Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa Helsingin Sanomien muutoksesta.
Pimeällä kekkosajalla suomalaisen valtamedian keskeisin tehtävä oli vuosikymmenten ajan estää faktatiedon esillepääsy. Tilanne parani hetkeksi, mutta viime vuosina on taas kuljettu pahempaan suuntaan. Osa suomalaisista uutisvälineistä on muuttanut muotoaan. Ne eivät ole enää uutisvälineitä, vaan niistä on tullut rivon poliittisia lifestyle-julkaisuja. Erityisen räikeästi tähän suuntaan on kulkenut Helsingin Sanomat NYT-liitteineen.
Olen syksyn mittaan keskustellut useiden perinteisen median edustajien kanssa. Viesti on yhtenevä: HS on muuttunut rajusti. Se on klikannut henkisen tehosekoittimensa ”vatkaa”-asentoon; hämmästyttävän moni muiden medioiden toimittaja seuraa innolla perässä. Selväjärkiset toimittajat ovat tämän joukkion panttivankeina. Poliittiseksi aktivistiksi ryhtynyt media pelaa HS:n johdolla häiriintynyttä peliä, jossa journalistiset säännöt riippuvat siitä, kenestä kulloinkin on kyse. Suosikkien teot selitetään parhain päin, inhokit demonisoidaan ja häpäistään.
Se, mikä ennen yhdisti kansakuntaa, on nyt mätää pahuutta. Kaikkea, mikä ennen oli hyvää ja rakasta, ilkutaan. Perhe, uskonto ja perinteet ovat yhtä taaksejäänyttä elämää kuin Eldankajärven jää. Perusperhe paha, epäsukupuoliperhe hyvä. Leppoisat riparipapit hiiteen, hurmahenkiset tottelemattomuus-Toiviaiset estradille. Suvivirsi on syvältä, We are the world parasta maailmassa.
Tympeästä luterilaisuudesta pitäisi luopua, koska eihän milleniaalinuoriso typeriin vanhatestamentillisiin satuihin usko. Tilalle tarjotaan vihreää apokalypsiä, jonka vitsaukset on kopioitu Mooseksen kirjasta. Maailmanloppu, vedenpaisumus, kärventyminen, ötökät. Tottele tai kärsi.
Vitsejä, jotka joku voisi tulkita loukkaaviksi, ei enää kerrota. Kaksimieliset kaskut ovat häirintää – valtapositiosta tapahtuvaa miesalistamista, sikaa. Sukupuolielimistä ei sivistyneessä yhteiskunnassa enää puhuta – ellei puhuja satu olemaan vihreä feministinainen. Saara Särmän alaston liha vyöryy hesarissa verkkokalvoillesi , Rosa Meriläinen voi rauhassa kuvailla vaginatreenejään. ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”, voit kuulla sanovan. Vastalauseita ei hyväksytä. Sano ”yök”, vastaanota raivohullu nettiteurastus. Samojen toimesta, joiden mielestä nettikiusaaminen on väärin.
Naisten häirintäkokemuksia nostavaan #metoo-kampanjaan osallistuvia ylistetään. Maahanmuuttajien väkivaltatekoja esiin nostavat saavat peräänsä yhdenvertaisuusvaltuutetun ja poliisin.
Entisajan inkvisitiopapit lahtasivat vanhojapiikoja, nykyajan feministinaiset lynkkaavat setämiehiä. Työnantajat joutuvat jatkossa räknäämään, montako veren makuun päässyttä #metoo-aktivistia he uskaltavat hikisten duunariukkojen keskelle laskea.
EU-projektiin intomielisesti suhtautuva media hörisee innoissaan, kuka presidenttiehdokkaista latelee epädemokraattisesta EU-suurvaltaprojektista epämääräisintä diipadaapaa. Asioista ei ole tarkoituskaan saada tolkkua. Median tärkeimmän tehtävän pitäisi olla vallanpitäjien valvonta, mutta se ei käsittele EU-toimijoita tai muita suosikkejaan vallanpitäjinä lainkaan.
HS kiirehti toistamaan Töölöntorin alpakkafarssin alkuvaiheen valheita ja osoitti samalla tukea poliittiselle väkivallalle. Se leimasi valemediaksi kaikki brittiläiset lehdet, jotka tukivat Brexitiä.
Huhtasaarta – ainoaa ehdokasta, jolla ei ole Venäjä-yhteyksiä – syytetään Venäjä-yhteyksistä. HS:n piiristä, luonnollisesti.
Suomalainen media ei välitä siitä kirkuvasta ristiriidasta, ettei yksikään suomalainen päässyt äänestämään EU:n presidentistä. Ei päässyt, eikä pääse. EU ei tottele äänestäjää. Sitä ei voi ohjata kansanvallalla. Se on ylikansallinen instituutio, määritelmällisesti kansallisen päätäntävallan ulottumattomissa.
Kuten sosialistien luomukset aina, EU on sisältä mätä. Jos EU olisi toimiva konstruktio, se kestäisi kritiikin.
En väsy hämmästelemästä innovatiivisuutta, jolla sosialistipuolueet median myötämielisellä avulla yrittävät tukkia vastustajiensa suita. Isänmaallisuus on nykyään putinilaisuutta. Feminismin typerimmistä järjettömyyksistä huomauttaminen on naisvihaa. Leväperäisen maahanmuuton vastustaminen on rasismia – sitä, mikä pitäisi kirjata rikoslakiin. Teollisuuden puolesta puhuminen on ilmastoskeptisyyttä, EU-keskusvallan vastustaminen pohjoiskorealaisuutta.
Vasen laita pyrkii tekemään omien poliittisten teemojensa vastustamisesta laitonta. Aikamme suurimpia vitsejä on nimittää tällaista edistäviä tahoja liberaaleiksi. Mutta juuri näin vastuullinen media tekee – kääntää maailman päälaelleen.
Nykyään oikeaa isänmaallisuutta on ylikansallisen EU:n varaukseton kannattaminen, lainsäädäntövallan luovuttaminen, rajojen avaaminen, omasta valuutasta luopuminen, suvereniteetin jakaminen ja vieraiden joukkojen hyväksyminen Suomeen. Edes vuoden 1940 välirauhassa Suomelle ei sälytetty näin raskaita vaatimuksia.
Stalin joutui komentamaan Suomen-ryöstöretkelle miljoona sotilasta. Vihreä vasemmisto antaa ehdoitta kaiken pois, saadakseen hallita Suomi-nimistä provinssia, yhdessä Euroopan unionin kanssa.
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 12/2017 -lehden pääkirjoituksena.
MATIAS TURKKILA