Eurooppa käy henkeään pidättäen kohti europarlamenttivaaleja. Unionin puolestapuhujat odottavat kauhulla, kuinka suuren voiton liittovaltiota vastustavat kansallismieliset saavat. EU:n kampanjatoimistot ja liittovaltiomieliset puolueet ovat tehneet äärimmäisen parhaansa, sunnuntaina on tosipaikka edessä. Mutta mitä tapahtuukaan?

Murphyn laki sanoo, että jos voileipä putoaa, voipuoli osuu aina lattiaan. Laki pätee näemmä EU:ssakin.

Vaalien kannalta kaikkein herkimmällä hetkellä mediaestradille säntää EU:n kaikkein korkein johtaja Jean-Claude Juncker, nolaten itsensä ja liittovaltionsa tavalla, jota tällä tasolla harvemmin näkee. Juncker kommentoi uutiskanava CNN:lle:

– Nämä populistit, nationalistit, tyhmät nationalistit ovat rakastuneita omiin maihinsa.

Harvemmin kuulee maanosan kaikkein korkeimman johtajan sättivän alamaisiaan tyhmiksi. Ja vielä harvemmin kenenkään synniksi luetaan rakkautta omaa maataan kohtaan. Vihatako pitäisi?

Ylimielisen puheenparren käyttöä helpottanee se, että kyseinen johtaja ei ole vaaleilla valittu. Demokratioissa on tavanomaista, että korkeimmat poliittiset johtajat mittauttavat aika ajoin luottamuksensa vaaleilla, mutta EU:ssa tällaista ei ole pidetty välttämättömänä.

Juncker jatkaa:

– Nationalistit eivät pidä niistä, jotka tulevat kaukaisista maista. Minä pidän heistä.

Mitäpä tähän lisäämään.

Junckerin edesottamuksista ja juopottelusta on kirjoitettu maailman medioissa paljon, Suomen medioissa vähemmän. Täkäläiselle mediailmapiirille näyttäisi olevan soveliasta vaieta aina kulloisenkin valtionpäämiehen kännitörttöilyistä tai heikosta kunnosta. Mitäpä sitä vallanpitäjiä valvomaan.

Ja mitä tulee alamaisten haukkumiseen, kannattaa pitää mielessä Yhdysvalloissa 2016 käyty presidentinvaalikamppailu. Eräs vaalien ratkaisukohdista oli Hillary Clintonin erittäin ajattelematon tokaisu, jossa hän määritteli Donald Trumpin kannattajat “surkimuksiksi” (engl: deplorables).

Se oli vain yksi sana, mutta riitti paljastamaan Clintonin helmasynnin, ylimielisyyden. Ja kuten tunnettua on, ylimielisyys on poliitikon kuolemansynti numero yksi.

MATIAS TURKKILA