

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
EuroCOP:n tuore puheenjohtaja Jonne Rinne Ylellä: Suomi ei ole ollut tarpeeksi aloitteellinen jengirikollisuuden torjunnassa
Suomen Poliisijärjestöjen Liiton (SPJL) puheenjohtaja Jonne Rinne on valittu eurooppalaisten poliisiliittojen keskusjärjestön EuroCOP:n (European Confederation of Police) puheenjohtajaksi. Rinne on huolestunut kasvavasta jengirikollisuudesta, jonka torjumisessa Suomi ei ole osoittanut riittävää aloitteellisuutta.
SPJL:n tiedotteen mukaan Jonne Rinne itse pitää puheenjohtajan valintaa pienestä jäsenmaasta merkkinä siitä, että sekä suomalaista ammattijärjestötoimintaa että suomalaisia poliiseja arvostetaan. Hänen mukaansa Suomi myös hyötyy EuroCOP:n toiminnasta, sillä eurooppalaisten poliisijärjestöjen yhteistyö on tässä maailmantilanteessa entistäkin tärkeämpää.
”Olemme Ruotsin tiellä”
Vastavalittu puheenjohtaja toi suurimmat huolenaiheensa esiin Ylen aamun haastattelussa. Hänen mukaansa Suomi ei ole ollut tarpeeksi aloitteellinen jengirikollisuuden torjunnassa.
– Olen sanonut jo useita vuosia sitten, kun jengirikollisuus on tullut esiin, että Euroopasta ja Pohjoismaista on tullut viestiä, että hei suomalaiset, kun teillä on tilanne vielä hyvällä pohjalla, niin nyt pitää olla proaktiivinen (eli aloitteellinen). Proaktiivisia me ei olla. Eihän tilanne ole sama kuin Ruotsissa, mutta me olemme Ruotsin tiellä, Rinne sanoi.
– Nyt me ollaan tunnistettu se, me ollaan tunnustettu se ja poliitikot ovat heränneet. Nyt pitää löytää ihan reilu keinovalikoima – ei vain poliisille, vaan yli hallinnonalojen, jotta me saadaan torjuttua se ilmiö. Aina kun tulee keskustelua mistä tahansa Euroopan maasta tulevien ihmisten kanssa näistä katujengeistä, niin yksikään näistä maista ei ole löytänyt keinoa, millä tämän asian saa kuntoon.
Rinteen mukaan Suomen kannattaisi benchmarkata eli tehdä esikuva-analyysi siitä, mitä muissa maissa on tehty. Hän sanoo, että pyörää ei kannata keksiä uudelleen.
Poliisikoulutuksessa kelpoisuusongelma
Rinne toi myös esiin maamme poliisien määrän, joka ei ole riittävä, koska sisäisen turvallisuuden toimintaympäristö muuttuu voimakkaasti. Hän käytti verrokkimaana Tanskaa.
– Tanskassa poliiseja on 11 000, ja he kasvattavat sitä määrää. Meillä poliiseja on 7 500, hän sanoo ja jatkaa:
– Iso huoli on myös se, että meillä on 400 aloituspaikkaa poliisiammattikorkeakoulussa, mutta sinne saadaan vain vähän alle 300 kelpoisuuden täyttävää hakijaa, jotka voidaan kurssille hyväksyä.
– Aines, jota haluamme, ei hakeudu poliisiksi.
EuroCOP yhdistää 25 maan poliisiliitot, joilla on yhteensä yli 230 000 jäsentä. Järjestö edistää poliisien oikeuksia ja työturvallisuutta sekä parantaa eurooppalaisten poliisien tiedonvaihtoa ja yhteistyötä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ammattijärjestöt EuroCOP Jonne Rinne katujengit poliisien määrä Ruotsin tie Ylen aamu Suomen Poliisijärjestöjen Liitto Jengirikollisuus Sisäinen turvallisuus Tanska
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen huolissaan katujengi-ilmiön kasvusta: Suomi voimakkaasti Ruotsin tiellä – maahanmuuttopolitiikkaa kiristettävä

Tilannekuva haltuun: Humanitaarinen maahanmuutto täytyy viimeistään nyt tunnistaa keskeisimmäksi jengirikollisuuden ja jengiytymisen syyksi

Perussuomalaiset vaati eduskunnassa hallitusta puuttumaan katuväkivaltaan ja jengirikollisuuteen – keskustan ja vasemmistoliiton ministereitä alkoi naurattaa

Rikostutkijoiden mukaan keinot jengimurhien selvittämiseksi ovat olemassa – ne pitää vain ottaa tehokkaampaan käyttöön

Koulujen kulmilla satoja ampumisia Ruotsissa: ”Nuoret tuntevat paikat”

Katuväkivalta ja jengirikollisuus pitkälti seurausta maahanmuutosta – perussuomalaiset esittää listan toimia ilmiön kitkemiseksi: ”Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulos maasta”
Viikon suosituimmat

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











