

Autoilija tankkaamassa. Sanna Marin Säätytalolla. Kuvituskuvaa. / LEHTIKUVA
Etelä-Euroopalle lahjarahaa – suomalaiselle autoilijalle ennätyksellinen polttoaineveron korotus
Polttoainevero nousi tänään lauantaina. Bensiinin korotus on 6,6 senttiä litralta ja dieselin 6,9 senttiä. Verojen odotetaan siirtyvän sellaisenaan polttoaineiden hintoihin. Hintojen nousu tympii laajalti.
Autoliitto toteaa bensiinin valmisteveronkorotuksen olevan kovempi kuin kertaakaan tällä vuosituhannella.
– Toiseksi suurin korotus oli vajaat neljä senttiä vuonna 2008. Dieselin veroa korotettiin peräti yli kymmenellä sentillä kahdeksan vuotta sitten, mutta tuolloin alennettiin samalla käyttövoimaveroa”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n johtaja Petri Murto arvioi Ylellä muutoksen tarkoittavan yksittäiselle ajoneuvoyhdistelmälle noin 10 000 euron lisälaskua vuodessa.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen kertoi STT:lle viime viikolla, että veron korotus vaikuttaa enemmän polttoaineen hintaan haja-asutusalueilla, mikä johtaa alueelliseen epätasa-arvoon. Asiasta kertoo muun muassa Savon Sanomat.
Vaikka hallitus päätti verronkorotuksesta jo viime vuoden puolella, osuu se käytännössä päällekkäin Etelä-Eurooppaan suunnatun äärimmäisen avokätisen EU-elpymispaketin kanssa. Hallitus on yrittänyt selitellä, että rahan syytäminen ulkomaille parantaa Suomen kilpailukykyä. Nyt kaikkia autoilla liikkuvia sekä varsinkin kuljetusyrittäjiä kepitetään olan takaa. Tilannetta on vaikea selittää kotimaiselle äänestäjäkunnalle.
Hintojen nousu tympii
Polttoaineiden hintojen nousu tympii laajalti.
Kansanedustaja Sanna Antikainen (ps.) kommentoi:
– Polttoaine nousi ennätyksellisen paljon: 6,3 senttiä bensiini / 6,9 diesel. Tiestö ennätyksellisen huonossa kunnossa, mutta rahat menevät valtiolle, josta maksellaan miljardeja Eu:lle ja tuetaan hallituksen lempi (monikulttuurisuus)hankkeita yms. Jotain rajaa! #bensakapina
Kansanedustaja Minna Reijonen (ps.) jakoi veronkorotuksia moittivan kuvan sivuillaan:
Kansanedustaja Juho Eerola (ps.) muistutti päivällä, että tänään kannattaa ottaa tankki täyteen.
– Tietysti jos haluaa varmistaa että Italian mafialle riittää niitä hallituksen lupaamia koronatukia, niin sitten voi tankata vasta huomenna, hän lisäsi.
Kansanedustaja Kike Elomaa (ps.) kirjoitti: ”Ympäristö- ja ilmastoasiat ovat tietysti tärkeitä, mutta suomalaiset autoilijat eivät voi kantaa siitä vastuuta kohtuuttomasti. Todellisuus Suomen kaltaisessa maassa on se, että tavara ja ihmiset kulkevat kumipyörillä.”
Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) nosti esiin vihreiden kansanedustajan Iiris Suomelan 2019 lopulla julkaiseman kommentin.
Suomela aloitti 2019 pohdiskelunsa toteamalla, että bensaveron korotus on ”varsin tavallinen ja tylsä toimi”. :
https://twitter.com/iiris_suomela/status/1206871620213772288
Hän jatkoi toteamalla, että bensavero ei osu pahimmin köyhiin. ”Mitä enemmän rahaa ihmisellä on, sitä enemmän rahaa hänellä on ajaa autolla” sekä ”Monella kaikista köyhimmistä ei ole varaa omaan autoon.”
Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) puntaroi tänään Iiris Suomelan ajatuksia.
”Lohdutus niille, joiden mielestä bensaveron korotus tuntuu liiaksi lompakossa. Eli kun sinä jo valmiiksi teet tuottavaa työtä, jolla maksetaan niiden eläminen jotka eivät tee, niin saat hallituksen mielestä kaikin mokomin maksaa vielä lisää!”
Lohdutus niille, joiden mielestä bensaveron korotus tuntuu liiaksi lompakossa. Eli kun sinä jo valmiiksi teet tuottavaa työtä, jolla maksetaan niiden eläminen jotka eivät tee, niin saat hallituksen mielestä kaikin mokomin maksaa vielä lisää! pic.twitter.com/BA03Yti54U
— Jani Mäkelä (@JaniMakelaFi) July 31, 2020
Tutkimus sen kertoi: hallituksen ilmastotoimet maksaa autoilija
Taloustutkimus selvitti tammikuussa perussuomalaisten pyynnöstä sitä, kuka maksaa ilmasto”talkoiden” viulut. Tulos oli karu.
– Tutkimuksen tuloksista nähdään, että se ryhmä, joka todennäköisesti joutuu ilmastotoimien maksajaksi on sitä porukkaa joka kulkee autolla työ- tai opiskelumatkansa ja asuu omakotitalossa. Ryhmässä on hyvin paljon kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten kannattajia. Myös moni sdp:n kannattaja autoilee töihin ja asuu omakotitalossa, totesi Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Holm.
Suomen Uutiset kirjoitti tammikuussa, että ilmastotavoitteiden kustannuksia kompensoidakseen Marinin hallitus on väläyttänyt ”pienituloisten” tuloverotuksen alentamista. Tammikuun tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että jos veronkevennykset eivät kohdistu työmatkakustannuksiin, alennuksesta puolet menee niille, jotka pyöräilevät tai käyttävät joukkoliikennettä ja asuvat kerrostalossa, eli kompensaatio kohdistuisi niihin, jotka eivät muutenkaan joutuisi ilmastonmuutoksen hillinnän maksajiksi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi tuolloin, että tuore tutkimus avaa hyvin hallituksen punavihreän ilmastopolitiikan seurauksia.
– Ilmastotalkoiden lasku lankeaa niille ihmisille, jotka tyypillisesti ovat perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja sosialidemokraattien äänestäjiä. Mutta lisälasku kompensoidaan ihmisille, jotka ovat enimmäkseen vihreiden ja vasemmistoliiton äänestäjiä. Hallituksen ilmastotoimet ovat siis näiden puolueiden kannalta täysin rationaalista politiikkaa. Keskustan kannalta se on kuitenkin täysin epärationaalista, Halla-aho sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kuljetusyritykset Autoilun hinta Pasi Nieminen Petri Murto Tuomas Kosonen Minna Reijonen Autoilu Sanna Antikainen Pasi Holm Juho Eerola Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkimus selvitti: Autoilevat omakotitaloasujat joutuvat hallituksen ilmastotoimien maksajiksi

Suuren valiokunnan jäsen Lulu Ranne: ”Hallituspuolueet jyräsivät perustuslakivaliokunnan, Marin käänsi selkänsä Suomelle”

Halla-aho: Polttoaineveron korotus on pelkkää rahastusta, suurten kaupunkien ulkopuolella ihmisillä ei ole mahdollisuutta vähentää autoilua

Juuso: Yritysten määräaikaista kustannustukea jatkettava – ”Lapin matkailu pelastettava täystuholta”

Tavio: EU-elvytyspaketti keskustan käsissä

Uudenmaan kunnat tyrmäävät ruuhkamaksut – Purra: Kyseessä olisi jälleen uusi vero

Tavio muistutti päästövähennystavoitteiden kanssa intoilevaa ministeri Harakkaa: Hallitus on jo tehnyt historiallisen suuret polttoaineveron korotukset

Mäkynen: Biokaasuautoiluun panostamalla lisää kotimaisia työpaikkoja

Koronarokotteiden niukka saatavuus ja suuri kysyntä luomassa suuren ongelman: Mafia voi iskeä silmänsä ”vuoden 2021 nestemäiseen kultaan”
Viikon suosituimmat

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Helsingin kaduilla ihannoidaan Hamasin väkivaltaa – Antikainen: Tämä on jo turvallisuusriski
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää viime perjantaina Helsingissä nähtyä Palestiina-mielenosoitusta vakavana hälytysmerkkinä. Mielenosoituksessa kannettiin isoa punaista banderollia, jossa luki “Eläköön aseellinen vastarinta”, ja sen rinnalla heilutettiin palestiinalaislippuja Helsingin ydinkeskustassa.

Kukaan ei kannattanut Kaisa Garedewin muutosesitystä – nyt Keski-Suomen hyvinvointijohtajalle maksetaan muhkea 140 000 euron eroraha
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew esitti vuonna 2022 Keski-Suomen aluehallituksen jäsenenä, että hyvinvointialueen johtajan eroraha olisi kuuden kuukauden sijaan kolme kuukautta tai porrastettu. Esitys raukesi kannattamattomana.

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa
Pakolais-, siirtolais-, maahanmuutto-, monikulttuuri- ja kotouttamistoiminta takaa järjestöille vuositasolla suhteellisen helposti satojen tuhansien, jopa miljoonien eurojen avustustulot veronmaksajien rahoista. Yksi näistä toimijoista on Suomen Pakolaisapu ry, jonka henkilöstöä toimii myös Suomen ulkopuolella.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.
Uusimmat

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen

Antikainen: Demarit taas kalliimman bensan asialla
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











