Artikkeli kuva

Elo: ”Kaikkien ei tarvitse osata ruotsia – kokoomuskin samoilla linjoilla perussuomalaisten kanssa”

26.01.2016 |16:31

Perussuomalaiset on jo pitkään vaatinut Suomen kielipolitiikan järkeistämistä. Vaatimus ruotsin osaamisesta vaatii uudelleenarviointia, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo.

Kokoomus julkisti viime viikolla oman maahanmuuttajien kotouttamisohjelmansa. Siinä nousivat esille Suomen kaksikielisyyden haasteet. Kokoomus ehdottaa, että lainsäädännössä säädettyjä tutkinto- ja kielitaitovaatimuksia esimerkiksi ruotsin kielen osaamisen osalta tarkastellaan, jotta kaksikielisyysvaatimuksesta ei muodostu työllistymisen estettä sellaisessa tilanteessa, jossa sitä ei tosiasiallisesti tarvita.

– Kokoomuskin myöntää, että kaksikielisyysvaatimus on ongelmallinen ja suomen sekä ruotsin taito ei ole aina välttämätöntä. Onko meidän järkevää ja kustannustehokasta ylläpitää kielitaitovaatimuksia, jotka eivät vastaa todellista tarvetta? Elo kysyy.

– Nyt olisi hyvä ajankohta tarkastella kielitaitovaatimuksiamme ja erityisesti ruotsin asemaa laajemminkin. Vetoan opetusministeri Sanni Grahn-Laasoseen, että hän ottaa kielipolitiikkamme kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Kaikkien ei tarvitse osata ruotsia.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
7.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää