Euroalueen inflaatio nousi nollaan ja työttömyys helpotti hieman

02.11.2015 |11:09

Euroalueen vuosi-inflaatio nousi lokakuussa nollaan syyskuun -0,1 prosentista, EU:n tilastokeskuksen Eurostatin ennakkoluvut kertovat. Ruuan, alkoholin ja tupakan hinnat nousivat eniten. Sen sijaan energian hintojen lasku oli aiempienkin kuukausien tapaan vetämässä inflaatiota alas.

Myös euroalueen pohjainflaatio nousi 0,9 prosentista prosenttiin. Pohjainflaatiosta on siivottu pois ruuan, alkoholin, tupakan ja energian hintatiedot. Euroopan keskuspankki seuraa pohjainflaatiota, sillä EKP:n mukaan poisjätetyt tuoteluokat ovat hintamuutoksiltaan ailahtelevia.

EKP:n tavoite on pitää vuosi-inflaatio lähellä, mutta alle kahden prosentin. EKP väläytti valmiuksiaan kasvattaa vuoden alkupuolella aloitettua arvopaperien osto-ohjelmaa, kun euroalue vajosi uudelleen deflaatioon syyskuussa.

Euroalueen työttömyys hellitti hieman

Eurostatin tilastoissa syyskuun työttömyysaste putosi euroalueella 10,8 prosenttiin. Pudotusta tuli 0,1 prosenttiyksikköä elokuusta. Kaikkien EU-maiden työttömyysaste oli 9,3 prosentissa. Euroalueen työttömyysaste oli pienin sitten tammikuun 2012, kun EU:n työttömyysaste oli viimeksi näin alhaalla syyskuussa 2009.

Verrattaessa syyskuun 2014 lukemiin työttömyys on laskenut 23 EU-maassa. Työttömyys on kuitenkin 12 kuukauden aikana pahentunut Suomessa, Ranskassa, Romaniassa ja Belgiassa.

Nuorista (alle 25-vuotiaat) noin viidennes on vailla töitä. EU-maiden nuorisotyöttömyys oli 20,1 prosentissa. Euroalueen nuorisotyöttömyys oli 22,1 prosentissa. Lähes joka toinen nuori on vailla töitä Kreikassa ja Espanjassa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
3.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia

06.08.2026 |16:45

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää