

PS ARKISTO
Valtion budjettia suunnitellaan viruksen levitessä – Purra: Suomen talous ei kestä hallituspuolueiden kilpahuutoa
Valtiovarainministeriö on saanut valmiiksi budjettiehdotuksensa, jota tiedotustilaisuudessa esitteli valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk). Lopullisen budjetin hallitus neuvottelee budjettiriihessä syyskuun puolivälissä.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra toteaa budjettiehdotuksen sisällön olleen yllätyksetön. Tulevasta hallituksen budjettiriihestä on vaarassa syntyä kilpahuuto.
– Epäsuhtaisessa koalitiohallituksessa kaikki puolueet vetävät omiin suosikkihankkeisiinsa. Se saattaa tavallisissa oloissa tehdä politiikasta vain tehotonta ja epäjohdonmukaista, mutta tällaisessa vakavassa taloustilanteessa, johon liittyy paljon epävarmuutta, se on kohtalokasta. Hallitusohjelmaan ei esitetä muutoksia edes tässä tilanteessa, Purra sanoo.
Budjetissa ei pitäisi olla mitään ylimääräistä
– Vaikka pääministerin ja hänen puolueensa kannatus on vahvaa, rohkeus tuskin riittää estämään kilpahuutoa. Nyt pitäisi taata mahdollisimman vakaa budjetti, jossa ei ole mitään ylimääräistä, ei ainuttakaan imagomiljoonaa tai lempihankkeiden etenemisen varmistelua. Ainoastaan yhteiskunnan toiminnan ja elpymisen takaavia järkeviä toimia, Purra sanoo.
– Vaatimukset yhä kunnianhimoisemmasta ilmastopolitiikasta tai muut yrittämistä ja työntekoa hankaloittavat ja kustannuksia korottavat hankkeet tällaisessa tilanteessa eivät tule kuuloonkaan. Vastuullinen hallitus tekisi toimia, jotka parantavat yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä ja ovat välittömästi suomalaisten edun mukaisia. Niistä seuraa myös työllisyyden paranemista, toisin kuin esimerkiksi vihreiden aivopieruista saatavuusharkinnan helpottamiseksi ja 80 000 uuden siirtolaisen maahan saamiseksi.
EU on kroonistunut menokohde
Purran mukaan olisi välttämätöntä suunnitella sopeutustoimia ja rakenneuudistuksia elvytyksen rinnalla ja kyettävä tarjoamaan niistä jotakin konkreettista.
– Edes luottamuksen rakentamiseksi. Toistaiseksi olen kuullut ainoastaan hallituspuolueiden keskinäistä nokittelua, mikä ei lupaa hyvää. En valitettavasti usko, että nykyinen hallitus kykenee vaadittaviin toimiin, Purra sanoo.
– Kun kesä avattiin lupaamalla miljardilahjat eteläiseen ja itäiseen Eurooppaan ja väittämällä niitä Suomen edun mukaisiksi, on ihan loogista, että nyt kerrotaan maamme saavan EU:lta rahaa tulevaisuusinvestointeihin. Emme saa yhtään mitään. Kierrätämme omaa rahaamme ja samalla siitä häviää puolet, Purra muistuttaa.
– Italian tehottomalle taloudelle ja korruptoituneelle hallinnolle ja ilmaisena investointirahana Puolaan – EU:sta on muodostunut Suomelle yhä suurempi krooninen menokohde.
Koronan vastaiset toimet tehottomia
Samalla kun hallitus rakentaa budjettiaan, toinen virusaalto vyöryy päälle. Purra ihmettelee, että kesän rauhallisena aikana ei onnistuttu saamaan välttämättömimpiä perusprosesseja kuntoon.
– Ei pääse testiin, ei saa testitulosta, pääsee kuitenkin lomalle riskialueelle ja sitten palkalliselle kotilomalle veronmaksajan piikkiin. Kaupungit antavat omia maskisuosituksiaan, toiset ministerit eivät tiedä toisten toimenpiteistä. Kyllä tässä alkaa vähitellen ihmisiä epäilyttää, Purra ihmettelee.
Purran mukaan monet jo sinnittelevät pienet yritykset eivät kestä toista yhteiskunnan sulkemista.
– Jos nyt irtisanotuista ihmisistä tuleekin työttömiä, olemme vielä syvemmässä ahdingossa. Viruksen vastaisen taistelun pitäisi olla paljon tehokkaampaa. Hallituksen on kuunneltava asiantuntijoita, jotka jo kesäkuun alussa patistivat ryhtymään toimeen esimerkiksi lentokenttien paremman valvonnan ja ihmisten testaamisen suhteen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- miljardit korona valtion budjetti veronmaksajat työttömät Riikka Purra Matti Vanhanen ilmastopolitiikka budjettiriihi perussuomalaiset Italia hallitus työllisyys verotus EU korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: EU-elpymispaketti ei vaikuta Suomen työllisyyteen tai taloudelliseen hyvinvointiin, suomalainen veronmaksaja joutuu vain kustantamaan Etelä-Euroopan holtitonta taloudenpitoa

Riikka Purran kolumni: Maksa, älä kysele – EU-politiikan epädemokraattisuudesta

Halla-aho puoluejohtajien tv-tentissä: ”Hallitus on kykenemätön leikkaamaan sellaisia menoja, jotka eivät palvele millään tavalla suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia”

Etelä-Euroopalle lahjarahaa – suomalaiselle autoilijalle ennätyksellinen polttoaineveron korotus

Suomelle murskatappio EU-pöydissä, kommentit sen mukaisia – ”takkiin tuli”, ”meidän tehtävämme on maksaa”, ”rikkoo perustuslakia”, ”demarikaksikko neuvotteli, maksettavaa yhdeksän miljardia”

Toimi Kankaanniemi KSML:ssä: 750 mrd euron EU-tukipaketti on vaarallinen ensimmäinen avaus – pian Välimeren kriisimaat vaativat lisää miljardeja

Reijonen: Maskisuositusta on odotettu – miksi sen antaminen kesti niin pitkään?

Halla-aho: Hallituksen prioriteetit vinksallaan – syytää miljardeja maailmalle, mutta laittaa suomalaisduunarit maksamaan maskinsa itse

Halla-aho: Köyhyys lisääntyy tietoisen politiikan seurauksena – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vie työpaikkoja
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













