Hallituksen sote-esitys laiton?

11.05.2013 |22:19

Oikeusoppineet moittivat hallituksen sote-linjauksia kovin sanoin. Palveluiden vastuukuntapohjaista järjestämistä epäillään jopa lain vastaiseksi. Asian ratkaisee eduskunnan perustuslakivaliokunta.

Valtiosääntöasiantuntija, professori Kaarlo Tuori tyrmää Petteri Orvon (kok.) johtaman työryhmän työn Helsingin Sanomissa ja epäilee, että hallitus toivoo perustuslakivaliokunnan muuttavan tulkintaansa kunnallisesta itsehallinnosta.

– En ole tyytyväinen perustuslakijuristina. En ole tyytyväinen sosiaali- ja terveyskysymysten ja sisiaalioikdeuen tuntijana. En ole tyytyväinen Suomen sosiaali- ja teveydenhuollon tilasta huolta kantavana kansalaisena, enkä myöskään kansanvallan tilasta huolta kantavana kansalaisena, Tuori listaa.

Myös professori Olli Mäenpää arvelee ryhmän esityksen kohtaavan vaikeuksia perustuslakivaliokunnassa. Ongelman ydin on, miten pienille renkikunnille taataan vaikutusmahdollisuudet, jos niiden sote-palvelut siirretään suuremman vastuukunnan järjestettäväksi.

Perustuslaissa kunnille on taattu itsehallinto.

Mäenpään mukaan linjauksia on tehty erittäin poliittisesti välittämättä lainkaan siitä, ovatko ne perustuslain valossa toteuttamiskelpoisia. Myös sote-palveluiden rahoitus ja kuntarakenne ovat täysin auki.

Tuorin mukaan sote-palvelut on alistettu kuntauudistukselle ja kuntakoon kasvattamisesta on tehty päätavoite.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”

13.05.2026 |12:29
2.
Suomen uutiset logo

Punaviherkokoomuslaisten valvoma Helsingin energiayhtiö rahtaa pähkinänkuoria kaukaa Afrikasta – äänestäjä saa taas sitä mitä tilasi

08.05.2026 |18:04

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää