

PS ARKISTO
Tynkkynen: Siirtolaismiehet saavat edelleen vapaamatkustaa Ruotsin ja Suomen välillä – ”Ei istu suomalaisten oikeustajuun”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen arvosteli eduskunnan eilisessä täysistunnoissa hallituksen hitautta reagoida koronaepidemiaan ja haluttomuutta sulkea rajoja myös turvapaikanhakijoilta.
– Vaikka hallitukselta meni liian pitkä aika reagoida niiden toimenpiteiden tekemisessä, joita WHO:n ja Euroopan tartuntatautiviraston terveysasiantuntijat ovat edellyttäneet ja joita olemme oppositiosta vaatineet, olemme kiitollisia, että hallitus on alkanut vihdoin toimia tilanteen vaatimalla vakavuudella, Sebastian Tynkkynen aloitti.
”Nämä reissailijat eivät ole avun tarpeessa”
Tynkkynen antoi tukensa hallituksen päätökselle valmiuslain käyttöönotosta yhtä kokonaisuutta lukuun ottamatta.
– Olette hallituksena todenneet, että vaikka raja laitetaan kiinni poikkeusolosuhteissa omilta kansalaisiltamme, turvapaikkahakemuksia Ruotsista otetaan siitä huolimatta vastaan. Siirtolaismiehet saavat siis edelleen vapaamatkustaa Ruotsin ja Suomen välillä. Tämä ei istu suomalaisten oikeustajuun, eivätkä nämä reissailijat ole avun tarpeessa.
– Sen sijaan hallituksen tulee keskittyä oman maan kansalaistensa auttamiseen ja erityisesti niiden, jotka ovat kaikista heikoimmassa asemassa, Tynkkynen muistutti.
Leipäjonojen toiminta turvattava
Tynkkynen kertoi saaneensa jo useita viestejä vähävaraisilta ihmisiltä, joihin yhteiskunnan poikkeustila tulee iskemään lujaa.
– Toimia ja helpotuksia tarvitaan nopeasti, ihan vain mainitakseni esimerkiksi ulosotossa olevat yli puoli miljoonaa suomalaista tai yrittäjät. Leipäjonot eivät tule loppumaan vaan kasvamaan, ja nyt tähän joukkoon saattavat joutua myös pienyrittäjien perheet, joilta kaatuu toimeentulo alta.
– Jo nyt moni ruoka-avun toimittaja on keskeyttänyt avun antamisen kymmenen hengen rajoitusohjeistuksen vuoksi. Tämä sääntöhän on aivan oikein asetettu massojen kokoontumisen estämiseksi, mutta sen tarkoitus on välttää ihmisten tarpeetonta pakkaantumista fyysisesti pieneen tilaan tartuntariskin minimoimiseksi. Ruoka-apua on kuitenkin mahdollista antaa ulkotiloissa niin, että ohjaajat katsovat, että jonot muodostetaan turvavälejä noudattaen.
Tynkkynen esitti toiveen, että hallitus ohjeistaisi ruoka-aputoimijoita, jottei avun antaminen vaikeutuisi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- oikeustaju poikkeusolot valmiuslaki epidemia koronavirus rajapolitiikka vähävaraiset siirtolaiset suomalaiset leipäjonot Turvapaikanhakijat Sebastian Tynkkynen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ihmettelevät Ohisalon linjaa – Huhtasaari: ”Turvapaikanhakijat menevät kaiken muun edelle, vaikka olisimme konkurssissa”

Antikainen: Miksi sisäministeri Ohisalo asettaa turvapaikanhakijat kansanterveyden edelle?

Turvapaikanhakijat voivat lampsia maahan, vaikka rajat suljetaan – Purra: Hallituksen linjaus on periaatteena irvokas

Halla-aho: Julkisesta kulutuksesta on otettava kaikki löysät pois – ”Suomen, kuten jokaisen maan, on keskityttävä itsensä ja omiensa auttamiseen”

Suomeen poikkeusolot – koulut kiinni, rajat kiinni, ihmiskontaktit rajataan minimiin koronan leviämisen estämiseksi

Mäkelä kysyi hallituksen rajalinjauksesta – Ohisalo: ”Emme puhu tässä kohtaa valmiuslaista”

Meri: Päättäjien pitäisi viestittää, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista – ”Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä”

Hamstraus siirtyi nettiin – verkkokauppa ja Posti tekevät tiliä

Aasiassa uusia tartuntoja – rajoitustoimet kiristyvät
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Koponen vastaa Razmyarin rasismisyytöksiin: Kun SDP:ltä puuttuu uskottava talouslinja, se näkee rasisteja jo unissa ja sängyn alla
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar arvioi Iltalehden haastattelussa uskovansa, että perussuomalaiset tulevat tekemään vaalien alla rasistista kampanjaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää puheita hämäyksenä.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.















