

Toimitus suosittelee
Laura Huhtasaari: ”Vihapuhesyytöksillä halutaan estää keskustelu niistä ongelmista, jotka jokainen aikuinen suomalainen omin silmin näkee”
Presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Laura Huhtasaari (ps.) oudoksuu sitä, että niin moni suomalainen poliitikko puhuisi mielellään ainoastaan suomalaisten vihaisesta puheesta. Terroritekoihin yllyttävä vihakirjoittelu on sitä ”vihapuhetta”, mihin yhteiskunnan tulisi Huhtasaaren mukaan tarttua. Hän kirjoittaa asiasta Uuden Suomen blogissaan.
Vihapuhekeskustelu sai pontta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) järjestämästä tilaisuudesta, jonka jälkeen eduskuntapuolueiden johtajat julkaisivat yhteisen julkilausuman. Lausumassa tuomittiin jyrkästi terrorismi kaikissa muodoissaan sekä kaikenlainen väkivalta ja vihapuhe.
– Kuten kaikille on selvää, Suomen turvallisuustilanne on Turun iskun jälkeen muuttunut. Tämä heijastuu väistämättä myös keskusteluilmapiiriin. Keneltäkään ei ole myöskään jäänyt havaitsematta se, että Eurooppa ja sen mukana Suomi ovat ennennäkemättömän maahanmuuttokriisin keskellä. Vaikka kyseessä on kaksi eri asiaa, on niiden välillä olemassa sidos, Huhtasaari alustaa.
– Väestöpaine Euroopan rajoilla on valtava, tulijat saapuvat pääosin islamilaisista maista. Vaikka tulijoiden joukossa on muslimeja, joilla on aito halu integroitua länsimaihin, on saapujien joukossa myös heitä, jotka eivät halua integroitua vaan haluavat eristäytyä. Tulijat keskittyvät tietyille alueille, ja vuosien kuluessa kantaväestö väistää heitä. Alueet eriytyvät ja kääntyvät sisäänpäin, eivätkä niissä asuvat juuri työllisty. Esimerkkejä löytyy Euroopasta.
Huhtasaaren mukaan ”hajanaisen ja harmaantuvan Euroopan” poliittiset johtajat pelkäävät tämän ongelman kohtaamista.
– Vanha Eurooppa vain katselee sivusta, kun ensin miljoonat ja lopulta kymmenet miljoonat siirtolaiset pääasiassa islamilaiset siirtolaiset suuntaavat kohti vanhaa mannerta. Kulku jatkuu maasta toiseen, maasta toiseen kävellään ylittämällä rajat, joita ei enää katsota tarpeelliseksi valvoa.
– Kehitys näyttää synkeältä, mutta poikkeuksiakin on. Unkariin ei niin vain kävelläkään. Siitä maan johtajat pitävät huolen. Unkarin johtajat ovat puolustaneet maan kansalaisia ja unkarilaista identiteettiä myös silloin, kun EU on isännän äänellä vaatinut tekemään maan edun vastaisia päätöksiä. Kyllä, jopa isoveli EU:ta vastaan on mahdollista asettua. Kyse on vain uskalluksesta. Unkarin kansalaisilla on täysi syy olla ylpeitä johtajistaan, jotka pitävät heidän puoltansa. Entä meillä suomalaisilla, Huhtasaari kysyy.
– Terroristit yllyttävät terroritekoihin vihakirjoitusten avulla. Moni suomalainen poliitikko puhuisi ainoastaan suomalaisten vihaisesta puheesta. Tässä mennään metsään. Ei voi olla niin, että kansalaisten pitäisi riemumielin hurrata, kun poliittiset päättäjät tekevät välinpitämättömyyttään katastrofaalisia päätöksiä ja kieltäytyvät näkemästä niiden seurauksia.
– Vihapuhesyytöksillä halutaan estää keskustelu niistä ongelmista, jotka jokainen aikuinen suomalainen omin silmin näkee. Suomalaisia syyllistämällä ja kansalaisten Facebook-päivityksiä kyttäämällä me emme tätä ongelmaa selätä emmekä saa yhteiskuntarauhaamme takaisin.
– Meillä on yhteinen vihollinen, ja sen nimi on terrorismi. Terrorismilla ei saa olla sijaa meidän maassamme.
Huhtasaari toivoo, että Suomessa lopetettaisiin toistemme kyttääminen ja suomalaisten syyttely.
– Haluan kutsua kaikki puolueet puolustamaan Suomea, suomalaisia ja suomalaista identiteettiä. Otetaan Suomi takaisin. Ja tehdään yhdessä parempaa Suomea, hän päättää kirjoituksensa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Luukkanen: Tavallisia ihmisiä syynätään, turvattomuutta on siedettävä – ”Eikö naisten hätä kiinnosta?”

Ronkainen: ”En halua lastemme joukkoon rikollisia tai terroristeja”

Huhtasaari syyttää demareita kansallisen turvallisuuden heikentämisestä: ”Rajat on pidettävä auki, vaikka mikä olisi”

Niikko: Ei ohituskaistaa jihadisteille – ”Suomen estettävä taistelijoiden paluu”

Vihapuhepoliisi ei osaa arabiaa tai somalia – saavatko radikaalitahot vapaasti mekastaa Suomessa?

Vokin opettajalla tuli mitta täyteen: Turvapaikkajärjestelmä perustuu valheelle – ”Tulijat pitävät meitä hölmöinä”

Ylikomisario Taponen Twitterissä: Viharikosten tutkinta kärkisijoilla

Erikoishaastattelussa Laura Huhtasaari: Presidentin täytyy huolehtia kansallisvaltion edusta

Perussuomalaiset: Sisäinen turvallisuus ei kiinnosta hallitusta – ”Kasvaneesta terrorismin uhasta ei haluta edes keskustella”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











