

Ilmastoaktivismin ”ihmelapsi” Greta Thunbergin taistelutahto ei riittänyt tyhjän kylän pelastamiseen. / LEHTIKUVA
Viikon 3/2023 luetuin
Ekokapinallisille tuli vilu – pyysivät poliisilta apua päästäkseen irti omista ”betonikengistään”
Saksassa itsensä betoniin valaneille ekokapinallisille kävi nolosti, kun yöllä tuli niin kylmä, että piti pyytää poliiseja rälläköimään teräsbetonit pois. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun uhmakas ilmastoprotesti päättyy surkuhupaisasti.
Reinin alueella protestoidaan Garzweiler-louhoksen laajentamista vastaan. Kyseessä on valtava avolouhos, jossa louhitaan ruskohiiltä massiivisen kokoisten koneiden avulla. Kaivos uhkaa nielaista läheisen Lützerathin kylän kokonaan. Kaivostoiminnan loppuessa vuonna 2030 louhoksen paikalle tulee muodostumaan iso järvi.
Lützerathin kylän kohtalosta on käyty oikeustaistelua jo toistakymmentä vuotta. Kylän asukkaat ovat muuttaneet pois jo vuosia sitten. Nyt alueella on kymmeniä tuhansia ilmastomielenosoittajia, jotka vastustavat ruskohiilen louhintaa. Mielenosoituksissa on Ylen mukaan loukkaantunut noin 70 poliisia.
Osa protestoijista on mielenosoittamisen puoliammattilaisia. Jopa itse Greta Thunberg on saapunut paikalle. Ylen mukaan poliisit kantoivat Gretan pois paikalta sunnuntaina.
Betonikengissä ei ollutkaan mukava nukkua
Viime viikolla poliisi joutui auttamaan mielenosoittajia, jotka olivat betonoineet itsensä kiinni maahan estääkseen louhoksen laajentamisen. Yöllä aktivisteille tuli kuitenkin kylmä, joten he pyysivät poliiseja irrottamaan itsensä betonivalusta, kertoo Focus-lehti.
– Kylmä keli aiheutti vaaran, ja poliisin lakisääteinen tehtävä on auttaa vaaran välttämisessä, kommentoi poliisin tiedottaja Claudia Suthor.
Niinpä poliisit rikkoivat aktivistien tekemän teräsbetonivalun poravasaraa ja rälläkkää käyttäen. Betonikengistään vapautetut ilmastomielenosoittajat saatettiin poliisin toimesta pois alueelta.
Käden liimaaminen lattiaan ei ollut fiksua
Lützerathin ekokapinallisten kohtalo tuo mieleen aiemman tapauksen, jossa Scientist Rebellion -ryhmän jäsenet kävivät liimaamassa itsensä Volkswagenin automuseon lattiaan näyttelyautojen viereen.
Automuseon työntekijät eivät kuitenkaan kiinnittäneet protestiin sen kummempaa huomiota, vaan sammuttivat päivän päätteeksi valot sekä lämmityksen ja lähtivät kotiin. Volkswagen-yhtiö halusi kunnioittaa aktivistien oikeutta osoittaa mieltään.
Kätensä lattiaan liimanneet mielenosoittajat valittivat, että lattia on kylmä ja käteen sattuu. Lisäksi he olisivat halunneet tilata mieleistään ruokaa. Protestin jatkuttua pari vuorokautta paikalle soitettiin poliisit poistamaan mielenosoittajat museosta.
Nolo isku klassisen musiikin konserttiin
Ennen joulua kaksi Viimeinen sukupolvi -ryhmän jäsentä nousi orkesterilavalle ennen klassisen musiikin konsertin alkua Hampurissa. Huomioliiveihin pukeutuneet aktivistit liimasivat kätensä pikaliimalla kiinni kapellimestarin korokkeen edessä olevaan kaiteeseen, kertoo Saksan yleisradio.
Konserttivieraat buuasivat, kun ekokapinalliset alkoivat paasata, että ilmastonmuutos hukuttaa koko Hampurin kaupungin, ja sitten ei enää Beethovenia soitella. Videolta kuuluu, miten klassisen musiikin ystävien buuaukset vaihtuivat nopeasti applodeihin, kun tilanteen tasalla olleet vahtimestarit irrottivat kaiteen lattiasta ja taluttivat siihen liimautuneet ekokapinalliset ulos salista.
https://youtu.be/n01Sfu9R838
Poliisi saapui myöhemmin noutamaan ekokapinalliset ja kaiteen. Konsertin alku viivästyi protestin johdosta vain viitisen minuuttia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Beethoven Lützerath Garzweiler Viimeinen sukupolvi Scientist Rebellion Elokapina ilmastoaktivistit Greta Thunberg ruskohiili Ilmastonmuutos Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Suomen energiapolitiikka ei saisi nojata ideologisiin ratkaisuihin – ”Keskeinen intressi on turvata kohtuuhintaisen energian saanti kansalle”

Elokapina saa toisinajattelijan kysymään: Aiheutammeko lapsillemme turhaa kuolemanpelkoa hysteerisellä ilmastoahdistuksella?

Varttunut Greta on päinvastaista mieltä ydinvoimasta kuin pentu-Greta – pitää nyt Saksan jäljelläolevien ydinvoimaloiden alasajoa virheenä: ”Tuntuisi väärältä”

Ekomielenosoittajat vauhdissa: Pysäyttäkää öljy, pysäyttäkää ambulanssit, tuhotkaa taide

Saksalaisten salainen ase ilmastoaktivisteja vastaan: ruotsalainen hapansilakka
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










