

PS ARKISTO
Halla-aho: Köyhyys lisääntyy tietoisen politiikan seurauksena – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vie työpaikkoja
Yle kertoo nettisivuillaan Kalevi Sorsa -säätiön raportista, joka varoittaa huono-osaisuuden periytymisestä. Selvityksen mukaan rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat, mutta perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan asia ei ole näin mustavalkoinen.
Suomi on kaikille verohelvetti
Ylen uutisoiman raportin mukaan tutkijat kiristäisivät suurituloisten pääomaveroa.
– Totean aluksi, että itselläni ei ole pääomatuloja eikä omaa lehmää ojassa. Seuraavaksi huomautan, että pääomatulojen verotus on Suomessa EU:n toiseksi korkein heti Tanskan jälkeen. Suomi ei ole kapitalistille veroparatiisi vaan verohelvetti. Niin se on kyllä palkansaajalle, yrittäjälle ja autoilijallekin, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
– Ongelma eivät ole rikkaat vaan se, että meillä on yhä enemmän köyhiä. Köyhyys lisääntyy tietoisen politiikan seurauksena.
Veronkiristykset eivät tuo rahaa köyhille
Halla-aho muistuttaa, että sosiaaliturva-asiakkaita tulvii Suomeen kehitysmaista sekä humanitaarista että ”työperäistä” reittiä. Toiseksi ihmisille jää palkastaan yhä vähemmän käteen asumisen ja liikkumisen hinnan noustessa.
– Kolmanneksi työpaikat vähenevät mm. kiilusilmäisen ilmastopolitiikan seurauksena.
– Ratkaisu näihin ongelmiin ei ole työn, yrittämisen ja sijoittamisen yhä kireämpi verottaminen vaan politiikan muutos mainituilla sektoreilla.
Köyhistä ei tule vähemmän köyhiä, vaikka pääomatulojen verotusta kiristettäisiin. Ei niitä rahoja anneta köyhille. Ne kylvetään haittamaahanmuuttoon, kehitysapuun, EU:n elvytyspaketteihin ja hölmöihin ideologisiin hankkeisiin kuten sukupuolineutraaleihin henkilötunnuksiin, Halla-aho toteaa.
Halla-ahon mukaan ”on tyypillistä sosialistihallitusten toimintaa suunnata vähävaraisten huomio ja närkästys pois hallituksen kurjistamispolitiikasta ja kohti jotakin turvallista vihollista.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pääomatulot Kalevi Sorsa -säätiö EU-elvytyspaketti palkansaajat autoilijat yrittäjät suomalaiset haittamaahanmuutto ilmastopolitiikka Sosiaaliturva Köyhyys perussuomalaiset Jussi Halla-aho verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sdp käänsi takkinsa: Lisää veroja omakotitaloasujille

Koskela: EU:n ”elpymispaketti” on kaadettava

Halla-aho: Polttoaineveron korotus on pelkkää rahastusta, suurten kaupunkien ulkopuolella ihmisillä ei ole mahdollisuutta vähentää autoilua

Antikainen: Vihreät haluaa Suomeen 80 000 maahanmuuttajaa – ”Tavoitteena lienee uusien äänestäjien houkuttelu hyvällä sosiaaliturvalla”

Valtion budjettia suunnitellaan viruksen levitessä – Purra: Suomen talous ei kestä hallituspuolueiden kilpahuutoa

Tavio: Kansan köyhdyttäminen jatkuu – suomalaisten ostovoiman heikkeneminen ja valtion velkaantuminen huolestuttavat perussuomalaisia

Halla-aho: Hallituksen prioriteetit vinksallaan – syytää miljardeja maailmalle, mutta laittaa suomalaisduunarit maksamaan maskinsa itse

Halla-aho: Edustaako Marinin hallitus Suomea Brysselissä vai Brysseliä Suomessa?

Wihonen: Nuorten työpaikkoihin panostettava
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Helsingissä käytettiin satoja miljoonia euroja pyöräilyyn – mutta buumi jäi tulematta
Helsinki on käyttänyt lähes 200 miljoonaa euroa pyöräilyinfrastruktuuriin. Tuore väitöstutkimus Helsingin yliopistosta osoittaa, että rahat eivät ole muuttaneet kaupunkilaisten liikkumistottumuksia.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Halla-aho: Perussuomalaisten maahanmuuttokritiikki muuttunut valtavirraksi – ilman että kukaan myöntää sitä
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho arvioi Suomen Uutiset perusasiaa -ohjelman tuoreessa jaksossa länsimaiden tilannetta, maahanmuuton seurauksia ja sitä, miksi hänen vuosikymmeniä sitten esittämänsä huomiot ovat vasta nyt nousseet poliittiseen valtavirtaan.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Vihervasemmiston mukaan kansalaisuuskoe aiheuttaa psykologista stressiä maahanmuuttajille – Koponen: ”Edes oma mielikuvitus ei olisi riittänyt tuollaiseen selitykseen”
Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kansalaisuuslain kolmannen kiristyspaketin. Lain myötä kansalaisuuden vaatimuksiin tulee kansalaisuuskoe. Vasemmisto-opposition perustelut uudistuksen vastustamiselle hämmentävät perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposta.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













