

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Immonen: Pakolaisasema lakkautettava, jos tarvetta suojeluun ei ole
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitukselta toimenpiteitä kansainvälisellä suojeluperusteella myönnettyjen oleskelulupien lakkauttamiseksi sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät enää suojelua tarvitse. Samalla hän vaatii suojelua nauttivien henkilöiden lähtömaiden turvallisuustilanteen ja oleskeluluvan edellytysten aktiivista seurantaa.
– Kansainvälistä suojelua saavan henkilön tarve suojelulle ei lähtökohtaisesti ole elinikäinen, eikä saadun turvapaikan tule olla automaattisesti peruste jäädä Suomeen pysyvästi. On tärkeää, että erityisesti Suomeen huonosti kotoutuneet pakolaisstatuksen tai toissijaista suojelua saaneet henkilöt palaavat takaisin kotimaihinsa rakentamaan omia yhteiskuntiaan, Olli Immonen sanoo.
Oleskeluluvat miminimittaisiksi
Väliaikaisen tarpeen turvapaikalle ja suojelulle tulisi raueta tulijan kotimaan poliittisten, sosiaalisten ja humanitaaristen parannusten myötä.
– Mikäli kansainvälisen suojelun kriteerit lakkaavat, on perusteltua lakkauttaa oleskelulupa ja palauttaa henkilö takaisin kotimaahansa. Uusia turvapaikkapäätöksiä tehtäessä on puolestaan tärkeää, että oleskeluluvat ovat väliaikaisia ja minimimittaisia ja luvan umpeutuessa tarkasteltaisiin, onko sen jatkamiselle enää perusteita, Immonen toteaa.
Suomessa voidaan lakkauttaa pakolaisasema ja toissijaisen suojelun perusteella myönnetty oleskelulupa, mikäli henkilö ei ole enää suojelun tarpeessa ja jos olosuhteet, joiden vallitessa hänestä on tullut pakolainen ovat lakanneet olemasta.
– Tämän perusteella on tärkeää, että suojelun tarvetta arvioidaan säännöllisesti ja lakkautetaan tarpeettomia oleskelulupia aktiivisesti, Immonen perustelee.
Norja palauttanut somalialaisia
Esimerkiksi Norjassa on viime vuosien aikana alettu lakkauttaa Somaliasta tulleiden pakolaisstatuksia, minkä myötä heidän oleskelulupansa on lakkautettu, ja heidät on palautettu takaisin kotimaahansa Somaliaan.
– Norjan hallitus päätti vuonna 2016, että Somalian tilanne on rauhoittunut siinä määrin, että 1 600 somalin humanitaarinen oleskelulupa voitiin peruuttaa ja palauttaa henkilöt Somaliaan, Immonen sanoo.
Lomailua ”turvattomassa” kotimaassa
Norjan tilastokeskus julkaisi vuonna 2018 kyselytutkimuksensa, jossa selvitettiin, kuinka moni Norjassa vähintään kaksi vuotta asuneista 16-74-vuotiasta humanitaarisista maahanmuuttajista on vieraillut kotimaassaan. Somaliasta lähtöisin olevista maahanmuuttajista 24 prosenttia, afgaaneista 40 prosenttia ja irakilaisista peräti 71 prosenttia oli vieraillut kotimaassaan. Kyseisistä vierailuista reilusti yli puolet oli kestoltaan yli neljä viikkoa.
Kolme neljästä kotimaassaan vierailleesta kertoi matkan tarkoituksen olleen loma. Myös Saksassa vuonna 2016 tiedotusvälineissä raportoitiin pakolaisten matkustelevan laajamittaisesti vanhoihin kotimaihinsa.
– Todennäköisesti tilanne on sama Suomessa. Mikäli pakolaisstatuksen saanut tai sellaista hakeva henkilö matkustaa vapaaehtoisesti maahan, jonka olojen perusteella hän on suojelua hakenut, henkilön status turvapaikanhakijana tai turvapaikka voidaan perua Geneven pakolaissopimuksen (1951) artiklan 1C nojalla, Immonen muistuttaa.
Vetovoimatekijät pois
Immosen mukaan Suomen täytyy seurata aktiivisesti lähtömaiden kehitystä ja palauttaa sellaisia henkilöitä, joiden kotimaan turvallisuustilanne on muuttunut parempaan.
– Turvapaikkaperusteisen oleskeluluvan väliaikaisuus ja tehokkaasti toimivat palautukset myös vähentäisivät turvapaikkahakemuksia ja Suomen vetovoimaisuutta turvapaikanhakijoiden silmissä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Lomailu Pakolaisstatus palautukset Geneven pakolaissopimus Turvalliset maat oleskelulupa Irak Norja Turvapaikanhakijat Suomi Afganistan Somalia perussuomalaiset Olli Immonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Kansainväliset sopimukset eivät saa estää vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa

Norjan tilastokeskus selvitti: maahan tulleet pakolaiset käyvät ahkerasti vanhoissa kotimaissaan – 75 prosenttia ilmoittaa syyksi lomailun

Rantanen kysyi suomalaisten turvallisuudesta – Ohisalo vastasi turvapaikanhakijoiden oikeuksista

Tavio: Suomi tyrkyttää pakolaisstatusta tiettyjen Afrikan ja Lähi-idän maiden kansalaisille – ”Kaikki vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset pitää karkottaa”

Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










