

Kuvakaappaus Mail Onlinen videolta. Juncker kuvassa oikealla. Kontrasti ilmassa leijuvaan naiseen verrattuna on melkoinen. / Youtube
EU-johtaja Juncker hortoilee Nato-huippukokouksessa, Ville Tavio hämmästelee häveliäästi vaikenevaa mediaa: “Useissa medioissa pidättäydytään EU:n kritisoimisesta”
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei tunnetusti voi tehdä mitään, mikä ei olisi “liberaalin” median mielestä pielessä, mutta EU-liittovaltionjohtaja Jean-Claude Junckerin kanssa ollaan sallivampia. Juncker ei kyennyt itsenäiseen kävelyyn eilisessä Nato-huippukokouksessa, mutta sen sijaan että media kyseenalaistaisi tapahtuneen, se nieli sen enemmittä epäilyittä selittelyt iskiaskrampeista.
Episodi herättää vakavia epäilyksiä EU-johtajan toimintakyvystä sekä itseään liberaaliksi kutsuvan median kyvystä käsitellä itselleen mieleisiä vallanpitäjiä journalistisin kriteerein.
Muualla maailmassa on jo pitkään julkaistu kriittisiä arvioita Junckerin alkoholinkäytöstä.
Tapaus näkyy brittiläisen Mail Onlinen julkaisemalla videolla. Youtube, 3 min 43 sek.
Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) moittii toimittajia siitä, etteivät nämä kritisoi riittävästi EU-komission puheenjohtaja Junckerin toimintaa.
– Minkä kokoluokan uutinen olisi jos Junckerin sijaan nyt Trump olisi hoiperrellut humalassa Nato-huippukokouksessa, Tavio kysyy.
Tavion mukaan kyseessä on todiste siitä, että EU:ssa on jotain hyvin perustavanlaatuista pielessä, ja että valtamedian avoin tiedonvälitys on ongelmissa.
Tavio listaa kolme syytä
Tavio mainitsee kolme mahdollista syytä sille, miksi toimittajat välttävät Junckerin krisisointia.
Ensinnäkkään Tavion mukaan Junckeria ei tunneta kovin hyvin, koska kansalaisilla ei ole ollut tarveta seurata hänen poliittista toimintaansa ja pohtia, äänestäisivätkö häntä johtoon.
– Jucnkerilla itselläänkään ei ole ollut tarvetta kampanjoida ja tuoda itseään julki. Hänet on valinnut EU-eliitti kansalta kysymättä.
Toiseksi Tavion mukaan Junckerin kritisoimista pidettäisiin EU:n kritisoimisena, eikä tämä ole kaikkien valtamedioiden toimituksessa hyväksyttävää.
– Useissa Suomen medioissa pidättäydytään suorasta EU:n kritisoimisesta, sillä sen nähdään nostavan EU:n vastustusta. Useiden maakuntalehtien linja on esimerkiksi avoimen EU-myönteinen.
Kolmanneksi Junckeria pidetään harmittomana. Tavion mukaan tämäkin ajatus perustuu tietämättömyyteen, sillä Juncker on ollut kiinni EU-vallassa lähes koko Suomen EU-jäsenyyden ajan.
– “Junckerin kaltaiset eurokraatit ovat saaneet johtaa Eurooppaa vapaasti, koska ihmiset suhtautuvat EU:n liittovaltioon niin kevyesti. Valtamedian tiedonvälitys näyttelee kuitenkin suurta roolia kansan suhtautumisessa”, Tavio pohtii.
Kansanedustaja on listannut Uuden Suomen blogisivulleen videoita Junckerin aiemmista törttöilyistä.
Itsesensuurin luvattu maa
Suomalaisella medialla on pitkät itsesensuurin perinteet. Itsesensuurijärjestelmään liittyy tyypillisesti mieleisten poliittisten johtajien ihannointi ja kritiikittömyys sekä samaan aikaan toisinajattelijoiden vaimentaminen – joko uutispimennolla tai lokakampanjoilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jurri-Juncker tiedottaa: “sinä olet tyhmä”
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.