EKP:n ex-johtokunnan jäsen: Löysempää rahapolitiikkaa!

07.08.2014 |12:52

Euroopan keskuspankki EKP:n entinen johtokunnan jäsen Lorenzo Bini Smaghi suorastaan vaatii keskuspankkia höllentämään rahapolitiikkaansa talouslehti Financial Timesille laatimassa kirjoituksessaan. Hänen näkemyksensä mukaan EKP voi toimia kahdella tavalla. Parempana vaihtoehtona hän pitää ennalta ehkäisevää toimintaa.

Bini Smaghin mukaan markkinoiden liikehdintä oli aiemmin hyödyksi euroalueelle. Tämä johtui Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven aikeista kaventaa rahapoliittista löysentämistä. Samaan aikaan kehittyvillä markkinoilla hermoiltiin. Näiden yhdistelmänä pääomavirrat hakeutuivat euroalueelle. Lisäksi EKP:n pääjohtaja Mario Draghin ilmoitus tehdä kaikki voitavansa euron säilyttämiseksi herätti luottamusta euroa kohtaan.

Tämä kehityssuunta on vaarassa kääntyä päälaelleen. Venäjää lukuunottamatta kehittyvillä markkinoilla on nähtävissä uutta imua. Euroalue on taas vaarassa ajautua deflaatioon, sekä alueen taloudellinen kasvu alkaa sekin yskiä paikka paikoin. Reunamaiden valtiolainakorot ovat edelleen korkeampia kuin talouskasvu, mikä haittaa jättivelkojen hoitamista.

Bini Smaghin mukaan ennakkoon toimiminen olisi viisainta. EKP voisi ostaa esimerkiksi pääoma-avaimen mukaan kaikkien maiden lainoja taseeseensa. Hänen mukaansa tästä olisi hyötyä sen vuoksi, että markkinoille tullut lisälikvidi voitaisiin kohdentaa laajempiin markkinainstrumentteihin. Hän huomauttaa, että tähän asti kaavaillut toimenpiteet eivät välttämättä tule riittämään.

Hän pitää huonompana vaihtoehtona reaktiivista rahapoliittista höllentämistä, jossa markkinahermoilu on päässyt jo alkamaan. Tällöin voidaan herkästi ajautua tilanteeseen, jossa joudutaan tukemaan vain varsinaisia kriisimaita. Tämä johtaisi poliittiseen kitkaan eri tahdissa kulkevien euromaiden välille.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
9.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää