

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Schengen kuolee pois
– Mikäli ulkoraja vuotaa, ei EU:n sisällä voi olla vapaata liikkuvuutta. Sisäinen vapaa liikkuvuus perustuu juuri luottamukseen ulkorajojen pitävyydestä, mutta pakolaisvirta osoittaa jotain muuta, sanoo perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon mukaan Dublinin sopimus kaipaa korjaamista ja Schengen-järjestelmä on vaarassa. Halla-ahon mielestä vapaan liikkuvuuden Schengen ei lopu kertarysäyksellä.
– En usko, että Schengenin lakkauttamisesta tehdään poliittista päätöstä, vaan se kuolee hiljaa omia aikojaan ja jäsenmaat lakkaavat noudattamasta sitä.
Jäsenmaat alkavat tehdä kansallisia ratkaisuja
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk varoitti, että EU:lla on korkeintaan kaksi kuukautta aikaa saada asiat hallintaansa tai muuten seuraukset ovat vakavia.
– Jos EU ei pysty tekemään päätöksiä, joihin jäsenmaat olisivat tyytyväisiä, jäsenmaat alkavat tehdä kansallisia ratkaisuja.
Tämmöinen ketjureaktio on jo tapahtunut koko matkalla Suomesta Välimerelle. Ruotsi, Tanska, Saksa, Itävalta ja Unkari ovat aloittaneet rajavalvonnan.
– Se on Suomen kannalta erinomainen asia, sillä sen pitäisi ehkäistä suurelta osin tänne suuntautuva turvapaikanhakijoiden liikenne, Halla-aho huomauttaa.
Dublin-asetus ei toimi
Dublin-asetuksen mukaan turvapaikanhakijan asiat on käsiteltävä ensimmäisessä EU-maassa, jonka alueelle hän tulee. Talouslehti Financial Timesin virkamieslähteiden mukaan tähän suunnitellaan muutosta.
– Jotain hyvää Dublin-järjestelmälle täytyy tehdä, koska se ei toimi. Jos sitä sovellettaisiin, Suomeen, Saksaan tai Ruotsiin ei tulisi enää ketään, Halla-aho toteaa.
Suomi on Halla-ahon mukaan hyötynyt Dublinin sopimuksesta, sillä maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan ihmisiä palautetaan sopimuksen perusteella muihin maihin.
– Jos järjestelmä ei toimi, niin ei ole kovin dramaattista luopua siitä. Pitää vain pohtia mitä tulee tilalle. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla se, että annetaan turvapaikanhakijoille mahdollisuus itse valita mistä maasta he hakevat turvapaikkaa, Halla-aho huomauttaa.
Europarlamentaarikko kannattaa turvapaikkahakemusten käsittelyn ulkoistamista EU-alueen ulkopuolelle.
– Silloin ei syntyisi nykytilannetta, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä on käytännössä mahdotonta poistaa täältä.
Kansainväliset sopimukset uusittava
EU:n pitäisi Halla-ahon mukaan miettiä uudelleen kansainvälisen suojelun kriteereitä.
– Sopimuksia on uusittava, koska niitä ei ole luotu tällaista kansainvaellusta varten. Myös Geneven pakolaisopimusta pitäisi pohtia kokonaan uudelleen, sillä se on tehty toisenlaisia tilanteita varten, Halla-aho esittää.
Halla-aho patistaa Suomea tekemään kaikkensa, jotta maasta tulee vähemmän houkutteleva kohde elintasoturisteille. Suomen pitäisi kansallisesti kiristää maahanmuuttopolitiikkaa, erityisesti rahallisten tukien ja perheenyhdistämisen osalta.
– Tämän ovat jo kaikki muut Pohjoismaat tehneet. Meillä on ollut liian vähän poliittista halukkuutta todellisten kiristysten tekemiseen, vaikka niistä on ollut paljon puhetta.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: ”Perheenyhdistäminen tehtävä mahdollisimman vaikeaksi – Suomi voisi kerrankin toimia ensimmäisenä”

Mäntylä: Turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvan taso laskee – kaikki keinot käytettävä

Maahanmuutto heikentänyt suomalaisten turvallisuudentunnetta

Itävalta hyllytti avoimet rajat – Saksassa pimitetty ulkomaalaisten rikostilastoja

Eerola: Venäjältä saapuvat turvapaikanhakijat käännytettävä pikaisesti

EU tyytymätön Turkin toimiin pakolaisvirran tyrehdyttämisessä

Pakolaiskriisi myllertää Euroopassa uudella vaihteella

Schengen-rajaa suunnitellaan pohjoisemmaksi

Eerola: ”Kaikki somalialaiset käännytettävä”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat

Garedew: ”Kommandopipot, burkat ja niqabit eivät kuulu Suomeen”

Mäenpää: Malttia datakeskusinnostukseen
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











