

PS ARKISTO
Halla-aho: Julkisesta kulutuksesta on otettava kaikki löysät pois – ”Suomen, kuten jokaisen maan, on keskityttävä itsensä ja omiensa auttamiseen”
Perussuomalaiset kiittävät hallitusta tänään ilmoitetuista, koronaepidemiaan liittyvistä toimenpiteistä. Toimet ovat oikeasuhteisia ja välttämättömiä, ja ne vastaavat kansainvälisten asiantuntijoiden suosituksia, muiden Euroopan maiden käytäntöjä ja perussuomalaisten aiemmin tekemiä esityksiä, toteaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
– On tärkeää, että samalla, kun epidemiaa nujerretaan maan sisällä, uusien tartuntojen tulo ulkomailta estetään rajojen sulkemisella henkilöliikenteeltä. Yhtä tärkeää on, että Suomelle elintärkeä tavaraliikenne voi jatkua, Jussi Halla-aho sanoo.
”Tuemme kaikkia toimia yritysten auttamiseksi”
Halla-aho painottaa, että poikkeuksellinen tilanne on hyvin vahingollinen kaikenkokoisille yrityksille ja siten työpaikoille sekä Suomessa että kaikkialla Euroopassa.
– Perussuomalaisille on selvää, että hallitusohjelman tavoitteet työllisyyden ja julkisen talouden tasapainon osalta on haudattava, emmekä tule hallitusta tästä moittimaan.
– Tuemme kaikkia sellaisia toimenpiteitä, joilla yritykset autetaan niistä riippumattoman kriisin yli. Kun yritysten tulot jäätyvät, myös menojen on jäädyttävä. Työmarkkinaosapuolten on tässä tilanteessa pystyttävä näkemään yhteinen etu ja puhaltamaan yhteiseen hiileen, Halla-aho toteaa Facebookissa.
Toissijaisia menokohteita leikattava ankaralla kädellä
Halla-aho kirjoittaa perussuomalaisten korostavan, että kun talouttamme ja yhteiskuntaamme ylläpidetään kriisin oloissa ja jälleenrakennetaan sen jälkeen, on jokainen euro kallis.
– Julkisesta kulutuksesta on otettava kaikki löysät pois. Suomen, kuten jokaisen maan, on keskityttävä itsensä ja omiensa auttamiseen. Kehitysapumenot, moninaiset maahanmuuton kustannukset sekä poliittisten järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen tuet ovat esimerkkejä menokohteista, joista pitää näissä oloissa leikata ankaralla kädellä suomalaisen työn, yrittämisen ja hyvinvoinnin puolustamiseksi. Säätiöiden verotuksellisiin erivapauksiin on puututtava.
– Suomi ei liioin voi osallistua yhteisvaluutta euron pelastusprojekteihin, jotka saattavat olla edessä, mikäli koronaviruksesta pahiten kärsineen Italian talous romahtaa. Sen sijaan Suomen on syytä laatia valmiussuunnitelma eurosta irtautumiseksi, Halla-aho sanoo.
Suomalaisten voitava luottaa päättäjiin
Halla-aho painottaa, että kansalaisilta vaaditaan tulevina viikkoina ja kuukausina suurta kärsivällisyyttä ja epäitsekkyyttä, mutta ”suomalaiset ovat historiansa saatossa selvinneet pahemmastakin”.
– Keskeistä on, että he voivat luottaa päättäjien kaikissa teoissaan puolustavan juuri heidän etuaan ja kaikkien osallistuvan talkoisiin yhteisen isänmaan hyväksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valmiuslaki tartuntataudit epidemia koronavirus julkiset menot yhteiskunta suomalainen työ ja yrittäminen suomalaiset Suomi Työmarkkinajärjestöt Euro perussuomalaiset hallitus talous Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallituksen toimia arvostellaan pahenevassa koronatilanteessa: Miksi järeitä päätöksiä tehtiin vasta nyt?

Perussuomalaiset kysyivät hallitukselta päiväkotien ja koulujen sulkemisesta – Marin ei suosittele valmiuslain käyttöönottoa

Taloustieteen dosentti Tuomas Malinen Neuvottelija-kanavalla: Kaikki ainekset suureen lamaan – ”EKP:tä ei ole viiden vuoden päästä”

Halla-aho: Suomi ei voi jatkaa miljardien kippaamista kehitysavun, haittamaahanmuuton ja ilmastoposeerauksen kaltaisiin kohteisiin tällaisissa olosuhteissa

Hallitus toimii nyt, kuten perussuomalaiset viime viikolla ehdottivat – ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”

Elomaa: Pienyrittäjistä on pidettävä huolta koronamyllerryksen keskellä

Suomalaisten turvallisuus on perussuomalaisille tärkein asia: ”Kehitysapumenot, maahanmuuton kustannukset sekä poliittisten järjestöjen tuet ovat menoja, joista pitää näissä olosuhteissa leikata”

Tynkkynen: Siirtolaismiehet saavat edelleen vapaamatkustaa Ruotsin ja Suomen välillä – ”Ei istu suomalaisten oikeustajuun”

Tutkijat varoittavat: Ensi talvena korona voi palata entistäkin kovempana
Viikon suosituimmat

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Ajatolla kelpaa enää tupakan sytykkeeksi – ”Me näemme teidät ja maailma näkee teidät, pysykää vahvoina!”
Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Suomen Perustan tutkimus selvitti: Vieraskielisten määrä kasvaa vauhdilla pääkaupunkiseudulla – palkkatulot lähes puolet kantaväestöä heikompia
Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.













