

LEHTIKUVA
Italian otteet kovenevat virusepidemian yllyttyä: Koko maa kotikaranteenissa – Itävalta sulki Italian rajansa
Italian hallitus käytännössä asetti 60 miljoonaa asukastaan kotikaranteeniin julistettuaan koko maan epidemia-alueeksi. Hallitus aikoo elvyttää tästä aiheutuvia taloudellisia haittoja jopa 10 miljardilla eurolla. Esimerkiksi lainanlyhennyksiin tulee vapaata epidemian ajaksi. Itävalta pisti Italian vastaiset portit kiinni.
Italian pääministeri Giuseppe Conte julisti tiistaina koko maan kotikaranteenialueeksi. Italialaiset saavat poistua kodeistaan vain työn, terveydenhuollon ja elintarvikeostoksien vuoksi. Heidän pitää pystyä todistamaan tarve poistua kodistaan. Karanteenimääräyksen uhmaamisesta voi joutua kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.
Esimerkiksi maan koulut, hiihtokeskukset, museot, yökerhot ja elokuvateatterit pysyvät suljettuina. Urheilu- ja muut massatapahtumat on peruttu. Karanteeni kestää koko maaliskuun ajan.
Alijäämä nousee rajusti
Määrätyt toimet kolhivat maan taloutta. Maan hallitus ilmoitti, että kotitalouksille ja pienyrityksille myönnetään lainoistaan lyhennysvapaata karanteenimääräyksen ajaksi. Hallitus kertoo, että lyhennysvapaista on sovittu maan pankkien kanssa.
Hallituksen mukaan maan budjettialijäämä nousee rajusti lähelle EU:n sallimaa kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta. Italian budjettialijäämä oli 1,6 prosenttia viime vuonna.
Italian talous ei ole vironnut vieläkään finanssikriisistä. Maan talous on edelleen noin neljä prosenttia pienempi kuin vuonna 2007.
Vankilamellakoissa kuolleita
Maanantaina maan vankiloissa puhkesi mellakoita, kun viranomaiset kielsivät vankeja tapaamasta omaisiaan virusepidemian vuoksi. Mellakoiden yhteydessä kuoli maanantaina seitsemän vankia, tiistaina kuolleiden määrä nousi yhteentoista. Mellakoita sattui 27 vankilassa.
Suurin osa vangeista kuoli huumeiden vieroitushoitoon tarkoitettujen lääkkeiden yliannostukseen. Vangit olivat päässeet käsiksi vankilan lääkevarastoon. Yhden vangin arvellaan menehtyneen savumyrkytykseen, kun vangit olivat sytyttäneet patjoja palamaan.
20 vangin onnistui myös paeta mellakoiden aikana. Vangit pitivät vartijoitaan panttivankeina.
Vain lääkärintodistuksella Itävaltaan
Itävalta ei aio päästää italialaisia maahan ilman lääkärintodistusta. Itävaltalaiset saavat palata Italiasta, jos he suostuvat kahden viikon kotikaranteeniin.
Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteessa kehotetaan välttämään tarpeetonta matkustamista Italiaan. Lähes kaikki Suomessa todetut koronavirustartunnat ovat peräisin Italiasta.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Niikko: Koronavirusepidemia-alueiden matkustussuositukset on päivitettävä

Unkari laittoi rajat kiinni turvapaikanhakijoilta – vetoaa koronavirukseen

Tavio: Hallitus vakuuttaa olevansa varautunut koronaviruksen leviämiseen – ”Luottamukseni asiantuntijoihin ja viranomaisiin on korkea, mutta eikö vakavassa uhassa tule ottaa varman päälle?”

Australiassa järeät koronavirustoimet – pääministeri käytti pandemia-termiä jo useita päiviä sitten

Yhdysvalloissa todettiin viikonloppuna useita tartuntoja – presidentti Donald Trumpin mukaan riskialueen lentomatkustajia seulotaan

Korona-viruksen leviämismallinnus todistaa – ratkaisevat hetket ovat juuri nyt käsillä

Juvonen: Kansalaisilla ollut vaikeuksia päästä koronavirustesteihin, vaikka ovat saapuneet epidemia-alueelta – ”Tämä on erittäin kyseenalaista ja vaarallista leikkiä”

EU joutui taas tositestiin – pandemiaan varautuminen sekavaa ja hidasta

Suuret EU-maat sulkeutuvat koronaviruksen vuoksi
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












