

SU
Halla-aho: ”Hyvä maakunta-Suomen asukas – kun kepu lupaa teille EU-rahaa, se jakaa teille teidän omia rahojanne”
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) pyytää videopuheenvuorossaan maakunta-Suomen asukkaita pohtimaan, onko heidän tilanteensa menossa oikeaan suuntaan.
Katso Halla-ahon puheenvuoro täältä (juttu jatkuu alempana):
Halla-ahon puhe tekstimuodossa:
”Kaikki puolueet jännittävät kuntavaalien tuloksia. Mutta mikään puolue ei ole yhtä kauhuissaan kuin keskusta. Viime vuoden eduskuntavaalitappion jälkeen keskusta lähti vihervasemmistolaiseen hallitukseen siinä toivossa, että tämä yllä pitäisi puolueen uskottavuutta ja relevanssia oman äänestäjäkunnan silmissä. Odotusten mukaisesti on käynyt päinvastoin.
Kepun rooliksi on jäänyt kannatella punavihreää aisaa ja selitellä omalle äänestäjäkunnalle sisäministeri Ohisalon ja kumppaneiden metkuja.
Kepu laskee kaiken kuntavaalien varaan. Se toivoo saavansa tuloksen, jonka se voisi selittää itselleen ja äänestäjilleen torjuntavoitoksi.
Kepulla ei ole maakuntasuomessa muita uhkaajia kuin perussuomalaiset. Siksi kepu ampuu nyt täuyslaidallisia PS:n suuntaan.
Eduskuntaryhmän pj Kurvinen, puolueen pj Saarikko ja puolueen varapj Lohi sekä johtava strategi Mikko Kärnä ovat somessa ja viikonlopun lehdissä syyttäneet minua ja perussuomalaisia maaseudun ihmisten halventamisesta ja siitä, että emme haluaisi puolustaa koko Suomen elinvoimaisuutta. Todisteena on käytetty MTV:n uutisekstran haastattelua viime perjantailta.
Totesin siinä että perussuomalaisten käsityksen mukaan maaseudun ihmisillä on vahva tahto tulla toimeen omalla työllään eikä kitkutella kepun säännöstelemillä tukiaisilla.
Tämä on kepun mielestä halventavasti sanottu. Kepun mielestä maaseudun asukkaat eivät halua tulla toimeen omalla työllään vaan kitkutella kepun säännöstelemillä tukiaisilla.
Näin kepu näkee teidät, hyvä maaseudun väki.
Kepu on vaatinut minua selittämään, mitä kepulaisia tukiaisia haluaisin leikata. Tämä on väärinkäsitys. Perussuomalaiset eivät halua leikata tukia vaan vähentää tukiriippuvuutta.
Me haluamme, että maaseudulla on mahdollista asua ja liikkua kohtuuhinnalla ja että sinne kannattaa investoida ja luoda oikeita työpaikkoja. Me haluamme että metsäteollisuus, turveteollisuus ja suomalainen maatalous ovat kilpailukykyisiä. Tätä tarkoitaa elinvoimainen maaseutu.
Kun maaseutu voi hyvin, se tarvitsee vähemmän tukia. Kaikki voittavat.
Kepu markkinoi itseään maaseudun puolustajana ja ainoana toivona. Kurvisen mukaan valot sammuvat Suomesta ilman keskustaa ja Golf-virtaa.
Hyvä maakunta-Suomen asukas.
Katso ympärillesi. Miten sinulla menee juuri nyt? Ovatko liikkumisen kustannukset vähentyneet viime aikoina? Entä lämmityskustannukset, jätevesimaksut, onko sähkölasku tullut alaspäin?
Jääkö maatalousyrittäjälle paljonkin käteen omasta työstään? Ovatko tilat hyvässä kunnossa? Miten kyläkoulullasi menee? Miten kauas joudut lähtemään, kun pitää synnyttää tai asioida muissa terveyspalveluissa? Ehtiikö poliisi paikalle ajoissa? Onko lähistöllä viime aikoina avattu tehtaita vai onko niitä pantu kiinni?
Jos tuntuu, että asiat eivät ole parhaalla mahdollisella tolalla, käy kotikuntasi nettisivulla katsomassa, kuka pitää valtaa valtuustossa.
Katso sen jälkeen, mikä puolue on ollut kuusi vuotta hoitamassa asioitasi ja ”puolustamassa” sinua maan hallituksessa, ensin ykkös- ja sitten kakkospuolueena.
Uskotko, että kepu on ratkaisu ongelmiisi? Kepu toivoo, että uskot näin.
Kepu on valtaorganisaatio. Se haluaa pysyä vallassa, koska valta merkitsee rahaa, titteleitä, julkisia hankintoja, suojatyöpaikkoja ja palkintovirkoja.
Kepu tarvitsee sinut äänestämään kepua.
On kepun etujen mukaista, että sinulla menee sopivan huonosti, koska kun sinulla menee huonosti, sinulla on syy äänestää maaseudun ”puolustajaa”.
Kepu kiertää nyt pitkin Suomea kehumassa itseään ja EU:ta ja heiluttamassa rahasäkkiä maalaisille. Muutama tosiasia kannattaa muistaa. Suomi on Euroopan unionin nettomaksaja. Koronalelymispaketin myötä Suomi on entistä enemmän nettomaksaja.
Suomi ei saa EU:sta sentin latia. Kun kepu lupaa teille EU-rahaa, se jakaa teille teidän omia rahojanne.
Te saatte takaisin roposia niistä rahoista, jotka on ensin verotettu teiltä ansiotuloveroina, pääomaveroina, kiinteistöveroina, poittoaineveroina ja muina veroina.
Suuri osa teidän rahoistanne menee Etelä- ja Keski-Euroopan maiden talousongelmien paikkkaamiseen, haittamaahanmuuton kustannuksiin, Afikkaan lapioitavaan kehitysapuun, sukupuolineutraaliehin henkilötunnuksiin ja muihin hallituksen kärkihankkeisiin, kepun siunauksella.
Kepun politiikka johtaa maaseudun näivettymiseen, köyhtmiseen ja tyhjenemiseen. Samalla se johtaa hallitsemattomaan kasvuun ja asuntopulaan suurissa kaupungeissa.
Elinvoimainen maaseutu ja koko maan tasapainoinen kehitys ja asumiskelpoisena pitäminen ovat kaikkien etu. Vastakkainasetetelua kaupunkien ja maakuntien välillä ei tarvita, koska niiden todelliset intressit ovat yhteisiä. Perussuomalaiset on koko Suomen puolue.”
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreät kurittaa ilmastotoimilla, keskusta vedättää EU-rahasäkillä – perussuomalaisten kannatus kasvaa maakunnissa

PS: Menokohteet laitettava tärkeysjärjestykseen – suomalainen työ, teollisuus ja yrittäminen etusijalle

Perussuomalaiset jatkaa gallupien kärjessä – kannatusta tulee nyt tasaisesti kaikilta ryhmiltä ja kaiken ikäisiltä

Halla-aho: Paras ja ainoa tapa panna piste punavihreälle hallitukselle on äänestää kuntavaaleissa perussuomalaisia – ”Kun keskusta lähtee, lähtee myös hallitus”

Väestö vanhenee ja palvelujen maksajia on entistä vähemmän – Halla-aho: Tilannetta ei saa pahentaa- ”Painava peruste olla lisäämättä ylimääräisiä julkisia kustannuksia kunnissa”

Antikainen kannustaa ihmisiä lähtemään ehdolle ja äänestämään perussuomalaisia: ”On aika tuulettaa valtuustot ympäri maata ja potkaista vihervasemmiston tukipuolue keskusta ulos”

Remontti-Reiska lähtee kuntavaaleihin perussuomalaisten ehdokkaana: ”Nukun yöni paremmin, jos olen edes yrittänyt vaikuttaa asioihin”

EU jättämässä metsäteollisuuden pois kestävän kehityksen listalta – investoinnit kohdistettava tuulimyllyihin ja aurinkovoimaan
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















