

LEHTIKUVA
Näin toimii vastuullinen media: Pilkkaa, kun Donald Trump hörppää lasista vettä – puolustelee, kun EU-pomo Juncker horjuu hörpittyään vahvempia aineita
Media etsii pikkutarkasti virheitä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin toiminnasta, jopa silloin kun Trump juo janoonsa vettä. Samaan aikaan Euroopan komission johtajan Jean-Claude Junckerin sekoiluille viitataan kintaalla.
Juuri Suomeen saapunut Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump piti maanantaina puheen, joka koski muun muassa Yhdysvaltojen kansallista turvallisuutta. Iltalehti katsoi kuitenkin asiakseen nostaa uutiskärjeksi sen, kuinka Trump hörppäsi janoonsa vettä nostaen vesilasin huulilleen kahdella kädellä kuin pikkulapset:
– Netissä on arveltu, että taustalla saattaisi olla terveysongelmia. 71-vuotiaan presidentin on spekuloitu kärsivän alkavasta dementiasta. Toisaalta kysymys saattaa olla vain piintyneestä tavasta, Iltalehti kirjoittaa.
Juncker juo ja lääppii
Trumpin veden juomisen nollauutisoinnissa ei toki ole mitään uutta. Media etsii taukoamatta ja pikkutarkasti virheitä Yhdysvaltojen presidentin toiminnasta.
EU-johtaja Jean-Claude Junckerin suhteen tilanne on toinen. Junckeria ei kritisoida esimerkiksi silloin, kun Juncker horjahtelee epämääräisesti Naton huippukokouksessa sillä seurauksella, että EU-jäsenvaltioiden presidentit Sauli Niinistö ja Petro Porosenko joutuvat tukemaan tokkuraista Junckeria kainaloista.
Mediassa ostettiin välittömästi selitykset Junckerin iskiaksesta eli lonkkahermosärystä, vaikka yleisessä tiedossa on se, että Juncker nauttii mielellään ja usein vettä vahvempia juomasekoituksia, panimotuotteita tai molempia.
Juncker tunnetaan myös siitä, että hän omavaltaisesti pussailee ja lääppii EU-jäsenvaltioiden johtajia EU-huippukokouksissa. Me too –juttuja mielellään julkaiseva media ei ole katsonut aiheelliseksi paheksua Junckerin toimintaa.
Media puolustaa toilailuja
Tilanne on Junckerin kohdalla kääntynyt oikeastaan päinvastaiseksi: media on ryhtynyt jopa puolustamaan EU-pomon toilailuja. Viimeksi näin teki entinen MTV:n Ranskan-kirjeenvaihtaja Helena Petäistö, joka julkaisi puolustuspuheen Junckerille Twitterissä:
– Hän (Juncker) liikkuu huonosti selkänsä takia. Juomajutut pani liikkeelle Puola, joka ei tykännyt hänen ehdottamistaan pakolaiskiintiöistä. Juncker tietää juomisen rajansa, pää on terävä, Petäistö vakuuttelee.
Uskoo ken tahtoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU-johtaja Juncker hortoilee Nato-huippukokouksessa, Ville Tavio hämmästelee häveliäästi vaikenevaa mediaa: ”Useissa medioissa pidättäydytään EU:n kritisoimisesta”

Itävallan Vapauspuolue vaatii Junckeria eroamaan hoipertelun vuoksi – ”Asettaa koko EU:n naurunalaiseksi”

Pitkäaikainen EU-kannattaja Risto E. J. Penttilä: Macronin ja Junckerin Eurooppa-visiot ovat pelottavia

Jurri-Juncker tiedottaa: ”sinä olet tyhmä”

HS myöntää jo itsekin oman asenteellisuutensa
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Uutiset nopeasta talouskasvusta saavat valtiovarainministeri Purran hymyilemään, mutta kaikki eivät ole asiasta iloisia
Viikonloppuna perussuomalaisten Kiihdytysajoissa puolueväelle puhunut puheenjohtaja Riikka Purra nosti puheessaan esiin viime aikojen hyviä talousuutisia.















