

LEHTIKUVA
Tavio: Kansan köyhdyttäminen jatkuu – suomalaisten ostovoiman heikkeneminen ja valtion velkaantuminen huolestuttavat perussuomalaisia
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio moittii valtiovarainministeriön julkaisemaa budjetin pohjaehdotusta.
Tavio on huolissaan suomalaisten ostovoiman heikkenemisestä. Autoilu ja öljylämmitys kallistuvat. Alkoholia ja tupakkaa käyttävä kansalainen pyritään yhä lähettämään Viron puolelle ostoksille.
Lisää velkaa, veroja ja tuhlailua
Tavio näkee tulevan budjetin ideologisten suuntaviivojen olevan liian vihervasemmistolaisia. Perussuomalaiset on esittänyt säästöjä muun muassa ei-työperäiseen maahanmuuttoon, kehitysapuun ja ilmastotoimiin.
– Lisää velkaa, lisää veroja, lisää tuhlailua, Tavio moittii budjetin reunaehtoja.
Suomi tiukemmin EU:n talutusnuorassa
Erityisenä uhkana perussuomalaiset näkevät, että valtiovarainministeriö myönsi muokkaavansa Suomen budjettia nyt EU:n elvytyspaketin mukaan.
– EU on haukkaamassa uuden palan Suomesta. Olemme entistä enemmän EU:n talutushihnassa, Tavio varoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastotoimet EU-elvytyspaketti lämmityskustannukset ostovoima kansa veronmaksajat vihervasemmisto ideologia Autoilu Ville Tavio velka perussuomalaiset kehitysapu verotus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Marin toimi neuvotteluissa Suomen edun vastaisesti ja teki meistä EU:n sosiaalitoimiston – ”äärimmäisen vastuuton ja kevytmielinen päätös”

Riikka Purran kolumni: Maksa, älä kysele – EU-politiikan epädemokraattisuudesta

EU-elvytysrahastosta jopa 2 000 euron lisälasku joka ainoalle työssäkäyvälle suomalaiselle – tutkimuksen mukaan kansalaiset olisivat valmiita maksamaan korkeintaan 50 euroa

Halla-aho: Polttoaineveron korotus on pelkkää rahastusta, suurten kaupunkien ulkopuolella ihmisillä ei ole mahdollisuutta vähentää autoilua

Purra: Tiukka maahanmuuttopolitiikka on työllisyystoimi – ”On kertakaikkisen hullua, että muutenkin vaikeassa tilanteessa meillä on koko ajan enemmän työllistettäviä, joista osa ei osaa edes lukea”

Halla-aho: Köyhyys lisääntyy tietoisen politiikan seurauksena – kiilusilmäinen ilmastopolitiikka vie työpaikkoja

Purra: Vihreän elvytyksen sijaan pitäisi puhua vihreästä tainnutuksesta – ”Päätökset kohdistuvat palkansaajien rahapussiin siten, että asumisen, autoilun ja lämmityksen kustannukset kohoavat”

Korot ovat laskeneet 40 vuoden ajan – onko se hyödyllistä?

Hallitus kiristää verotusta – autoileva öljylämmittäjä on tuplakärsijä
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












