

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mäenpää huolissaan Suomen huoltovarmuudesta: Tilanne on äärimmäisen vakava
Perussuomalaisten kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Juha Mäenpää on huolissaan Suomen maatalouden ennennäkemättömästä kriisistä.
– On kummallista, että hallitus on varsin hiljaa huoltovarmuuden turvaamisesta, vaikka kriisi uhkaa suomalaista maatalouselinkeinoa, ruoantuotantoa ja huoltovarmuutta. Tilanne on äärimmäisen vakava, Juha Mäenpää toteaa.
– Kriisikokouksia ja tiedotustilaisuuksia on pidetty, kuten tänään, mutta juuri mitään konkretiaa ei ole tarjottu.
Kiinteistöverosta vapautuminen toteutumassa
Mäenpää esitti omassa lakialoitteessaan jo viime vuonna nyt hallituksen esittämää kiinteistöverosta vapautusta maataloudentuotantorakennuksilta. Nyt hallitus on toteuttamassa Mäenpään esityksen väliaikaisena täsmätoimena vuodelle 2022.
– Toimenpide pitäisi olla pitkäkestoisempi, jolloin se loisi uskoa maatalouden jatkumiseen. On kuitenkin hienoa, että oppositiosta voi vaikuttaa, naurahtaa Mäenpää.
Ylikunnianhimoiset ilmastotoimet kurjistavat
Perussuomalaisten mukaan tänään esitetty hallituksen keinovalikoima polttoaine- ja energiahintojen kompensoimiseksi on liian tehoton.
– Hallitus jakoi jopa 100 000 euron korona-avustuksia yrityksille suorina tukina, mutta viljelijöille keskustan ministerit tarjoavat vain takausta esimerkiksi 50 000 euron lainaan. Tämä auttaa viljelijää vain näennäisesti, Mäenpää hämmästelee.
Mäenpää huomauttaa, että edelleen hallitus aikoo toteuttaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa, mikä näkyy erityisesti siinä, että vieläkään se ei luopunut jakeluvelvoitteen kiristystavoitteesta, joka korottaa polttoainehintoja entisestään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuotantorakennukset ilmadtotoimet maatalouskriisi ylikunnianhimoiset tavoitteet ruuantuotanto Viljelijät Juha Mäenpää Huoltovarmuus Kiinteistövero hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hallituksen politiikka on lose-lose-tilanne suomalaiselle maataloudelle – ”Se on tiettyjen tahojen tarkoituksenakin”

Hallitus tuhoaa kotimaisen maatalouden – ”Tilat hukkuu jo nyt velkoihin”

Perussuomalaiset: Työn kannattavuus ja huoltovarmuus vaarassa – hallitus vain kiristää ruuvia

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: Maatalouden kannattavuus heikkenee hälyttävän nopeasti – toimia tarvitaan nyt

PS: Maatalouden hätätila julistettava – välittömiä aputoimenpiteitä nyt

Hallituksen toimet maatalouskriisiin edelleen riittämättömät – Simula: Lainojen lyhennysvapaa ja alville koroton maksuaika turvaisivat kevätkylvöt

Koskela: Maatalouden kriisi on ratkaistava tehokkaasti ja kestävästi

Mäenpää: Teuraaksi myytävien eläinten arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin

Ministeri Lintiläkin levittelee vain käsiään: Ruuan hinta nousemassa kaksinkertaiseksi, hallitus jatkaa ilmastotoimiaan – miksi SDP ja keskusta hyväksyvät suomalaisten jatkuvan kurjistamisen?
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













