Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Elomaa: Soveltuvuusarviointi pakolliseksi sosiaali- ja terveysalan pääsykokeissa

27.01.2017 |14:56

Yle uutisoi tänään, että oppilaitokset ja ammattiliitot ovat valmiita palauttamaan soveltuvuuskokeet ja pakolliset haastattelut sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten pääsykokeisiin.

Parantaa potilasturvallisuutta

Soveltuvuuskokeiden merkitystä opiskelijavalinnoissa on viime vuosina vähennetty. Kehitys on johtanut opiskelujen keskeyttämiseen sekä ammattioikeuksien poistamiseen. Usein taustalla on päihdeongelma, joka on alkanut jo ennen opiskeluaikaa.

– Olen nostanut soveltuvuuskokeiden merkityksen esille useampaan otteeseen viime vuosina. Potilasturvallisuuden ja työyhteisön hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että sosiaali- ja terveysalan erityisvaatimukset otetaan opiskelijavalinnoissa huomioon, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Ritva Elomaa.

– Väärälle alalle joutunut opiskelija joutuu myös etsimään uuden opiskelualan, joka puolestaan viivästyttää hänen valmistumistaan ja työllistymistään.

Lisää hakijoiden tasapuolista kohtelua

Elomaan mielestä soveltuvuuskokeet ja haastattelut ovat hyvä tapa huomioida erityisvaatimukset, jolloin koulutukseen valikoituu soveltuva opiskelija-aines.

– Etenkin psykologisen soveltuvuuskokeen avulla on myös edistetty hakijoiden tasapuolista ja oikeudenmukaista kohtelua. Onkin ilo huomata, että soveltuvuusarviointia halutaan edistää sosiaali- ja terveysalalla, Elomaa toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi