

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Helsingin kaupunginvaltuuston enemmistö ei halunnut konkreettisia toimenpiteitä lasten silpomisen lopettamiseksi
Helsingin kaupunginvaltuustossa ei edelleenkään oteta lasten silpomisen ennaltaehkäisyä riittävän vakavasti. Valtuutetut vähättelevät ongelmaa ja haluavat lakaista asian maton alle.
– Totuus kuitenkin on, että Suomessa on edelleen silpomisen riskissä eläviä tyttöjä ja poikia, näistä suurin osa niemenomaan Helsingissä, perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa.
Perussuomalaiset ovat esittäneet useaan otteeseen, että asiaan puututaan erillisellä toimenpidesuunnitelmalla.
Vain 17 allekirjoitti aloitteen
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Mari Rantanen on jättänyt jo maaliskuussa valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan koko kaupungin laajuisen lasten sukuelinten silpomisen ennaltaehkäisyn toimenpidesuunnitelman laatimista.

Suurin osa Helsingin valtuustosta näytti vihreää valoa sille, ettei lasten silpomisen ennaltaehkäisyyn tehdä toimenpidesuunnitelmaa.
Aloitteen allekirjoitti vain 17 muuta valtuutettua, perussuomalaiset ainoana yhtenäisenä ryhmänä.
Kyseessä on rikos
Perussuomalaiset eivät anna asiassa periksi. Varavaltuutettu Juhani Strandén toi asian uudelleen esiin palautusesityksenä kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.10.2019.
Esityksessä korostettiin, ettei silpominen edelleenkään johda rikosoikeudelliseen prosessiin eikä minkäänlaisiin seuraamuksiin, ellei terveydenhuollon henkilökunta vie asiaa eteenpäin. Kyseessä on rikoslain mukaan törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävä rikos.
Nimenomaan tähän haluttiin puuttua toimenpidesuunnitelmalla, jotta terveydenhuollon henkilöstö noudattaisi ilmoitusvelvollisuuttaan. Tästä huolimatta äänestyksessä palautusesitys tyrmättiin äänin 63-10.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- törkeä pahoinpitely rikoslaki silpominen lapset valtuustoaloite Helsingin kaupunginvaltuusto Juhani Stranden Terveydenhuolto perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Lapsen silpomisen tai silvotuttamisen pitäisi olla peruste lakkauttaa oleskelulupa – ”Ehdollisilla rangaistuksilla tai sakoilla ei ole mitään pelotevaikutusta”

Kansa haluaa kieltää tyttöjen sukuelinten silpomisen, perussuomalaiset tukevat kansalaisaloitetta: ”Haitalliset kulttuuripiirteet pitää lopettaa täällä alkuunsa”

Rantanen: ”Tyttöjen sukuelinten silpomisen tuomitseminen ei ole rasismia”

Professorin oudot puheet kummastuttavat, vähättelee ympärileikkausten seurauksia naisille

Kouluilla kehnot mahdollisuudet estää tyttöjen ympärileikkauksia

Kunnia on katkera juoma: Näin suku vahtii ja painostaa afgaanityttöjä

”Menet naimisiin tai kuolet” – sadat tytöt elävät Saksassa lapsivaimoina
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











