

LEHTIKUVA
Helsingin yliopisto irtisanoi yhteistyön Kiinan rahoittaman instituutin kanssa – Junnila: Asiantuntijat ovat jo pitkään kyseenalaistaneet instituutin toiminnan kommunistisen puolueen käsikassarana
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila on tyytyväinen Helsingin yliopiston irtisanottua yhteistyön Kiinan rahoittaman Konfutse-instituutin kanssa. Hän teki Konfutse-instituutin lakkauttamisesta toimenpidealoitteen joulukuussa, ja Helsingin yliopisto ryhtyi toimenpiteisiin seuraavana tammikuuna. Virallinen irtisanomisilmoitus lähetettiin viime viikolla Kiinaan, joka olisi halunnut jatkaa toimintaa.
Suomen johtavat Kiina-asiantuntijat ovat jo pitkään kyseenalaistaneet instituutin epäakateemisen toiminnan sekä mainehaittana että kommunistisen puolueen käsikassarana.
– Myös suojelupoliisi on muistuttanut Kiinan olevan yksi niistä valtioista, joka kohdistaa Suomeen tiedustelun lisäksi valtiollista vaikuttamista ja haluaa ohjata siitä käytävää keskustelua haluamaansa suuntaan. Suojelupoliisin mukaan ei ole ongelmatonta, että vieras valtio rahoittaa akateemista opetusta tai tutkimusta ja pääsee sitä kautta vaikuttamaan esimerkiksi opetus- ja tutkintosisältöihin, perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila perusteli aloitteessaan.
Jopa 50 Konfutse-instituuttia on nyt suljettu eri puolilla maailmaa. Muun muassa Belgiassa ilmeni vakoilua Kiinan hyväksi.
Kiinan mielipidevaikuttaminen loppuu
Jatkossa Helsingin yliopisto voi valita itse opettajansa ja pitää huolen, että Kiinan kielen opetus on tutkimukseen perustuvaa.
– Tieteellisen uskottavuuden säilyttäminen edellytti, että Konfutse-instituutti erotetaan Helsingin yliopistosta. Toivottavasti jatkossa kiinnitetään enemmän huomiota, etteivät autoritääriset valtiot pääse mielipidevaikuttamaan Suomen tiedemaailmaan. Samalla tulee haastaa muidenkin näennäistieteiden asema, kuten näkökulmasidonnaisuuteen nojaavan intersektionaalisuuden. Marxilaista filosofiaa tulee voida arvostella siinä missä muutakin valtavirtatutkimusta, Junnila linjaa.
Esimerkiksi intersektionaalinen feminismi perustuu niin sanottuun Standpoint-teoriaan, jonka juuret juontavat Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kirjoituksiin ja kommunismiin. Kiinassa valta on keskitetty kommunistiselle puolueelle.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- mielipidevaikuttaminen Konfutse-instituutti Kiinan kommunistinen puolue tiedemaailma intersektionaalinen feminismi Helsingin Yliopisto toimenpidealoite Kommunismi Vilhelm Junnila Suojelupoliisi Kiina Vakoilu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n puheenjohtajamaa Ranska haluaa tiiviin rintaman Kiinaa vastaan – Saksalta ristiriitaisia ulostuloja

Kun EU kääntää selkänsä Balkanille, paikalle kiiruhtaa Kiina

Puolustaako EU pieniä jäsenmaitaan? Liettuan mukaan Kiina on torpannut maiden välisen kaupan

EU, globalisaatio ja öykkäröivä Kiina muodostavat huonon yhtälön

Mäkelä: Euroopan on vältettävä riippuvuutta Kiinasta

Perussuomalaiset: Kiina on lännelle vuosisadan suurin taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen haaste

Poikkeuksellisen monta vakoilijaa otettu kiinni Euroopassa – syynä verbi, jolla kansa kuvailee venäläistä huolimattomuutta ja epäonnistumista
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

Antikainen: Vasemmistonuoret radikalisoituvat – Minja Koskelan hiljaisuus on jo kannanotto
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ei ole vieläkään suostunut kommentoimaan Vasemmistonuorten ympärillä paisuvia kohuja.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











