

LEHTIKUVA
Helsingin PS-Nuoret: Vauhtia Länsimetroon!
Länsimetron piti aloittaa liikenteensä jo kuukausi sitten. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan siinä vaiheessa, kun avautumista jo julkisesti mainostettiin, kävi ilmi, ettei projekti valmistu aikataulussaan. Ylen haastatteleman HSL:n joukkoliikennejohtajan mukaan tieto käyttöönoton viivästymisestä tuli HSL:lle täytenä yllätyksenä.
– Ulkopuoliselle tarkkailijalle välittyy kuva siitä, että projektinjohto ei ole tehtäviensä tasalla eikä projektin valmistumisastetta ole seurattu asianmukaisesti, kun viivästystä ei pystytty ennakoimaan tai ainakaan raportoimaan asianmukaisesti eteenpäin, toteaa Helsingin Perussuomalaisten Nuorten sihteeri, varavaltuutettu Nuutti Hyttinen, joka esitti asiasta kysymyksen Helsingin kaupunginvaltuuston kyselytunnilla.
Myöhästymisestä ongelmia
Helsinki omistaa Länsimetro Oy:stä 15,6 % ja projektin valmistumisella on suuri merkitys koko pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivuudelle. Viivästymisestä aiheutuu ongelmia varren asukkaille, jotka joutuvat kärsimään tilapäisjärjestelyistä sekä yrittäjille, jotka ovat sijoittuneet reitin varrelle luottaen länsimetron valmistumiseen ajallaan.
– Kyselytunnillakaan kaupunginvaltuustolle ei pystytty vastaamaan kysymyksiin siitä, milloin Länsimetron liikenne pystytään aloittamaan ja millaisen hinnan veronmaksajat joutuvat maksamaan tapahtuneesta fiaskosta.
– Erityisesti Lauttasaaren asukkaille Länsimetron myöhästyminen on aiheuttanut ongelmia, kun tilapäisen bussiliikenteen kapasiteetti ei riitä eikä bussin kyytiin mahdu. Ei voi olla oikein, että lippujen hintoja nostetaan samaan aikaan, kun matkustajien näkökulmasta joukkoliikenteen palvelutaso on merkittävästi heikentynyt, pohtii Helsingin PS-Nuorten puheenjohtaja Toni Ahva.
Luottamusta tarkasteltava kriittisesti
Helsingin Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että Helsingin kaupunki ryhtyy yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa aktiivisiin toimiin varmistaakseen, että projektinjohto hoidetaan jatkossa huolellisemmin ja länsimetro saadaan liikenteeseen ilman tarpeettomia viivästyksiä.
– Ottaen huomioon yhtiön nykyisen johdon ns. ”erilaisen onnistumisen” tehtävässään, Länsimetro Oy:n johdon luottamusta tulisi tarkastella kriittisesti ja nimittää avaintehtäviin henkilöt, jotka ovat tehtäviensä tasalla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.