
”Hyvästi, Journalistiliitto” – kaikki toimittajat eivät liity Helsingin Sanomia puolustavaan kuoroon
Journalistiliitto on puolustanut tiukasti Helsingin Sanomia ja toimittajien pyhänä pitämää lähdesuojaa tiedustelujuttujupakassa. Osa toimittajista kokee, että journalistien oma ammattiliitto on ennemminkin kykenemätön itsekritiikkiin kuin vankkumaton sananvapauden puolustaja.
Nykypäivän ja Verkkouutisten toimittaja Satu Schauman ilmoitti omassa lehdessään eronneensa Journalistiliitosta. Liiton puheenjohtaja Hanne Ahon näkemykset Helsingin Sanomien tiedustelujutusta olivat Schaumanille viimeinen pisara.
– Kun erittäin salaiseksi luokiteltua sotilastiedustelumateriaalia julkaisseet toimittajat joutuivat tekemisistään tikunnokkaan, näin saman kaavan toistuvan – jälleen kerran. Liitto puolusti omiaan. Oli huolissaan sananvapaudesta. Oli huolissaan lähdesuojasta. Piti rikostutkinnan ulottamista HS:n toimittajiin ”arveluttavana sananvapauden ja yhteiskunnan avoimuuden näkökulmasta”, Schauman toteaa poikkeuksellisen kriittisessä kirjoituksessa omasta ammattikunnastaan.
Schaumanin mielestä asetelma tuntui nurinkuriselta.
– Ikään kuin kansalliseen turvallisuuteen liittyvää vakavaa tietovuotorikosta tutkiva poliisi olisikin se konna ja tietokoneensa kovalevyä hakannut toimittaja sankari, joka suojeli lähdettään – siis ketä?
Toisin kuin Journalistiliiton puheenjohtaja Aho väittää, Helsingin Sanomien tiedustelujutun yhteydessä julkaistu korkeimman suojaustason materiaali ei ollut yhteiskunnallisesti merkittävää.
– Se ei paljastanut mitään laittomuuksia eikä yhteiskunnallista epäkohtaa, mikä olisi oikeuttanut julkistamisen. Päinvastoin siitä saattoi ja saattaa koitua vahinkoa kansalliselle turvallisuudelle, minkä yksityiskohtia toimittajien voi olla vaikea arvioida, Schauman kirjoittaa.
Schaumanin on vuosien saatossa havainnut, että Journalistiliiton ja sen ammattilehti Journalistin ylevillä julistuksilla ei ole juuri tekemistä todellisuuden kanssa. Ne ovat asettuneet julkisuuteen nousseissa kiistoissa Schaumanin mielestä varsin kritiikittömästi toimittajien puolelle.
”Journalisti vaalii laadukasta journalismia, sananvapautta ja alan parhaita perinteitä. Journalisti tarkastelee kriittisesti media-alaa ja sen ilmiöitä”, lupaa Journalisti avausaukeamallaan.
– Oli sitten kyseessä Sipilä-uutisointi tai sen väitetty vaikutus Suomen ”putoamiseen” kolmoseksi lehdistönvapausindeksissä, mikä on indeksin pisteitä lähemmin tarkastellen vähintäänkin kyseenalaista, Schauman kirjoittaa.
Schaumanin mukaan syyttävä sormi osoittaa yleensä aina muualle kuin toimittajiin.
– Toimittajat vahtivat tarkkaan poliitikkojen ja muiden vallankäyttäjien työreissuja ja näiden vastaanottamia etuja eri tahoilta. Vähemmän on harjoitettu itsekriittisyyttä toimittajien ”voitelusta”: ilmaisista lounaista, matkoista ja monista muista.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää