

Kansanedustaja Ozan Yanar. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Vihreät eivät aikaile – Ozan Yanar lähti välittömästi vyöryttämään ”Helsingin mallia” laittomasti maassa olevien terveyspalveluista kaikkialle Suomeen
Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar kertoo jättäneensä kirjallisen kysymyksen paperittomien terveydenhuollosta. Hän vaatii Helsingin valtuuston keskiviikkona tekemää mallia laajennettavaksi kaikkialle Suomeen.
– Olen tänään eduskunnassa jättänyt kirjallisen kysymyksen paperittomien terveydenhuollosta. Perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten nojalla on kiistatonta, että oikeus terveyteen on perus- ja ihmisoikeus, joka kuuluu jakamattomasti jokaiselle, Yanar perustelee tiedotteessaan.
– Kunnat ovat tehneet asiassa omia linjauksiaan, mutta yhtenäiset kansalliset linjaukset paperittomien palveluista ovat tarpeen. Nyt on aika pitää ihmisoikeuksista kiinni myös muualla Suomessa, Yanar jatkaa.
Perussuomalaiset ovat moittineet ankarasti laittomasti maassa olevien palveluiden tarjonnan laajentamista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jussi Halla-aho: Helsingin kaupunki sabotoi päätöksellään laittomien maastapoistoa – aikooko Juha Sipilä puuttua asiaan?

Helsingin korkeimmat päättäjät repivät Suomen keulaporttia auki – yrittävät tahallaan käynnistää uuden pakolaisaallon

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Helsinki kutsuu laittomasti Suomeen – ”Kannattaako hallitus tällaisia toimia?”

Rantanen: Helsinkiläisiä uhkaa jättilasku – ”Jos enää ei tarvitse kuin päättää olevansa ”paperiton” ja palvelut pelaavat, mikä järki tässä touhussa on?”

Mari Rantanen: kaupunkilaisten terveys ensin – Suomeen ei pidä houkutella ihmisiä paperittomien terveydenhoidolla

Mika Raatikainen tyrmää ”paperittomien” ilmaisen terveydenhuollon – ”Olen helsinkiläinen, en kabulilainen kaupunginvaltuutettu”

Katso suora lähetys kaupunginvaltuuston kokouksesta: Helsinkiläisiä uhkaa jättilasku laittomasti maassa olevien palveluista

Demarit torppasivat itse oman esityksensä – tuloksena entistä avokätisemmät terveyspalvelut paperittomille

Vihreiden kansanedustaja Yanar kiljui, kiukutteli ja huusi muiden päälle maahanmuuttokeskustelussa – Huhtasaari rauhoitteli: ”Voitko jättää henkilökohtaisuudet pois?”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










