Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja: “Älkää tulko Eurooppaan”

04.03.2016 |10:39

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk kertoi tavattuaan Turkin pääministeri Ahmet Davutoğlun, että taloussyistä Eurooppaan hakeutuvat laittomat rajanylittäjät eivät ole tervetulleita.

– Älkää tulko Eurooppaan. Älkää uskoko ihmissalakuljettajia. Älkää riskeeratko henkiänne ja rahojanne tyhjän vuoksi, hän neuvoi.

Tänä vuonna EU:n alueelle on tullut jo noin 130 000 ihmistä. Määrä on moninkertainen viime vuoden vastaavaan aikaan.

Kreikalle tukea

Tusk otti myös kantaa keskieurooppalaisten “varasuunnitelmaan” käynnistää täysi rajavalvonta Kreikan ja Makedonian rajalla. Tusk vakuutti yhteisöpalvelu Twitterissä, että Kreikkaa ei rajata Schengen-sopimuksen ulkopuolelle.

Kreikalle on kaavailtu myös 700 miljoonan euron EU:n myöntämää tukirahaa, koska maasta on muodostunut pullonkaula siirtolaisille. Syyrian sisällissotaa pakenevat pääsevät rajoitetusti liikkumaan Kreikasta kohti pohjoista.

Kreikan ja Makedonian välisen rajan läheisyyteen on kerääntynyt Kreikan puolelle tuhansia ihmisiä, jotka haluavat matkata pohjoisemmaksi Eurooppaa. Makedonian viranomaiset ovat käyttäneet muun muassa kyynelkaasua ihmisliikenteen estämiseksi.

Kreikka luhistumassa taakan alle

Kreikka on rajoittanut lauttaliikennettä siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden siirtämiseksi pois Kreikan saarilta maan pääkaupungin kupeessa olevaan Piraeuksen satamaan. Ateenan vastaanottokeskukset ruuhkautuvat, ja saarilla on vielä hieman tilaa. Tila on kuitenkin nopeasti loppumassa, mikäli ihmisvirta jatkuu entisellään.

Kreikalta on myös vaadittu tulijoiden tehokkaampaa rekisteröintiä. Pohjoiset EU-maat pelkäävät, että rekisteröimättömien ihmisten tulo voi johtaa hallitsemattomaan kaaokseen.

Kreikkalaislehti Kathimerini kirjoittaa verkkosivuillaan uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan, että Kreikan tulee saada rekisteröinti toimimaan toukokuun kahdenteentoista mennessä. Rekisteröintiukaasista pauhasi EU:n maahanmuutosta vastaava komissaari Dimitros Avramopoulos.

Turkki-sopu lähellä, mutta ei ongelmaton

Tusk oli luottavainen siihen, että vain syyrialaiset pääsevät jatkossa Kreikan omistamille saarille. Sotilas- ja puolustusliitto Naton sotalaivojen on määrä puuttua ihmissalakuljetukseen jo vesillä.

Turkki on alustavasti hyväksynyt ottaa takaisin taloudellisista syistä lähteneet siirtolaiset. Sopimuksessa on myös hiertäviä tekijöitä. Siihen kuuluisi pakolaisten siirrättäminen EU-maihin suoraan Turkin pakolaisleireiltä. Tähän ei ole kaikilla EU-jäsenmailla halua, jos Egeanmeren ihmisliikenne ei taltu.

Talouslehti Financial Times kirjoittaa, että uudelleensijoitusohjelmaa työstetään loppuun vain Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Davutoğlun kesken. Heidän on määrä tavata sunnuntaina.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää