

LEHTIKUVA
Immonen: Hallituksen turvattava metsäteollisuuden toimintaedellytykset Suomessa – ”Jo tehdyt polttoaineverojen korotukset on peruttava”
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitukselta konkreettisia toimenpiteitä, jotta metsäteollisuuden toimintaedellytykset voidaan turvata Suomessa.
– Kotimaisen puunjalostuksen myönteinen näkymä on tähän asti motivoinut metsänomistajia pitämään huolta metsien terveydestä ja kasvattamaan metsävaroja. Myös jatkossa tarvitaan uskoa metsätalouteen ja teollisuuden myönteiseen tulevaisuuteen. Metsävarojen kartuttaminen ja puusta valmistettujen tuotteiden tuotanto vahvistavat maamme taloutta kestävästi, Olli Immonen sanoo.
– Pelkkä metsävarojen olemassaolo ei kuitenkaan työllistä. Suomen metsien vuosikasvu on noin 110 miljoonaa kuutiometriä. Suomella on oltava oikeus hakata metsiä 80 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ilman ylimääräisiä lupamaksuja. Metsäteollisuudella on halu pitää tehtaat Suomessa ja investoida maahamme, kunhan Suomi vain huolehtii teollisuuden kustannuskilpailukyvystä.
Vain menestyvät yritykset työllistävät
Immosen mukaan hallituksen on luovuttava EU:n kaikkein kunnianhimoisimmasta hiilineutraaliustavoitteestaan ja nostettava teollisuuden päästökauppakompensaatio keskeisten kilpailijamaiden tasolle.
– Metsäteollisuuden logistiikkakustannukset nousevat rajusti, koska raaka-aineen hankintaketju ja tuotteiden vienti satamiin tapahtuu pääsääntöisesti kumipyörillä. Tämä on yksi keskeisimmistä asioista, kun metsäteollisuus laskee tehdas- ja konekohtaisia kannattavuuslaskelmiaan.
– Liikenteen dieselveroa on Suomessa korotettu, vaikka tiedetään, että 80 prosenttia kulutuksesta on raskaassa liikenteessä, esimerkiksi puutavaran kuljetuksessa. Polttoaineverotus vaikuttaa suoraan kustannuskilpailukykyyn. Jo tehdyt polttoaineverojen korotukset on peruttava. Sähkövero on alennettava EU:n minimitasolle ja luovuttava energiaveroleikkurista asteittain. Energiaverouudistus on toteutettava kansainvälistä kilpailukykyä vahvistavalla tavalla ja raaka-aineen saanti on turvattava kansainvälisesti kilpailukykyisin hinnoin. Vain menestyvät yritykset voivat investoida ja palkata uusia osaajia, Immonen sanoo.
Hyvinvointi romahtamassa
Joka kymmenes suomalainen saa toimeentulonsa metsäteollisuudesta tai sitä palvelevilta aloilta.
– Kansallisilla päätöksillä on merkittävä vaikutus nykyisessä erittäin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Hallituksen tahtotilan on oltava sellainen, että se tekee oikeita päätöksiä suomalaisten työntekijöiden parhaaksi, Immonen toteaa.
– Poliittisilla päätöksillä voidaan metsäteollisuudelle luoda mahdollisuuksia uusia konekantaansa ja varmistaa tehtaiden ja työpaikkojen säilyminen. Jos Suomi ottaa liian suuren päästövähennystaakan harteilleen, siirtyy teollisuus pois Suomesta. Jos teollisuus poistuu ulkomaille, maamme hyvinvointi romahtaa. Pahimmassa tapauksessa teollisuutta siirtyy maihin, joissa ilmasto- ja ympäristötavoitteista ei piitata lainkaan.
Investoijien luottamus palautettava
Immosen mukaan investoinnit Suomeen edellyttävät hallituksen teollisuuspolitiikan päivittämistä.
– Hallituksen on uudistettava erityisesti talous- ja veropolitiikkaansa. Investointihalukkuuden ja työpaikkojen säilymisen kannalta on keskeistä, miten ennustettavaa sääntely on pitkällä aikavälillä. Poliittisen päätöksenteon on oltava investointihakuista, ja päätöksillä on varmistettava toimintaedellytykset myös jo olemassa oleville, lukuisia suomalaisia työllistäville metsäteollisuuslaitoksille. Hallituksen on palautettava päätöksillään investoijien luottamus Suomeen.
– Menestyvä yrityssektori on maamme kansantalouden elinehto. Korkean kotimaisuusasteen omaavaa teollisuutta ei saa ulosliputtaa pois Suomesta. Jos hallitus häätää kansallisilla päätöksillä teollisuuden Suomesta ulkomaille, on seurauksena suurtyöttömyys ja hyvinvointiyhteiskunnan rapautuminen. Se on liian kallis hinta maksettavaksi siitä, että hallitus haluaa sitoutua aivan liian kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin. Hallituksen on ryhdyttävä pikaisiin konkreettisiin toimiin metsäteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi, Immonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kannattavuus polttoaineiden verotus sähkön hinta yhteiskunta työpaikat hyvinvointi Investoinnit Yritykset ilmastopolitiikka Metsäteollisuus perussuomalaiset hallitus Olli Immonen verotus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hillitön noidankehä Suomen kilpailukyvyn ja kansalaisten ostovoiman heikentymisen taustalla

Mäkelä: Puheet kuuden tunnin työpäivistä tai polttoaineiden hinnan korotuksista on lopetettava välittömästi – ”Viimeinen niitti investoinneille ja teollisuuden työpaikoille”

Elomaa vaatii hallitukselta sinivalkoisempaa politiikkaa: Suomella ei ole varaa ajaa verottamalla ja vihreilemällä perusteollisuutta alas

Purra: Vihreän elvytyksen sijaan pitäisi puhua vihreästä tainnutuksesta – ”Päätökset kohdistuvat palkansaajien rahapussiin siten, että asumisen, autoilun ja lämmityksen kustannukset kohoavat”

Vihervasemmistohallitus heikentää teollisuuden kilpailukykyä – työttömyys kasvaa ja tuotanto siirtyy maihin, joissa on vakaampi toimintaympäristö

Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: ”Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Halla-aho: Tehtaanpiiput eivät pysy Suomessa itsestään – ” Hallituksen pahoittelut tehtaiden sulkemisesta ja työpaikkojen katoamisesta ovat tyhjää hurskastelua”

Hakkarainen: EU:n metsäkato-ohjelma on tilaustyö ympäristöterrorin suojelemiseksi

EU jättämässä metsäteollisuuden pois kestävän kehityksen listalta – investoinnit kohdistettava tuulimyllyihin ja aurinkovoimaan
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














