

LEHTIKUVA
Elokapinan aktiivi oli paikalla Hamasin teloituksia tukeneessa mielenosoituksessa Helsingissä – Koneen Säätiö ei kommentoi
Elokapinan aktiivijäsen Iiris Laisi oli paikalla Helsingin Rautatientorilla järjestetyssä mielenosoituksessa, jossa osoitettiin suosiota terroristijärjestö Hamasin tekemille joukkoteloituksille Israelissa. Terroristit ovat esimerkiksi mestanneet vauvoja.
Mielenosoittajat kävivät myös Israelin lippua kantaneen naisen kimppuun. He repivät lipun ja huusivat esimerkiksi kuolemaa juutalaisille.
Mielenosoitus oli antisemitistinen ja rasistinen.
Iiris Laisi kertoo viestipalvelu X:ssä, että oli paikalla mielenosoituksessa.
Tuus nyt @IirisLaisi itse kertomaan, oletko päässyt kuvaan eilen Rautatientorilla. https://t.co/DQv2n70Rxj
— Alaston totuus (@Alastontotuus) October 10, 2023
Laisi on esiintynyt laajalti julkisuudessa. Esimerkiksi marraskuussa 2022 hän oli paikalla A-studion Aktivismin rajat -ohjelmassa. Laisi oli paikalla edustamassa Elokapinaa.
Koneen Säätiö ei kommentoi
Suomen Uutiset pyysi Koneen Säätiöltä kommentteja Laisin osallistumisesta mielenosoitukseen, sillä säätiö on myöntänyt rahoitusta Elokapinalle. Säätiöltä kysyttiin, sopiiko tämänkaltainen toiminta Koneen Säätiön arvomaailmaan ja irtisanoutuuko säätiö antisemitismistä ja rasismista sen kaikissa muodoissa. Koneen Säätiön viestintäjohtaja Pauliina Seppälä vastasi Suomen Uutisille:
– Koneen Säätiöllä ei ole yhteyttä kuvailemiinne tapahtumiin. Arvoistamme voitte lukea verkkosivuiltamme. Emme kommentoi tapausta emmekä jatka tätä keskustelua.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pauliina Seppälä Iiris Laisi Koneen säätiö teloitukset aktivismi Elokapina mielenosoitukset Hamas Antisemitismi Israel Rasismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääkirjoitus: Vihreiden matikka ei enää täsmää

Voiko Koneen säätiö pumpata rahaa rikoksia tehtailevalle kansainväliselle äärijärjestölle ja väittää edelleen toimintaansa yleishyödylliseksi?

Bergbom toivoo järkeä Suomen ilmastopolitiikkaan: Opposition mukaan elämme dystopiassa ja katastrofi on saapumassa – enää puuttuvat heinäsirkkaparvet

Helsingin Kaivokadun sulkeminen suututtaa – Marimekon Ihamuotila: ”Aivan mielipuolista”, ”aivan sairaan tyhmää”

Saksan varaliittokansleri: ”Juutalaisten kuolemaa juhlivat maahanmuuttajat ulos maasta”

Hamas-pomo yllyttää muslimeja maailmanlaajuisiin mielenosoituksiin perjantai 13. päivänä – lähtevätkö Israelin vastustajat kadulle myös Suomessa?

CNN: Hamasin terroristeilla oli kidutusoppaat mukana hyökkäyksessä

Helsingin juutalainen seurakunta tekee rikosilmoituksen Gazan tukimielenosoituksesta – “Kyseessä on räikeä antisemitismi”

Helsingissä järjestettiin Israelia tukeva mielenosoitus – osallistujia yli 500
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













