

Hesari julkaisi diktatuurin propagandaa, joka oli liian sakeaa jopa Iikka Kivelle – kolumnisti otti protestiksi loparit
Helsingin Sanomat julkaisi kokonaisen sivun ihmisoikeuksia polkevan hirmuvallan propagandaa sunnuntaina. Kiinan kansantasavalta osti kokonaisen sivun HS:sta julkaisemalla toimintaansa mainostavan ilmoituksen. Siinä Hongkongin erityishallintoalue eli Kiina selittelee toimiaan ja väittää irtisanoutuvansa väkivallan käytöstä Hongkongin konfliktin ratkaisemiseksi.
Samaan aikaan väkivaltaisuudet yltyivät Hongkongissa, jossa poliisi käytti suunnuntaina kyynelkaasua, vesitykkejä ja kumiluoteja mielenosoittajia vastaan.
HS:n julkaisema mainos on saanut kovaa kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. On kuvaavaa, että julkaisupäätös oli liian sakeaa jopa Hesarissa kolumnoivalle Iikka Kivelle. Standup-koomikko ja aktivisti Kivi kertoi lopettavansa protestiksi kolumninsa.
“Pidän monin tavoin epäeettisesti toimivan hirmuvallan propagandan julkaisua täysin kestämättömänä ratkaisuna enkä halua missään nimessä olla mukana tekemässä lehteä, joka asettaa rahan näin räikeästi journalististen periaatteiden edelle. Saamani kolumnipalkkiot lahjoitan Kiinassa tehtävään ihmisoikeustyöhön”, Kivi kirjoittaa Facebookissa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä moittii HS:n ratkaisua Twitterissä. Hän toteaa, että yhdelläkään medialla, joka lähtee tähän kampanjaan kannattamaan Kiinan kommunistihallinnon aisaa, ei ole minkäänlaista uskottavuutta.
Mäkelä ei niele päätoimittaja Kaius Niemen selityksiä siitä, että kyse on ”yhteiskunnallisesta mainonnasta, jota koskee sananvapaus.”
Mäkelä vastaa: ”Olet väärässä. Ihmisoikeusrikkomuksia tekevää totalitaarista hallintoa ei suojele sananvapaus!”
Mäkelä jatkaa: ”Seuraavaksi hesari voisi mainostaa esimerkiksi Espanjan oikeutta pamputtaa katalonialaisia tai Macronin hyväntahtoisia pieksijöitä Pariisissa.”
Kansanedustaja Mikko Kärnä ihmetteli niin ikään Hesarin tempausta twitterissä:
“Miten on @KaiusNiemi @hsfi mahdollista, että julkaisette tällaista Kiinan maksamaa virheellistä propagandaa Hongkongin tilanteesta? Usko journalistiseen riippumattomuuteenne on koetuksella. Saako teille rahalla ihan minkä tahansa viestin läpi?”
Vihreä kaupunginvaltuutettu Timo Ahvenainen puolestaan kertoi twitterissä peruvansa HS:n tilauksen:
“Tänään @hsfi julkaisi etusivullaan Kiinan diktatuurin maksamaa propagandaa, joka vähättelee Hong Kongin tilannetta. Demokraattisen maan vapaa lehdistö edistää näin diktatuurin valtapyrkimyksiä. Peruutin Hesarin tilaukseni ja käytän nyt sananvapauttani, jota Kiinassa ei ole, Ahvenainen kirjoittaa.
Tuoreessa muistissa on, kuinka HS teki viime vuonna Land of the free Press -kampanjan, joka otti kantaa vapaan lehdistön puolesta. Kampanja irvaili tuolloin vaikeista mediasuhteistaan tunnetulle Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille, joka tapasi Suomen huippukokouksessa Venäjän Vladimir Putinin.
HS:n tempaus kertoo päätoimittaja Kaius Niemen epätoivosta laskevien mainostulojen ja lukijamäärien takia. HS:n vihervasemmistolainen propaganda on häätänyt lukijat puolueettomampien viestinten ääreen.
Kiinan ilmoitus:
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääkirjoitus: HS ei ole enää uutisväline

Kiina tuputtaa valheellista propagandaansa Hesarissa – lehti kuittaa tililleen suursumman rahaa

Bemareita kauppaavan konsernin Karjalainen-lehti ylimielisenä: suomalaisten pitää lopettaa lihansyönti ja hävetä

Hesarin totuuden torvi raikaa kautta valtakunnan – median omistus siirtyy saman suvun taskusta toiseen

Suosittu Päivän Byrokraatti -blogi lopettaa – syynä vihervasemmiston vaino
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













