Hallitus julkaisi viime perjantaina rakennepaketin, jonka tarkoitus on tasapainottaa Suomen julkista taloutta. Hyvät aikeet ja oikeansuuntaiset toimenpiteet ovat aina tervetulleita, mutta luonnosteltu paketti on tarpeeseen nähden liian vähän, liian myöhään. Jatkotoimenpiteillä on kiire!

Suomessa julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteestamme on noin 58 prosenttia ja edelleen nousussa. Saksassa vastaava luku on 45 prosenttia, eikä kukaan varmaan väitä, että Saksassa ei elettäisi hyvinvointivaltiossa. Julkisen sektorin suhteellisen koon osalta Suomi on EU-maiden kärkijoukkoa, ainoastaan Tanska ja Ranska ovat edellä.

Finanssikriisin muutokseen ei ole reagoitu

Tilanteen taustalta löytyy Nokia-klusterin ja paperiteollisuuden auringonlaskun lisäksi finanssikriisistä toipuva maailmantalous, jonka kysyntä Suomen valmistamille investointihyödykkeille on aikaisempaa vähäisempää. Kun hyvinä aikoina julkinen sektori oli kasvanut käsi kädessä yksityisen kanssa, yksityisen sektorin romahdettua julkinen sektori jäi entiselle tasolleen, jolloin sen osuus kakusta nousi ennätyslukemiin.

Kiireesti tasapainoa kohti

Asia ei olisi sinällään ongelma, mikäli julkisen sektorin tulot ja menot olisivat tasapainossa. Näin ei ole, valtio velkaantuu kymmenkunta miljardia vuodessa, ja julkisyhteisöjen 60:en prosentin Maastricht-kriteeri rikotaan pian. Euroopan komissio laski Suomen budjetin läpi ilman huomautusta, mutta nipin napin. Odotettavissa on, että Suomi tulee saamaan luottoluokittajilta, komissiolta ja sijoittajilta nopeasti näpeilleen, mikäli tilannetta ei aleta korjata hyvän sään aikana.

Menoleikkaukset ainoa vaihtoehto

Vaihtoehtoina budjettivajeen ja velanoton pienentämiseen ovat menoleikkaukset tai veronokorotukset. Suomen kokonaisveroaste on nykyisellään niin korkea, että on oikeastaan ihme, että maassamme vielä jotain elinkeinoelämää on. Veroastetta korottamalla olisi talouden aktiviteettia pienentävä vaikutus, jolloin veronkorotuksista saatava kertymä jäisi hyvin pieneneksi.

Käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi jää menojen leikkaaminen. Sekä kuntien että valtion menoeriä on tarkasteltava puhtaalta pöydältä ja on arvioitava, mikä on välttämätöntä – ja kyseenalaistettava ja mahdollisesti leikattava kaikkea muuta.

Tavoitteet tulisi tuplata

Mikäli tavoitteena on sopeuttaa julkisen sektorin koko vastaamaan ilmeisesti pysyvästi supistunutta yksityistä sektoria, ensimmäinen askel on hallituksenkin ilmoittama kymmenen miljardin rakenteellinen alijäämä. Mikäli tavoitteena on sopeuttaa julkisen sektorin osuus EU:n keskitasoon, tarvittavat leikkaukset ovat kuitenkin 20:en miljardin luokkaa.

Hidastelu on vaarallista

Hallituksen leikkauslista sisältää hyvin vähän konkretiaa ja sanat ”myöhemmin” tai ”2017” toistuvat siinä liian usein. On toki ymmärrettävää, että sateenkaarihallituksen on vaikeaa löytää asioista yhteistä säveltä, mutta mitä ihmettä esimerkiksi oppivelvollisuusiän nostaminen tekee sopeutustoimien joukossa?

Tämäntyyppinen ”aiesopimus” siirtää ratkaisuja eteenpäin, ja vaarana on, että ne ratkaisut jäävät toteutumatta ja vesittyvät matkan varrella. Jos ongelma on akuutti, tarvitaan akuutteja toimenpiteitä, eikä pelkästään pitkän aikavälin suunnittelmia.

Missä kasvun eväät, tehostaminen, valtion tarkastelu?

Julkisen sektorin supistaminen pienentää aluksi kansantuotetta. On tärkeää jättää yksityiselle sektorille tilaisuus ja edellytykset täyttää julkisen sektorin jättämät aukot. Rakennepaketissa tämäntyyppisiä toimia ei nähty vielä ollenkaan. Solariumtarkastamisvelvollisuuden lakkauttaminen on toki askel oikeaan suuntaan, mutta jo pelkästään se, että kyseinen asia on listalle päätynyt kertoo, että varmasti vastaavaa löytyy vaikka kuinka paljon. Kunnissa lääkäreiden aika tuhriintuu toimimattomien ohjelmistojen kanssa painimiseen potilaiden sijaan. Ohjelmistojen, joista veronmaksajien lasku on viisisataa miljoonaa kymmeneltä vuodelta, kun Virossa selvittiin alle vuodessa ja yhdellätoista miljoonalla?

Osa tästä mädästä ja tuhlauksesta on valtion puolella, joten tähän kuntalistaan se ei varsinaisesti kuulu. Voidaan kuitenkin kysyä, missä viipyy valtion roolin uudelleenarviointi ja vastaava lista?

Mikä tässä on maksanut?

Tämä haaste ei ole uusi. Jutta Urpilaisen herääminen kesän aikana, tai Jyrki Kataisen edellisten hallitusten syyttely on outoa, sillä tilanne on ollut tiedossa jo vuosia. Katainen toimi myös valtiovarainministerinä Matti Vanhasen hallituksessa vuodesta 2007 alkaen, joten viennin taittumisesta alkanut talouden alamäki on varmasti ollut hyvin nähtävissä. Lähinnä saatiin julkisen sektorin palkankorotuksia juuri talousromahduksen alkaessa.

Olen työskennellyt ammattijohtajana teollisuusyrityksissä Keski-Euroopassa. Voin kokemuksesta sanoa, että ongelmiin pitää reagoida heti, tai asiat pahenevat. Rakenneuudistusten osalta näin ei ole käynyt, mikä tekee asioiden hoitamisesta vaikeampaa. Vetkuttelu ja ongelmien lykkääminen ”syssymmälle” tuo toimitusjohtajalle nopeasti kenkää osakkeenomistajilta. Ehkä  meidän hallituksemme ansaitsee saada potkut Suomen osakkeenomistajilta eli äänestäjiltä.

Suomen pankin johtajistoon kuulunut Heikki Koskenkylä tuli hiljattain samanlaisiin johtopäätöksiin. Helppoa tästä ei tule, mutta kyllä siitä selvitään. Äänestäjille täytyy kertoa asiat, kuten ne ovat. Se ei ole populismia, vaan rehellisyyttä. Nyt jos koskaan sitä rehellisyyttä ja rohkeutta tarvitaan, niin päättäjien kuin kansalaisten keskuudessa.