

LEHTIKUVA
Isis-naisia jouluksi kotiin? Ulkoministeriö ei suostu kertomaan, missä tapauksessa lapsen etu edellyttää myös äidin tuomista al-Holin leiriltä Suomeen
Niukan tiedotuslinjan valinnut ulkoministeriö valottanee jossain vaiheessa, kuinka monta Isis-äitiä on mahdollisesti tuotu al-Holin leiriltä Suomeen lapsen etuun vedoten.
Valtioneuvoston maanantaina julkaiseman periaatepäätöksen mukaan suomalaislapsia pyritään kotiuttamaan al-Holin leiriltä Syyriasta.
Ulkoministeriö tiedotti torstaina, että viranomaiset jo nyt valmistelevat kahden lapsen tuomista Suomeen.
Evakuoinneista päätetään yksilökohtaisesti
Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän vt. yksikön päällikkö Pekka Shemeikka kertoo Suomen Uutisille, että kotiuttaminen tarkoittaa evakuointia kriisitilanteesta.
– Evakuoinnit tehdään normaalin virkamiestoiminnan puitteissa, yksilökohtaisen arvion perusteella. Kaiken lähtökohtana on lapsen etu, eli ensisijaisesti lapset pyritään kotiuttamaan.
– Se, mitä tämä tarkoittaa mahdollisesti kunkin lapsen mahdollisen huoltajan osalta, jää vielä avoimeksi, Shemeikka sanoo.
Hallitus ei sulkenut pois aikuisten tuontia
Hallituksen periaatepäätöksessä lähtökohta on auttaa lapsia. Velvoitetta vapaaehtoisesti alueelle menneiden aikuisten avustamiseen ei ole. Toisaalta hallitus ei ole poissulkenut mahdollisuutta tuoda al-Holista myös lasten vanhempia.
Suojelupoliisin mukaan al-Holista palaavat naiset olisivat kuitenkin konkreettinen turvallisuusuhka, koska he todennäköisesti jatkaisivat terroristista toimintaa Suomessa sekä verkostoituisivat täällä jo toimiviin jihadistisiin verkostoihin.
Viranomaiset määrittelevät lapsen edun
Avoimeksi on jäänyt kysymys, millä perusteella lapsen äiti voitaisiin kotiuttaa lapsen mukana al-Holista Suomeen ja kuka määrittelisi lapsen edun tällaisessa tilanteessa.
– Viranomaiset määrittelevät lapsen edun paikan päällä. Nyt ei ole mahdollista avata enempää, miten se käytännössä tulee tapahtumaan. Ei ole mahdollista mennä asioiden edelle eikä arvioida, mikä voisi olla peruste sille, että mahdollisesti kotiutettavan lapsen äiti tuotaisiin lapsen mukana Suomeen.
– Olennaista on vain se, että lapsi saadaan Suomeen, Shemeikka sanoo.
Tietoa tulossa myöhemmin
Ulkoministeriö ei ole toistaiseksi vahvistanut, että suomalaisviranomaisten hallussa olisi lapsia al-Holin leiriltä. Shemeikan mukaan asiasta tiedotetaan myöhemmin lisää.
– Tiedotamme varmasti, kunhan prosessi etenee. Mitään yksittäisiä henkilöitä koskevia tietoja emme kuitenkaan voi antaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- al-Hol lapsen etu turvallisuusuhka Isis-lapset Isis-vaimot viranomaiset Kotiuttaminen Suojelupoliisi Ulkoministeriö Syyria Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miten varmistetaan, että al-Holin leiriltä noudettavat ovat suomalaisia? Isis-lapsista ei välttämättä ole virallisia rekisteritietoja – äidit voivat estää dna-testauksen

Turtiainen: Yksilöiden kannettava vastuu valinnoistaan – niin poliitikkojen kuin terroristienkin

Välikysymyskeskustelu herätti eduskunnassa enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia

Mäkynen: Hallitukseen on pesiytynyt systemaattinen salailun kulttuuri

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Rantanen: Kone on lähtövalmiina – ”Suomi tuo terroristit jouluksi kotiin”

Niikko: Muista Pohjoismaista poiketen Suomen hallitus ei uskalla kieltäytyä auttamasta terroristijärjestöön liittyneitä aikuisia
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää