NÄKÖKULMA | Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa Helsingin Sanomien muutoksesta.

Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski ryhtyi sunnuntaina Twitterissä puolustamaan runsaasti arvostelua saanutta työnantajaansa. HS:ää on jatkuvasti kritisoitu neutraalin, faktoja välittävän uutisoinnin puutteesta ja siitä, ettei lehden värittyneisiin juttuihin voi enää luottaa.

Saarikoski aloitti: ”Ne, jotka arvostelevat Helsingin Sanomia siitä, että lehti ottaa kantaa, vaikka ’sanomalehden pitäisi vain välittää uutisia’ eivät tiedä mitään sanomalehdistä tai niiden historiasta. Sanomalehdet perustettiin yhteiskunnallisen keskustelun areenoiksi. Tietotoimistot ovat erikseen.”

Toimittajan päivitys aiheutti runsaasti keskustelua ja ihmetystä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kysyi:

”Mutta kuitenkin kansalaisten pitäisi luottaa Helsingin Sanomien kaltaisiin julkaisuihin nimenomaan tiedonvälittäjinä?”

Toinen verkkokeskustelija huomautti Saarikoskelle:

”Jos ja kun HS vuodesta toiseen ’ottaa kantaa’ tietyissä aiheissa aina samaan suuntaan, niin ymmärtävätköhän lukijat muodostuneen kuvan vinouden? Sitä toden ja mielipiteen, tai jopa valehtelun esim. faktojen valikoimisen kautta, rajaa ei todellakaan tuoda esille. Ja enemmän: sehän yleensä jopa kiistetään. Eihän HS myönnä esim. propagoivansa maahanmuuton puolesta, eikä se myönnä selittelevänsä islamia paremmin päin jne. Se ’ottaa kantaa’, mutta väittää kertovansa totuuden. Onko tällainen nyt Saskasta sitten erityisen hieno konsepti?”

HS myöntää asenteellisuuden jo itsekin

Helsingin Sanomien toimittaja Anu Nousiainen ilmestyi keskusteluun tukemaan kollegaansa Saarikoskea. Keskustelun lomassa häneltä kysyttiin:

”Moni lehti, mm. @hsfi, mainostaa olevansa ’sitoutumaton’. Mitä se tarkoittaa, jos ja kun jutut kuitenkin usein ovat esimerkiksi poliittisesti tai ideologisesti kantaaottavia?”

Nousiainen vastasi:

”Sitä, ettei lehti kannata mitään puoluetta eikä kukaan poliitikko/mikään puolue eikä mikään muukaan taho voi ohjata, mistä ja miten kerrotaan. Myös taloudellinen riippumattomuus on tärkeä: rahalla ei pääse lehteen (eikä sieltä pois).”

Verkkokeskustelija tiivisti Nousiaisen vastauksen:

”Aivan! Kiitos! Eli lehti voi olla poliittisesti biasoitunut, mutta silti sitoutumaton, kunhan se ei vaan anna muiden ohjailla päätöksentekoaan. Selkisi.”

Nousiainen kuittasi ”I did it!” (suom: ”Onnistuin”) ja linkitti vielä HS:n periaatelinjan.

HS:n toimittaja Anu Nousiainen siis myönsi, että HS on poliittisesti biasoitunut lehti. Bias tarkoittaa asenteellisuutta. Lehti ei siis ole neutraali tai objektiivinen, vaan toimittajat jo julkisestikin myöntävät, että se on biasoitunut, asenteellinen. Asia on toki tullut kenelle tahansa HS:n satunnaisellekin lukijalle selväksi jo aikapäiviä sitten, mutta harvoinpa sitä on näin suoraan toimituksen riveistä myönnetty.

Puolueellisuutta ei enää edes viitsitä peitellä

Ok, Hesari on asenteellinen. Voiko tämä olla vaikuttamatta uutissisältöihin tai toimituksen tekemiin valintoihin?

Ei tietenkään voi. HS:n vahva asenteellisuus vaikuttaa jokaiseen uutisjuttuun, jokaiseen haastatteluun, jokaiseen tarinaan, joka tarkoituksella jätetään kertomatta.

Sanoin sen aikaisemmin, sanon sen uudestaan: HS on vuosien saatossa muuttanut muotoaan. Se ei ole enää uutisväline, vaan rivon poliittinen lifestyle-julkaisu. Ja kuten Trumpin sikavertailu sekä HS:n tyyperryttävä itsekorostuskampanja huippukokouksen yhteydessä kertovat, pahempaan suuntaan mennään.

Olemme tulleet tilanteeseen, jossa valtamedia ei enää edes yritä peitellä puolueellisuuttaan. Tilanne on varsin hurja. Mutta miksi toimittajat ovat edelleen kummissaan siitä, että puolueelliseksi tiedetty uutispuuro ei enää uppoa kansalaisten suuhun entiseen malliin? Millä ihmeen logiikalla on mahdollista olla räikeän puolueellinen ja silti odottaa saavuttavansa kaikkien kansanosien jakamattoman luottamuksen?

Saarikoski on sikäli oikeassa, että lehdet voivat ottaa kantaa asioihin pääkirjoituksissaan sekä toimittajat kolumneissaan tai näkökulmakirjoituksissaan. Vakaviin ongelmiin joudutaan, kun toimittajien poliittiset kannat lävistävät kaiken journalistisen sisällön.

Saska Saarikosken oma Yhdysvaltoja ja Trumpia koskeva uutisointi on ikävällä tavalla kärsinyt tästä ilmiöstä. Kaikki eivät enää pidä hänen Trump-uutisointiaan luotettavana ja etsivät Yhdysvaltain uutisensa muualta. Toimittajan asenne heijastuu väistämättä myös someen. Lähes legendaariseksi on jo muodostunut Saska Saarikosken twiitti, jossa hän arvioi Trumpin mahdollisuudet presidentinvaalikampanjan aikana nollaksi.

”Donald Trump on pelle, joka saa republikaanien muut ehdokkaat näyttämään lähes täysijärkisiltä. Hänen mahdollisuutensa ovat tietysti 0,0.”

Täysin harhaisen arvion esittänyttä Saarikoskea käytetään kaikesta huolimatta edelleen Trump-asiantuntijana. Miksi?

Aiemmin toimittajat ovat sinnikkäästi väittäneet, että heidän poliittiset kantansa eivät vaikuta uutisointiin. Se oli ennen se.

Toimituksissa on läsnä vahvasti ideologisia toimittajia, joita voidaan hyvällä syyllä kutsua missiojournalisteiksi tai poliittisiksi toimijoiksi. Tätä ei ilmeisesti enää osata pitää edes paheena.

Ei ihme, että media on historiansa pahimmassa kriisissä.

MATIAS TURKKILA

Tulosta

Tagit