

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallituksen toimet maatalouskriisiin edelleen riittämättömät – Simula: Lainojen lyhennysvapaa ja alville koroton maksuaika turvaisivat kevätkylvöt
Perussuomalaisten kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Jenna Simula penäsi eilen kyselytunnilla hallitukselta konkreettisia toimia suomalaisen maatalouden pelastamiseksi. Toimia luvattiin perjantaiksi, mutta kun niitä ei alkanut kuulua, ehdotti Simula tänään Twitterissä uutena keinona alkutuottajien arvonlisäverolle kulutonta maksuaikaa.
Suomessa on tällä hetkellä käynnissä pahin maatalouskriisi pitkään aikaan. Tuottajat ovat hädässä: huonot satokaudet, kohonnut energian hinta sekä lannoitteiden ja rehun hintojen karkaaminen ajavat maatiloja alas kovaa vauhtia. Ministeri Jari Leppä (kesk.) lupasi ratkaisuja tähän akuuttiin kriisiin välittömästi, mutta mitään konkreettista esitystä kyselytunnilla ei saatu.
– Jotta kevätkylvöt saadaan turvattua, on toimiin ryhdyttävä heti. Maataloustuottajien tulee maksaa arvonlisävero 28. helmikuuta mennessä. Verojen maksuun pitää saada nyt täysin kulutonta maksuaikaa, esimerkiksi 12 kuukautta. Tällaisen järjestelyn ALV-maksuissa voisi ulottaa useamman vuoden ajalle. Lisäksi maatilalainoille tulee myöntää vuoden vapaaehtoinen lyhennysvapaa, Simula vaatii.
Simulan mukaan näillä toimilla voitaisiin vastata maatalouden hätätilaan nopeasti, ja siksi hän jätti asiasta tänään toimenpidealoitteen eduskunnassa.
Ratkaisuja kansallinen etu edellä
Tuhannet tilat ovat maksuongelmissa, ja tähän mennessä hallitus on tarjonnut helpotusta vain tilojen lisälainanotolle. Tänään valtionvarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi ehdottaneensa hallitukselle maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron huojennusta, joka kuitenkin vaatii EU:n lupaa.
– Vaikka esitetty huojennus on tärkeä toimi, se auttaa viljelijöitä vasta syksyllä. Huoleni on se, että mikäli EU:lta ei heru lupaa verohuojennukseen, keskusta piiloutuu jälleen EU:n selän taakse. Tässä tilanteessa pitäisi myös uskaltaa tehdä ratkaisuja kansallinen etu edellä, Simula huomauttaa.
Huoltovarmuutta ei saa rapauttaa
Suomalaisen maatalouden tilanne on ollut jo pitkään heikko, mutta silti lisävelvollisuuksia etenkin ilmastonmuutoksen varjolla tehtaillaan kuin liukuhihnalta. Kansanedustaja Simula varoittaa vakavasti vallalla olevasta kehityssuunnasta.
– Kotimainen, puhdas ja lähellä tuotettu ruoka vai kaukaa rahdattu, kasvinsuojeluaineilla ja antibiooteilla kyllästetty ruoka – nämä vaihtoehdot ovat nyt pöydällä. Kyse on valinnoista, mutta tässä tapauksessa Suomi voi todellakin valita väärin. Kotimainen ruoantuotanto on huoltovarmuutemme kulmakivi, ja tällaisina epävakaina aikoina olisi silkkaa typeryyttä antaa sen rapautua, kuten hallitus valitettavasti näyttää tekevän, Simula toteaa lopuksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maatilojen alasajo alkutuottajien arvonlisävero maatalouskriisi maatalouden tuotantorakennukset maataloustuottajat lainanotto ruuantuotanto Euroopan unioni kyselytunti toimenpidealoite Ilmastonmuutos Annika Saarikko Jari Leppä Kansallinen etu Jenna Simula Huoltovarmuus Kiinteistövero
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Maatalouden hätätila julistettava – välittömiä aputoimenpiteitä nyt

Perussuomalaiset mukaan maatalouden parlamentaariseen komiteaan: ”Haluamme nähdä maaseudun elinvoimaisena ja monimuotoisena myös tulevaisuudessa”

Purra: Hallituksen politiikka on lose-lose-tilanne suomalaiselle maataloudelle – ”Se on tiettyjen tahojen tarkoituksenakin”

Hallitus reagoi perussuomalaisten välikysymykseen julkaisemalla energiapaketin – Perussuomalaiset: Paketin sisältö vaatimaton

Koskela: Maatalouden kriisi on ratkaistava tehokkaasti ja kestävästi

Mäenpää: Käteinen raha turvattava Suomessa jatkossakin käypänä maksuvälineenä

Mäenpää: Teuraaksi myytävien eläinten arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen maatalouspaketti on pelkkä mahalasku
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









