Artikkeli kuva

Jussi Halla-aho ja Sakari Puisto brittimediassa

12.05.2014 |16:17

Perussuomalaiset kiinnostavat kansainvälistä mediaa. Suuren englantilaisen The Guardian -sanomalehden toimittaja matkusti Suomeen haastattelemaan eurovaaliehdokkaita Sakari Puistoa ja Jussi Halla-ahoa.

Toimittaja oli kiertänyt mm. Ranskassa ja Saksassa seuraamassa eurovaalien asetelmia lehtiartikkelia (28.4.2014) varten. Jutun mukaan valtasuhteet muuttuvat kautta Euroopan. Erilaisille protestipuolueille on ennustettu yhteensä jopa 25 % kannatusta.

– EU:ssa on noidankehä: integraatio aiheuttaa ongelmia, ja ratkaisuna ehdotetaan lisää integraatiota. EU:n tulisi keskittyä tehtäviin, jotka hyödyttävät kaikkia, eikä poliittisen yhdentymiseen, Halla-aho kuvailee lehdessä EU:n problematiikkaa.

”Euro on ongelma”

Perussuomalaisilla on ystäviä ympäri Eurooppaa. Saksasta löytyy Alternative für Deutschland (AfD) ja Englannista sekä itsenäisyyspuolue UKIP että konservatiivipuolue. AfD:n iskulausekin kuulostaa perussuomalaisittain jopa hämmästyttävän tutulta: ”vähemmän EU:ta, enemmän Eurooppaa”.

AfD:n ehdokas Dirk Driesang toteaa, että solidaarisuus on tärkeää, mutta Kreikan tapauksessa EU oli solidaarinen pankeille, ei kreikkalaisille.

– Euro on ongelma, jota ei voi korjata. Talouden tosiasiat yritetään sivuuttaa politiikalla, Driesang uskoo The Guardianissa.

Perussuomalaiset maltillisia

Perussuomalaisten erot radikaaleihin euroskeptisiin puolueisiin ovat kuitenkin selvät: perussuomalaiset on maltillinen, kristillis-sosiaalisiin arvoihin pohjautuva kansanliike.

– Perussuomalaiset eivät mene samaan europarlamenttiryhmään Geert Wildersin ja Marine Le Penin kanssa. Ylipäänsä emme voisi kuvitella liittoutuvamme fasistien, sen enempää kuin kommunistienkaan kanssa, Puisto painottaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi