

LEHTIKUVA
Europol tutki ihmissalakuljetuksen laajuutta pakolaiskriisissä – toimintaa pyörittää noin 40 000 rikollista
EU:n poliisiksi mielletty Europol käynnisti oman projektin ihmissalakuljetuksen torjumiseksi pakolaiskriisissä. Maahanmuutosta vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos pitää tärkeänä jäsenmaiden yhteistä päämäärää ja yhteisiä ponnistuksia, jotta ihmissalakuljetus saadaan aisoihin.
Europolin johtaja Rob Weinwright toteaa ihmissalakuljetuksen olevan laajaa, ja monien miljardien arvoista bisnestä.
– Europolin tutkimuksen mukaan 90 prosenttia Eurooppaan tulevista siirtolaisista on käyttänyt matkansa aikana rikollisjärjestöjen palveluksia. EU:n siirtolaiskriisin eräs avaintekijä on pystyä taistelemaan valtavaa salakuljetusta vastaan, Weinwright sanoi.
Siirtolaisten salakuljetusosaston johtoon on nimetty Robert Crepinko. Hän kertoi osaston olevan ihmissalakuljetuksen osalta tiedonvälityksen solmukohta.
Miljardien arvoinen laaja bisnes
Europolin tutkimuksessa selviää, että ihmissalakuljetuksessa on noin 40 000 rikollista. Toiminnan voitot ovat suuria. Europol arvioi bisneksen tuottavan rikollisille 3-6 miljardia euroa vuodessa.
Suuria katteita selittävät vähäisen investoinnin tarve, sekä hyvin korkealla pysynyt kysyntä.
Toiminnan rumat kasvot tulevat nekin esille tutkimuksessa. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja siirtolaisille osoitettava pakkotyö matkan aikana kertovat ihmisoikeuksien poljennasta. Rikolliset tehtailevat myös väärennettyjä passeja ja lahjovat viranomaisia.
Mukana myös eurooppalaisia
Tutkimuksessa selvisi, että lähes kolmasosa tiedetyistä rikollisista on EU-kansalaisia. Tämän lisäksi osittain eurooppalaisia rikollisia on neljännes.
Ihmissalakuljetuksen Euroopan ulkopuoliset kuumimmat paikat ovat Afrikan pohjoisosissa, Lähi-idässä ja Turkissa. Toimintaa pyöritetään myös eurooppalaisissa suurkaupungeissa Ateenasta aina Tukholmaan asti. Raportin kuumana ihmissalakuljetusrenkaan kaupungeista mainittiin pitkässä listassa myös Tornio.
Lennot korvaavat venerallia
Albaniassa havaittiin passien väärennyslaitos, josta väärennettyjä henkilöpapereita kuljetettiin lähialueille ja pääosin Ateenaan.
Europol arvioi, että Välimeren halki tehtävät merimatkat voivat jäädä osuudeltaan pienemmäksi, sillä se arvioi lentomatkustamisen osuuden kasvavan.
Europolin raportin voi lukea pdf-tiedostomuodossa tästä linkistä.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja: ”Älkää tulko Eurooppaan”

Ulkomaalaiset viihtyvät suomalaisvankiloissa: ”Olot kuin viiden tähden hotellissa”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.