

Hallitus tuhoaa kotimaisen maatalouden – ”Tilat hukkuu jo nyt velkoihin”
Suomalainen maatalous on syvässä ahdingossa. Ongelman ratkaisemiseksi hallitus on päättänyt myöntää jopa 50 000 euron takauksia ongelmissa olevien maatilojen lainoille. Maa- ja metsätalousvaliokunnan varajäsen Ari Koponen ei ymmärrä, miksi lainoittaa jo valmiiksi kannattamatonta tuotantoa, sillä pikavipit eivät suomalaista maataloutta pelasta.
Ratkaisuja maatilojen ahdinkoon on pohdittu maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän johdolla muun muassa kriisikokouksessa. HS uutisoi nyt, että valtio on päättänyt myöntää jopa 50 000 euron takauksia ongelmissa olevien maatilojen lainoille. Takauksen ehtona on, että maatila on tilapäisissä maksuvalmiusongelmissa joko toimintaympäristön muutosten tai poikkeuksellisten sääolojen vuoksi.
– Rakenteelliset ongelmat pitäisi ratkaista. Alkutuottajan tulisi saa oikeudenmukaisempi osuus hinnasta, jotta toiminta saadaan ylipäänsä kannattavaksi, kommentoi kansanedustaja Ari Koponen.
”Kannattavuus on se ongelma!”
Koponen kyseli julkisessa maatalousaiheita käsittelevässä Facebook-ryhmässä alkutuottajien mielipiteitä. Kaikki vastaajat tyrmäsivät ministeriön ratkaisun.
– Ei lisää velkaa vaan hintaa tuotteille… Ai niin kauppahan ei pysty mitenkään auttamaan tässä tilanteessa kun teollisuus määrää hinnat.
– Tilat hukkuu jo nyt velkoihin. Kannattavuus on se ongelma!
– Vaikuttaa ongelmien siirrolta.
– Kotimaisuus ja omavaraisuus tuntuu olevan keskittyneelle kaupalle vain pelinappula, loputtoman halpuutuksen kohde.
Vastaajien mielestä lisävelka vain pahentaa maataloustuottajien tilannetta entisestään.
– Tää on linjassa hallituksen talouspolitiikkaan.. Lisää velkaa.
– Tämähän vain pahentaa meidän tilannetta, ollaan samassa tilanteessa kuin Suomen valtio, lisää velkaa vain niin hyvin menee.
Ministeriöltä heikko esitys
Koposen mielestä hallituksen olisi pitänyt vastata kustannuskriisiin muun muassa alentamalla energian hintaa, poistamalla tuotantorakennusten kiinteistöveron ja kasvattamalla alkutuottajan osuutta elintarvikeketjussa.
– Surullista, ettei ministeriö tämän parempaan pystynyt. Kannattavuuden parantaminen on ehto tuotannon jatkuvuudelle, huoltovarmuuden turvaamiselle ja ylipäätään kotimaisen ruokaketjun tulevaisuudelle.
– Hallitus nähtävästi haluaa korvata kotimaiset tuotteet ulkomaisilla, ja se on huonoin mahdollinen ratkaisu niin ruoan laadun, työllisyyden kuin ilmastonkin kannalta, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- elintarvikeketju kustannuskriisi lainatakaukset maataloustuottajat alkutuottajat maatalouden alasajo kannattavuus omavaraisuus kotimaisuus Ari Koponen Energian hinta Jari Leppä Pikavipit Ilmasto Helsingin Sanomat Talouspolitiikka velka Huoltovarmuus Kiinteistövero Maatalous työllisyys Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS ei hyväksy Suomen suhteellisesti muita EU-maita suurempia päästötavoitteita: ”On mahdollista, että sitovia tavoitteita ei voida saavuttaa ilman maatalouden alasajoa”

Perussuomalaiset kestävän kehityksen globaalista toimenpideohjelmasta: ”Alkutuottajien syyllistäminen ilmastopolitiikan varjolla tulee lopettaa”

Kotimaisen maataloustuotannon tulevaisuus on vaarassa – Elomaa: Maataloustuottajat ansaitsevat reilun hinnan työstään

Mäenpää vaatii maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron poistamista: ”Kysymys on kansallisen huoltovarmuuden perustasta”

Junnila: Maatalouden ongelmat ratkaistaan yhdessä

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: Maatalouden kannattavuus heikkenee hälyttävän nopeasti – toimia tarvitaan nyt

PS: Maatalouden hätätila julistettava – välittömiä aputoimenpiteitä nyt

Perussuomalaiset mukaan maatalouden parlamentaariseen komiteaan: ”Haluamme nähdä maaseudun elinvoimaisena ja monimuotoisena myös tulevaisuudessa”

Petri Huru: EU:n uusimmat vaatimukset iskevät Suomen maa- ja metsätalouteen
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









