182 500 euroa, lähinnä nyt paperittomien majoitukseen. Yhteensä ensi vuodelle paperittomien ja liikkuvan väestön palveluihin menee diakonissalaitokselle 560 000 euroa ja kun tähän lisätään lisäksi Vivo ry:n hätämajoitukseen myönnetty 120 000, on summa jo pelkästään näissä 680 000 euroa, Rantanen kirjoittaa.
Järjestöt, jotka jakavat ruokaa leipäjonoissa saivat yhteensä avustusta 352 000 euroa.
– Siis puolet siitä, mitä laitetaan laittomasti maassa oleskeleville, Rantanen ihmettelee.
Jokainen voi lukea päätöstiedotteesta, mitä kokouksessa päätettiin. Helsingin kaupunginhallituksen järjestöavustuksia koskevissa ohjeissa lukee ”avustettavan toiminnan tulee kohdistua Helsingin kaupungin asukkaisiin”.
– Herää kysymys, mistä lähtien laittomasti maassa oleskeleva on rinnastunut Helsingin kaupungin asukkaisiin, Rantanen kysyy.
– Voisi melkein väittää, että kaupungissamme on valtuusto täynnä yhden asian puolueita. Maahanmuuttomyönteisiä puolueita. No matter what.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS laittomasti maassa olevien sote-palveluista: Kansa on oikeassa, mutta päättäjät eivät suostu kuuntelemaan
Viikon suosituimmat

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Purra: Toimeentulotuki on pakko korjata – ”Ei kannusta töihin”
-Toimeentulotuki eli sosiaalijärjestelmän viimesijainen turva on menettänyt tarkoituksensa ja karannut käsistä. Siitä on tullut monille pääasiallinen tulonlähde, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomi on meidän maamme – ja tätä maata me haluamme puolustaa
Tänään kunnioitetaan menneiden sukupolvien työtä, mutta itsenäisyyspäivä on myös tulevaisuuden rakentamista, korosti sisäministeri Mari Rantanen puheessaan itsenäisyyspäivän valtakunnallisessa lipunnostotilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä. Suomen Uutiset julkaisee ministerin puheen kokonaisuudessaan.

PS-tunnelmia Linnan juhlista
Perussuomalaiset juhlistivat Suomen itsenäisyyttä Presidentinlinnassa.

Eduskunta hyväksyi kevennykset perintöveroon – Vigelius: ”Yhä useampi suomalainen vapautuu verosta kokonaan”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen perintö- ja lahjaveron alentamisesta. Perintöveron alaraja nousee 20 000 eurosta 30 000 euroon. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää muutosta oikeansuuntaisena.
Uusimmat

PS-tunnelmia Linnan juhlista

Strandman: Itsenäisyys rakentuu vahvasta ja yhtenäisestä kansasta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










