Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Eerola: Yrittäjien puolisoiden asemaa parannettava

28.02.2018 |12:46

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola on lähestynyt työministeri Jari Lindströmiä (sin.) kirjallisella kysymyksellä. Eerolan mielestä on epäoikeudenmukaista, että yrityksessä työskentelevällä puolisolla ei ole oikeutta vuorotteluvapaaseen keskeisesti kuuluvaan korvaukseen, vaikka hänen asemansa työntekijänä muuten vastaisi normaalin palkansaajan tilannetta.

Eerola kysyy mihin toimenpiteisiin ministeri ryhtyy, jotta yrittäjän puolison asemaa voidaan parantaa vuorotteluvapaaseen kohdistuvissa edellytyksissä.

Puoliso voi jäädä ilman etuuksia

Työttömyysturvalaissa ja työ- ja elinkeinoministeriön tekemässä vuorotteluvapaan soveltamisohjeessa määritetään korvauksille erilaisia rajoituksia. Yksi näistä on päätoiminen yritystoiminta.

– Yrittäjät kokevat, että lainsäädäntö kohtelee heitä epäoikeudenmukaisesti erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa etuudet evätään esimerkiksi yrittäjän puolisolta, vaikka molempien työllistäminen olisi muutoin mahdotonta, Eerola toteaa.

Vuorotteluvapaa edistää työssä jaksamista

Eerolan mukaan yrittäjien ja palkansaajien yhtäläiset oikeudet sosiaaliturvaetuuksiin eivät käytännössä toteudu. Vuoden 1996 lausunnon (LTKK 5063/96/V) mukaan 30 prosentin osaomistusta ei katsota päätoimiseksi yritystoiminnaksi, jos henkilö on työskennellyt toisessa yrityksessä.

Yrityksessä työskentelevä puoliso kuitenkin katsotaan automaattisesti yrittäjäksi, vaikka omistuspohjaa ei olisi lainkaan. Tämä rajaa puolisot vuorottelukorvauksen ulkopuolelle.

– Vuorotteluvapaan tarkoitus on edistää työssä jaksamista, Eerola painottaa.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi