

Dimitar Dilkoff
Itävalta hyllytti avoimet rajat – Saksassa pimitetty ulkomaalaisten rikostilastoja
Itävalta aloitti tiukemmat rajatarkastukset lauantaina hyllyttäen ”väliaikaisesti” Schengen-sopimuksen turvaamat avoimet rajat. Maan liittokansleri Werner Faymann liittyi niiden eurooppalaisten päättäjien kuoroon, jonka mukaan EU on vaarassa luhistua pakolaiskriisin vuoksi.
Faymannin lisäksi huolensa EU:n kestävyydestä ovat ilmaisseet myös Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ja maahanmuutosta vastaava EU-komissaari Dimitris Avramopoulos.
– On äärimmäisen huolestuttavaa, että EU:n monimutkainen rakenne on estänyt ripeät ratkaisut tärkeisiin asioihin kuten pakolaisten lumivyöryyn tai talouskriisiin. Joka kerta on vaarana, että EU tekee liian vähän ja liian myöhään, Feynmann totesi.
Itävallan rajavalvontaviranomaiset kertovat, että alkaneen vuoden aikana jo yli kolme tuhatta ihmistä on yrittänyt tulla maahan väärennetyillä henkilöpapereilla.
Saksassa rikostilastoja siivottu maton alle
Saksalaislehti Die Weltin mukaan johtavat politiikot Nordhein-Westfalenissa olivat sopineet vuonna 2014, että pohjoisafrikkalaisten rikoksista vaiettiin tietoisesti. Kölnin kaupunki sijaitsee Nordhein-Westfalenissa. Vaikenemisen taustalla oli huoli siitä, että avoin tiedottaminen kääntäisi kansalaismielipiteet pakolaisia ja maahanmuuttajia vastaan.
– Kölnin tapahtumat saattoivat olla viimeinen naula arkkuun. Jos jotkut maat olivat jo ennalta haluttomia ottamaan vastaan sinkkumiehiä, niin mitähän maat nyt pohtivat, nimettömänä pysyttelevä diplomaatti kertoi Politico-lehdelle.
Avramopoulos myöntää, ettei EU-maiden viime vuonna määräenemmistöpäätöksellä läpi runnottu turvapaikanhakijoiden uudelleensijoitusohjelma ole toiminut. Hänen mukaansa sopimusmaiden tulisi luopua kansallisista intresseistään, että ohjelma voisi toimia.
Avramopoulos ei näe tilanteen helpottavan. Hänen mukaansa turvapaikanhakumenetelmiä voidaan joutua uusimaan.
– Tilanne tulee pahenemaan, Avramopoulos summaa tilannekuvan ytimekkäästi.
Schäublen mielestä EU tarvitsee myös lisää rahaa ulkorajojensa turvaamiseen. Hän ehdottaa EU-maille erillistä bensiiniveroa lisäkulujen kattamiseen. Schäublen mukaan Saksa voi joutua hyllyttämään Schengenin avoimet rajat. Se voisi olla kohtalokas isku koko Schengen-sopimukselle.
Perussuomalaisten johto on torpannut Schäublen veropohdinnat tuoreeltaan. Puoluesihteeri Riikka Slung-Poutsalon mukaan pakolaiskriisin laskua ei saa maksattaa suomalaisella autoilijalla. Puheenjohtaja Timo Soinin mukaan Suomen ei tule missään tapauksessa osallistua hankkeeseen. Tällä tavalla luotaisiin oikopolku EU:n verotusoikeudelle, Soini kertoi Ylen haastattelussa.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksassa vaaditaan jo maahantulijoiden aseellista pysäyttämistä
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













