Artikkeli kuva

SEBASTIAN TYNKKYNEN

“Isoja uutisia Brysselistä”, kertoo tuore meppi Sebastian Tynkkynen, ja lähettää samalla terveisiä vasemmistolle

19.06.2024 |19:09

Uunituore meppi Sebastian Tynkkynen (ps.) kertoo PS:n europarlamenttiryhmä ECR:n kasvattaneen kokoaan merkittävästi.

Tynkkynen kirjoittaa:

Isoja uutisia Brysselistä.

Euroopan perussuomalaisista eli ECR:stä tuli juuri Euroopan eduskunnan kolmanneksi suurin puolueryhmä, kun menimme tänään liberaalin Renew-ryhmän ohi.

Tämä on historiallista ja tarkoittaa lisää vaikutusvaltaa ja tärkeitä vaikutuspaikkoja edustamiemme arvojen eteen.

Juuri päättyneessä ECR:n ryhmäkokouksessa hyväksyimme viidestä maasta uusia Euroopan kansanedustajia eli meppejä ryhmäämme. Ennen vaaleja ECR:ssä oli 69 meppiä, nyt 88.

ECR siis kasvoi näiden eurovaalien myötä sekä suhteellisesti, että absoluuttisesti paikkamäärältään eniten.

Ja senkin voisi raportoida, että Brysselin käytävillä päivä päivältä vahvistuvat italialaislehti Corriere Romassakin jo olleet tiedot, että Unkarin Fidesz ei olisi pääsemässä ECR:ään.

Toivotaan, että vasemmisto työntää putinistit ulos omasta ryhmästään.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
8.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää