

Viikon 2/2018 luetuin
Ihanan puolueetonta: Lehtikonserni lapioi ensin kymppitonneja Saulille, nyt päätoimittaja haukkuu Huhtasaarta
Karjalainen-lehden päätoimittaja, kauppatieteiden maisteri Pasi Koivumaa otti keskiviikkona julkaistussa kolumnissaan räväkästi kantaa presidentinvaalikisaan. Koivumaa piti Laura Huhtasaaren ja Paavo Väyrysen ehdokuutta ”yksinomaan irvokkaana”. Hän korosti, etteivät nämä kaksi ehdokasta tuo vaaleihin ”mitään arvokasta”.
Kommentti on hätkähdyttänyt monia, mutta se muuttuu täysin ymmärrettäväksi, kun tutustuu Karjalainen-lehden sekä Koivumaan taustoihin.
Karjalainen on perinteinen kokoomuslehti
Ensinnäkin on hyvä tiedostaa se, että Karjalainen-lehti on perinteisesti ollut kokoomuslehti ja sen vanha äänenkannattaja. Vuonna 1874 perustettu lehti toimi kokoomuksen äänenkannattajana vuoteen 1994 saakka. Lehden parhaat päivät on nähty aikana, jolloin puoluetaustaa ei yritetty peitellä vaan sitä päinvastoin korostettiin. Noina aikoina monissa Suomen kaupungeissa toimi neljänkin eri puolueen lehtiä. Toiminta oli tuolloin avointa ja kaikkien tiedossa – kukin lehti kirjoitti tapahtumista oman katsomuksensa mukaisesti. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua suomalaisista sanomalehtiä tutkineeseen Keijo Lehden väitöskirjaan.
Lehden taustayhteisö
Karjalaisen taustayhteisö on tukenut Sauli Niinistön kampanjointia erittäin avokätisesti.
Karjalainen-lehteä julkaisee pörssilistattu konserniyhtiö Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj. Konsernin alaisuuteen kuuluu suuri joukko yrityksiä, muun muassa Karjalaista kustantava Sanomalehti Karjalainen Oy. Yritysryppään suvereeni omistaja on Laakkosen suku. Konserniyhtiön kymmenestä suurimmasta omistajasta kaikki kuuluvat tavalla tai toisella suvun piiriin, ja näiden omistajien yhteenlaskettu osuus on lähes 90 %.
Muistellanpas, mikä se konsernin määritelmä ja lähipiiri oikein olikaan.
Lähipiirimääritelmässä määräysvallalla tarkoitetaan yli 50 % omistusosuutta yhtiössä. Huomioon tulee ottaa niin välitön kuin välillinen omistus. Määräysvalta muodostuu yleensä silloin, kuin kontrolloi yli 50 prosentin äänivaltaa toisesta yrityksestä. Määräysvalta muodostuu myös silloin, jos yrityksellä on oikeus nimittää enemmistö toisen yrityksen hallituksesta tai vastaavasta toimielimestä, tai muutenkin, jos toinen yritys tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa toisessa yrityksessä tai yrityksiä johdetaan yhteisesti.
Tältä pohjalta: Laakkosten suku kontrolloi yritysryppään kaikkia osia. Myös Karjalainen-lehteä.
Laakkosten suvulta kymmeniä tuhansia Saulille
Kuten vuoden 2012 vaalirahoitusilmoitus kertoo, Laakkosten suvun jäseniltä on lahjoitettu Niinistön kampanjalle joko välillisesti tai välittömästi kymmeniä tuhansia:
Mikko Laakkonen: 10 000 eur
Yrjö Laakkonen: 5 000 eur
Kauppahuone Laakkonen Oy: 10 000,00 eur
Autotalo Laakkonen Oy: 5 000 eur
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj: 10 000,00 eur
Näistä kertyy yhteensä 40 000 euroa.
Mainittakoon, että Yrjö Laakkonen on kuitannut Pohjois-Karjalan rikkaimman henkilön tittelin. Mikko Laakkonen on Yrjön veljenpoika.
Osakeyhtiölain mukaan yhtiöt eivät voi lahjoittaa merkittäviä summia ilman pääomistajien siunausta. On selvää, että Laakkoset ovat vähintäänkin välillisesti hyväksyneet nämä lahjoitukset.
Päätoimittajan on nautittava Laakkosen suvun luottamusta
Vuonna 2008 päätoimittajan tehtäväänsä nimitetty Pasi Koivumaa kantaa kolmea hattua. Sen lisäksi, että hän toimii lehtitoimialan päälehden päätoimittajana, hän toimii konsernin johtoryhmässä sekä konsernin lehtitoimialan toimitusjohtajana.
Konsernin erittäin keskittynyt omistusrakenne sekä päätoimittaja Koivumaan moniroolisuus konserniyhtiössä varmistaa sen, ettei hän voi mitenkään toimia ilman Laakkosten suvun intressien huomioimista.
Vanha sanonta kertoo: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Kun otetaan huomioon Karjalainen-lehden historia, konsernin omistusrakenne ja omistajasuvun merkittävä panostus kokoomuslaisen ehdokkaan tukemiseksi, on lehden mahdotonta esiintyä vaaleissa puolueettomana toimijana.
Karjalainen korostaa omassa viestinnässään olevansa ”puoluepoliittisesti sitoutumaton” ja olevansa ”pohjoiskarjalaisten asialla”.
Niinpä niin.
Jaan Pasi Koivumaan näkemyksen siitä, että näissä vaaleissa on nähty irvokasta toimintaa – hänen omaansa.
Ymmärrän senkin, miksi Koivumaan mukaan Huhtasaaren mukanaolossa ei ole ”mitään arvokasta”. Ei olekaan, jos asiaa katsotaan kokoomuslaisen konsernin näkökulmasta.
En lakkaa hämmästelemästä kokoomuksen jatkuvaa enemmän tai vähemmän peiteltyä toimintaa muiden puolueiden ehdokkaiden kampittamiseksi. Välillä kuulemme Sauli Niinistön lehmänkaupoista. Välillä Petteri Orpo syöttää valtakunnalle arvopohja-pajunköyttä. Välillä kokoomuslainen päätoimittaja yrittää puolueettoman toimijan savuverhon takaa vakuuttaa lukijoitaan puolitotuuksilla.
Kyllä se demokratia ottaa koville.
Lukijoiden tehtäväksi jää arvioida sitä, kuinka paljon propagandasta kannattaa vuosittain maksaa.
Lopuksi:
Viime vuoden joulukuussa Karjalainen uutisoi näyttävästi, että Sauli Niinistö kutsui päätoimittaja Pasi Koivumaan Linnan juhliin. Miksipä ei olisi kutsunut? Onhan se luontevaa muistaa vaalirahoittajaansa edustajia kutsuja lähettäessään.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon puolueettominta journalismia – missäs muualla kuin Ylellä

Pääkirjoitus: HS ei ole enää uutisväline

Vihapuhetta MTV:n Twitter-tilillä: Yhdysvaltain presidenttiä kutsuttiin idiootiksi ja toivottiin potkuja tehtävästä

Suomeen perusteilla lobbauksen helvetinkone – Mustread.fi kertoo häpeilemättä, miten se yrittää maksua vastaan vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon

Näin meitä vedätetään: Vihervasemmistolainen media syöttää omia mielipiteitään uutisina

Miksi Yleisradio käyttää jatkuvasti puolueellisia asiantuntijoita uutislähetyksissään eikä mainitse näiden taustoja?

Kerro mielipiteesi Huhtasaaren MTV3:n presidentinvaalitentistä – oliko reilu meininki?

Kokoomustaustainen Karjalainen-lehti märisee: ”Persut ottivat somen ilmaherruuden”

Bemareita kauppaavan konsernin Karjalainen-lehti ylimielisenä: suomalaisten pitää lopettaa lihansyönti ja hävetä
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















